”Auditorioita, tapahtumatiloja, teattereita, konserttisaleja ja koulunäyttämöjä; paikkoja, joihin kokoontuu joukko ihmisiä kokemaan erilaisia sisältöjä, vastaanottamaan tietoa, nauramaan ja itkemään esityksen mukana, juhlimaan ties mitä juhlittavaa.
Tilan tarpeen tuntee parhaiten loppukäyttäjä. Ja sen tulkkaa rakennusinsinöörikieleksi esitystilojen erikoissuunnittelija.
Loppukäyttäjän kuuleminen kuulostaa niin itsestään selvältä lähtökohdalta, että on vaikea uskoa, kuinka harvinaista se todellisuudessa on. Usein käykin niin, että yleisölämpiön ikkunapinta, hieno portaikko ja yleisövessojen kuuden tuhannen euron hanat ajavat prioriteettijärjestyksessä talon toiminnallisuuden ja sen yhteisön todellisten tarpeiden ohi. Mitä tuhlausta!
”Tiloja suunnitellaan tuskaisen harvoin todellinen tarve edellä.”
Jos minulla olisi valta, kieltäisin vähintään yhteiskuntaa käyttämästä rahaa hankkeisiin, joita ohjaavat tapahtuman erikoissuunnittelijan osaamisen sijaan haaveet ja harhaluulot. Vaatisin, että mukana on alan ammattilainen vahtimassa tilannetta tolkku kädessä. Haluja ja tarpeita on monenmoisia, mutta järkeä pitäisi osata käyttää niiden priorisoinnissa, jotta kaikki hyötyisivät mahdollisimman paljon ja rahaa säästyisi.
Tilan tarpeita ja niiden ratkaisuja ymmärtävät kutsutaan kuitenkin paikalle liian usein vasta siinä vaiheessa, kun juuri mitään ei ole enää tehtävissä. Sen jälkeen kuluukin kaikki aika erilaisten virhearviointien paikkailuun ja loputtomaan rautalangasta vääntämiseen, kun kaikki tuntuu karkaavan käsistä väärään suuntaan.
Eikä lopussa seiso kiitos.
Esitystilasuunnittelijaa kuumotetaan neljästä suunnasta: käyttäjät pitävät idioottina, rahoittajat tuhlarina, talotekniset suunnittelijat kiusankappaleena ja arkkitehti itkee avajaisissa, kun kaiuttimet ovat näkyvissä. Ainoa asia, josta ihan kaikki ovat yhtä mieltä, on se, että ne kaiuttimet ovat väärissä paikoissa.
Antaisitko sinä ainoan esitystilasi sellaisille suunnittelijoille, jotka eivät ymmärrä siellä tarjottavan sisällön tarpeita? Niitä lainalaisuuksia, jotka määrittelevät sisällön tarjoamisen mahdollisuudet. Niitä esteitä, jotka asettuvat esiintyjän ja hänen yleisönsä väliin.
Montako uutta tapahtumatilahanketta mahtuu yhdelle suunnittelutyöuralle? Ei montaa. Siksi olisi parasta onnistua joka kerralla.”
LUE MYÖS: Muunneltava tila on tapahtumajärjestäjän ystävä: ulkokuori pysyy, mutta sisältö vaihtuu
Janne Auvinen on Hämeenlinnan Verkatehtaan toimitusjohtaja, joka tekee väitöskirjaa esitystilojen suunnitteluprosesseista Aalto-yliopiston arkkitehtuurin osastolla.
