Keski-iän kriisi kolkutteli yllättäen, kun vietin ystäväni kanssa railakasta torstai-iltaa. Olimme päätyneet yökerhoon ja saaneet seuraamme pari uutta tuttavuutta. Turistuamme tovin päätin kysäistä, olivatko pöytäseuralaisemme 1990- vai 2000-luvun tuotoksia. Jälkimmäisiä olivat. Ynnäilin, että olin käynyt kyseisessä kuppilassa jotakuinkin yhtä kauan kuin uudet kaverimme olivat olleet elossa. Tunsin itseni muumioksi, vaikkei ikäeroa juttujen perusteella huomannutkaan – naamasta toki näki, kenellä on enemmän kilometrejä takana.
Ikä on olennainen tekijä yöelämässä, mistä kielivät muun muassa erilaiset ikärajat. Ne toimivat eräänlaisina filttereinä, joilla voi pyrkiä säätelemään baarin viboja. Tavoitteena voi esimerkiksi olla, ettei baarista tulisi kammoksuttu ”teinihelvetti”. Joissain paikoissa aikuisempi asiakaskunta puolestaan on myyntivaltti ja kilpailuetu, minkä huomaa kesällä esimerkiksi Mummotunnelissa (viralliselta nimeltään Wanha kauppakuja, kypsempää naisväkeä vetävä ravintolakokonaisuus, toim. huom.).
Yhteiskunnan rakenteet kannustavat meitä viettämään aikaa ikäistemme seurassa. Tämä alkaa päiväkodista ja jatkuu koulujen kautta aina työelämään asti. Onkin varsin luontevaa, että osa yökerhoista keskittyy juuri täysi-ikäistyneisiin asiakkaisiin. Nuoruus on sosiaalistumisen aikaa, joten yöelämän aloittelijoilla on oltava kohtaamispaikkoja, joissa sopii harjoitella yössä pyörimistä. En tiedä, kuinka moni meistä keski-ikäisistä tällaisiin paikkoihin hinkuu, mutta jos joku joskus sellaiseen päätyy, arvostaisin, ettei nuoriso katsoisi kieroon älypuhelimiensa takaa, vaan antaisivat vanhusten tyrien rytkyä.
Sen sijaan keski-ikäisiin ja sitä vanhempiin asiakkaisiin keskittyviä yökerhoja on huomattavasti vähemmän. Sen toki ymmärtää, ettei ruuhkavuosien keskellä tule hipattua yhtä usein kuin nuorempana, mutta elämällä on taipumus jatkua niiden jälkeenkin: lapset kasvavat ja muuttavat kotoa, rakkaudet loppuvat, kodit vaihtuvat ja elämänarvotkin voivat mennä uusiksi. Joku saattaa vaihtaa asuinpaikkaakin. Luulisi, että keski-ikäisille, joita on paljon ja joilla on melkoisesti rahaa käytössään, löytyisi vakiintuneempaakin tarjontaa kuin silloin tällöin järjestettävät K30-, K40- ja K50-klubi-illat, kiitos tosin niistäkin!
Omien havaintojeni perusteella laveamman ikäjakauman yöravintolat toimivat hyvin, ja niiden tunnelma on rento ja mutkaton. Tämän voi todeta esimerkiksi pienillä paikkakunnilla, joissa yökerhoja ja baareja on sen verran vähän, ettei valinnanvara jyrkennä eriytymistä iän mukaan, tai vaikkapa ruotsinlaivan diskossa, joka loppuillasta kerää jytkeeseensä kaikki paatille päätyneet bilettäjät. Myös homobaarit ja osa konemusiikkiklubeista ovat onnistuneet tavoittamaan tavallista laajemman ikäjakauman asiakaskunnissaan, mikä lienee samanhenkisten kiinnostuksenkohteiden ansiota.
Maailma on muuttunut vauhdilla jo näin 1980-luvun puolivälissä syntyneen näkökulmasta. Esimerkiksi ihmisten elinajanodote on noussut ja sosiaaliset normit menneet uusiksi. Jos vielä muutama vuosikymmen sitten 50-vuotislahjaksi tuli kello, viiri ja sylillinen kukkia, nykyiset viisikymppiset saattavat buukkailla itselleen lahjaksi Botox-piikkejä ja bailulomia Berliiniin. Ja ihmekös tuo, sillä nykyiset viisikymppiset olivat se porukka, joka toi esimerkiksi rave-kulttuurin Suomeen 1990-luvun alkaessa.
Laveamman ikäjakauman yökerhoilla voisi olla mielekkäitä vaikutuksia myös suomalaisten sosiaalisiin taitoihin. Vanhempi polvi tottui tutustumaan toisiinsa naamatusten, kun kännyköitä ei ollut vielä edes keksitty. Kenties jutustelu sosiaalisesti kyvykkään keski-ikäisen kanssa houkuttelisi nuoremman väen hylkäämään hetkeksi älypuhelimen tuijotuksen ja nauttimaan hetkestä. Ehkä eri sukupolvet voisivat oppia toisiltaan jotain yön sykkeessä.
Tai ehkä eri sukupolvien kohtaamiset yössä johtaisivat edes hetken lihalliseen huumaan ilman sen kummempaa ylevyyttä. Kysyntää varmasti olisi – siitä kielivät Pornhubin viime vuoden suosituimpien joukkoon kuuluneet haut: milf ja daddy.
