”Kaksi asiaa täällä on yllättänyt: miten paljon asioita voi mennä pieleen ja miten vähän se voi harmittaa.” Näin kaverini tiivisti Kuusamon festivaalitunnelman kaoottisena avauspäivänä.
Tätä lukiessanne tiedätte jo syyt, jotka johtivat Epäjohdonmukaisten tanssiaisten keskeyttämiseen. Yhden ihmisen käsissä olleet langat kietoutuivat umpisolmuun, rahat loppuivat, tuotanto hyytyi, yleisön turvallisuus oli retuperällä. Moni artisti, työntekijä ja festivaalikävijä jätettiin tylysti oman onnensa nojaan.
Etenkin Helsingin Sanomat ja Yle raportoivat näistä käänteistä ansiokkaasti paikan päältä.
Samalla kun media välitti Kuusamosta katastrofiuutisia, paikan päällä oli rehellisesti sanottuna harvinaisen kivaa. Jopa Facebook-postaus festivaalin keskeyttämisestä keräsi alleen suitsutusta ”ihan parhaista juhlista ikinä”. Näin positiivisesta yleisöpalautteesta moni onnistunutkin tapahtuma voi vain haaveilla.
Mikä sitten Epiksillä lumosi yleisön? Itse kotiuduin juuri Kuusamosta ja yritän pilkkoa elämyksen hyvät puolet muutamaan palaseen. Tapahtuma-ala voi ottaa niistä oppia yhtä lailla kuin kriittisistä virheistäkin.
1. Vapaus
Kun aikataulut romahtivat, suorittamisesta tuli mahdotonta. Ei tarvinnut stressata, saanko rahoille vastinetta, ellen rynni lavalta toiselle kuin Jukolan viestissä ja rastita kahtakymmentä keikkaa päivässä. Saattoi vain lampsia jonkin metsänlämpäreen taa, jos sieltä kuului jännää musiikkia. Katsomatta kelloon.
Omia virvokkeita sai nauttia käytännössä vapaasti. Välillä ilmassa tulvahteli mietojen käyttörikosten tuoksu. Järjestyksenvalvojia ei alkuun näkynyt. Kun perjantaina huomioliivejä ilmestyi näkökenttään, heräsi outo tunne: Miksi meidän hauskanpitoamme täytyy kontrolloida, kun olemme jo oppineet pitämään toisistamme huolen?
Tunne oli järjetön – mutta koko festivaalin henki oli järjestä vapautuminen. Sille on selkeästi tilausta.
2. Laatu
Jokainen kokemani keikka oli intensiivinen ja kiinnostava. Jokaisessa taidenäyttelyssä oli ideaa. Ohjelmaa oli niin paljon, että peruuntumisten jälkeenkin vallitsi runsaudenpula. Episten taiteellisessa laadussa ei ollut moitteen sijaa.
3. Yllätyksellisyys
Pelkästään näin järjettömän festivaalin lanseeraus piristi ankeaa maaliskuuta. Ellei rahojen vastineeksi muuta saisi, aina voisi ripustaa sarjakuvataiteilijan piirtämän Epis-viirin seinälle muistoksi hölmöstä utopiasta.
Peruuntumisten keskellä myös keikkojen toteutuminen yllätti. Aina yleisö ei edes tiennyt, keitä lavalla on. Sen avoimempaa mahdollisuutta esiintyjälle ei voi yleisön yllättämiseen antaa.
Mitä muuta hauskanpito pohjimmiltaan olisi kuin antautumista odottamattomalle?
4. Epäkaupallisuus
Festivaalialue tarjosi turvapaikan kaupallisten viestien pommitukselta. Sekin loi vapaudentuntua. Koko alueella ei näkynyt yhtään sponsorilogoa. Juomaa ja ruokaa oli myynnissä. Siinäpä se.
5. Fyysinen välimatka arjesta
On tärkeää, että edelleen järjestetään festivaaleja, joilta ei pääse yöksi kotiin.
6. Yhteisöllisyys
Heimoutuminen alkoi jo festivaalin julkistamisesta. Jos innostuu näin epäjohdonmukaisesta tapahtumasta, se vaatii seikkailumieltä, optimismia, huumorintajua, avarakatseisuutta, ennakkoluulottomuutta – ja niin edelleen. Kaikki ovat positiivisia ominaisuuksia siinä kohtaa, kun leirintäalueella pitäisi suorittaa alapesu vichyvedellä.
Tragikoomisten havaintojen jakaminen tarjosi kaikille yhteisen puheenaiheen taustaan katsomatta. Kuka tahansa saattoi tulla juttusille vaikkapa ”paskariukulavasta”, ja kohta molempia nauratti. Tuntemattomista tuli tuttuja, tutuista kavereita, kavereista ystäviä. Yhden sadeviitan alle mahtui kaatosateessa todistettavasti kolme ihmistä.
7. Vastuuntunto
Kun totuus järjestelyistä alkoi valjeta, kuskimme nappasi autosta EA-laukun mukaansa. Jos jollekulle sattuisi jotain, hänellä on kurssit käytynä. Kun kuulimme, ettei alueella ole juomavettä eikä vessapaperia, pakkasimme niitä reppuihimme.
Yleisöstä muodostui uutisia välittävä vertaisverkko. Jos joku sai tiedon aikataulupäivityksestä tai sukkulabussikyydistä, hän jakoi sen vastaantulijoille tai naputti somepostauksen. Kimppakyytejä järjestyi tuntemattomien kesken mennen tullen.
Kun tapahtuma keskeytettiin, libyalaiselle Ahmed Fakrounille järjestettiin pikavauhtia korvaava keikka Ouluun. Spontaaneja pikakeikkoja ilmaantui niin Motelli Rukatuvan pihaan kuin etelästä saapuneiden kotimatkan varrelle Vieremän Hullumyllyyn.
Saman tien polkaistiin pystyyn myös epäviralliset jatkot Rukan hiihtokeskuksen ”bilekeitaaseen” Zoneen. Täpötäydelle ravintolalle esiintyi useampikin bändi, joilta itse festivaali meni sivu suun. Todistajanlausunnon mukaan tiskille organisoitui ilman kenenkään opastusta viivasuora olutjono. Eikä kukaan etuillut.
8. Loppu
”Kaiken muun voi ottaa elämyksenä, kunhan kellekään ei sattuisi mitään.”
Tätä hoin ensimmäisenä iltana, kun kaaoksen laajuus alkoi paljastua. Alueella paistoi silmiin räikeitä turvallisuusriskejä, joista osa korjattiin ja osaa ei. Jälkipyykkiä pestään kenties vielä käräjillä asti.
Kolmessa päivässä saimme ne positiiviset elämykset, mitä näin järjetön festivaali voi tarjota. Neljäs päivä olisi voinut tuhota kaiken. Nyt yleisö voi muistella yhteistä kokemustaan ilolla – ja kuvitella tuotantotiimin epätoivoa kauhulla. Lauantaiaamun uutinen festivaalin keskeyttämisestä ei ollut enää pettymys vaan helpotus.
Viimeiseksi Epis-muistokseni jäi The Brian Jonestown Massacren maaginen keikka Kuusamon kesäyössä. Mieluummin se kuin juurakossa murtunut nilkka.
Kirjoittaja on viettänyt festivaalielämää muun muassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa ja Englannissa yhteensä useita kuukausia.
