Konferenssit

Nordic Business Forumin tekijät muistelevat kohtaamisiaan Barack Obaman ja Arnold Schwarzeneggerin kanssa: ”Kertoo paljon ihmisestä”

Vuonna 2010 perustettu liike-elämän ja johtamisen konferenssi Nordic Business Forum on kasvanut voimakkaasti, ja tapahtumassa ovat puhuneet vuosien varrella monet kansainväliset huippunimet. Hans-Peter Siefen on tapahtuman perustaja ja Andreas Kustås tuotantopäällikkö.

Juttu on osa tapahtuma-ammattilaisten Evento-lehdessä ilmestynyttä Kisälli & Konkari-sarjaa. Juttusarjassa yhdessä työskentelevät konkari ja hieman tuoreempi kisälli kertovat, mitä voivat oppia toisiltaan.

Ikimuistoisin.

Hans-Peter: Tähän olisi monta hyvää vastausta, mutta tämä tuli mieleen: Vuoden 2014 NBF:n ensimmäisen päivän lopulla Arnold Schwarzenegger oli juuri lopettanut puheensa. Kävelimme lavan taakse, ja Arnold huomasi vieressään kuohuviiniä. Hän otti kaksi lasia, antoi toisen minulle ja sanoi, että nyt on aika juhlia. Kilistimme lasejamme. Hän on todella mukava kaveri.

Andreas: Eräs hetki silloin, kun Barack Obama oli meillä Oslo Business Forumissa puhujana. Hän tuli puheensa jälkeen lavan taakse, jossa olivat vain hänen tiiminsä, minä ja ääniteknikko. Hän kiitti minua, huomasi sitten myös ääniteknikon ja meni kiittämään häntäkin työstään mikrofonien ja valmisteluiden kanssa. Se, että hän teki näin, kertoo paljon ihmisestä.

Hans-Peter Siefen
Hans-Peter Siefen (oik.) ja toinen NBF:n perustajajäsen Jyri Lindén juonsivat vuoden 2019 tapahtumaa yläilmoista. Hans-Peter (kesk.) poseeraa nyt jo entisen NBF-toimitusjohtajan Aslak de Silvan ja Andreas Kuståsn kanssa. KUVAT Kai Chen

Hankalin.

Hans-Peter: Kahden NBF-tapahtuman peruminen koronan aikaan. Sen päätöksen tekeminen oli vaikeaa.

Andreas: Ensimmäinen webinaari, jonka järjestin, kun korona alkoi. Kaikki meni väärin! Kukaan ei kuullut, osallistujia oli linjoilla neljästä eri maasta. Lopulta oli pakko sanoa, että tämä on lopetettava, ja se oli hankala tilanne. Sitten istumme alas, kirjoitimme kolme sivua oppimistamme asioista. Seuraava webinaari oli ja on edelleen kaikkien aikojen paras. Opimme paljon. Tough learning!

Opettavaisin.

Hans-Peter: Varmasti se kun toimme Suomeen ensimmäisen kansainvälisen puhujamme Al Goren vuonna 2011. Se oli uusi tilanne meille kaikille ja todella ison opin paikka. Palautepuhelut asiakkaiden kanssa vuosien varrella ovat myös olleet oppimisen paikkoja.

Andreas: Ensimmäinen suunnittelupuheluni tulossa olevan juontajan Richard Questin kanssa. Olin olevinani valmis, mutta hän sanoi, että tulepa takaisin paremmin valmistautuneena, ja lopetti puhelun. Valmistauduin kuin hullu seuraavaan.

Kallein.

Hans-Peter: Koronavirus!

Andreas: Pakko sanoa, että Barack Obaman varaaminen puhujaksi Suomen ja Oslon tapahtumiin.

Halvin.

Hans-Peter: Juuri mikään ei ole halpaa kansainvälisessä tapahtumatuotannossa. Mutta halvalla eli ilmaiseksi saat paljon, jos kysyt palautetta asiakkailta ja olet valmis oppimaan siitä. Se on arvokasta eikä maksa mitään.

Andreas: Vinkki: Olettaminen on kaikkien mokien äiti!

Nopein.

Hans-Peter: Sanoisin, että Christoffer Omberg, Oslo Business Forumin toimitusjohtaja. Hän iteroi todella nopeasti. Hyvä esimerkki on se, miten nopeasti hän reagoi ja pystyi miettimään mitä teemme, kun korona alkoi.

Andreas: Se, miten nopeasti järjestimme etätapahtuman, kun maamme suljettiin koronan iskiessä maaliskuussa 2020. Halusimme antaa ihmisille oppia, vaikka se olisi tehtävä virtuaalisesti. Ostimme laitteita, menimme YouTubeen ja kirjoitimme ”Kuinka pitää webinaari?”. Yrityksen ja erehdyksen jälkeen onnistuimme kokoamaan sen erittäin hyvin!

Soitin kollegalle, koska…

Hans-Peter: Soitin Andreakselle, kun tapahtumamme oli alkamassa Oslossa. Halusin kuulla, miltä Andreaksesta tuntuu ja onko kaikki hyvin.

Andreas: Yleensä soitan Hapelle siksi, että tarvitsen vinkkejä tai minulla on idea tai kysyttävää. Minulla voi olla vaikkapa idea puhujasta, artistista tai konseptista, ja haluan jutella Hapen kanssa, että miten se toimisi. Viikoittain puhumme toki muutenkin ja opin samalla hänen kokemuksestaan.

En unohda, kun…

Hans-Peter: En ikinä unohda aamua vuoden 2019 Nordic Business Forumin jälkeen. Andreas oli tapahtumassa mukana ensimmäistä kertaa, ja kävimme tapahtuman loputtua ravintolassa drinkeillä Oslosta paikalle tulleen tiimin kanssa. Ennalta oli sovittu seuraavalle aamulle herätys kello kuusi, mutta Andreas intoutui juhlimaan pikkutunneille saakka. Aamulla sängystä nousu oli varsikin Andreaksella kankeahko, ja sekös minua nauratti.

Andreas: No sitä en unohda, kun Hape lauloi karaokea samaisen NBF:n jälkeen illan juhlissa. Se oli syy, miksi valvoin aamuun saakka, sen jälkeen oli vaikea nukkua!

Vaikutuin…

Hans-Peter: Monia vaikuttavia asioita tulee mieleen. Vaikutuin siitä, kuinka Andreas oli käsikirjoittanut vuonna 2019 Oslo Business Forumin punaisen langan ja kun juontaja Richard Quest esitteli sen lavalla.

Andreas: Minulle vaikuttavinta on ollut se, kun tulin vuonna 2019 ensimmäistä kertaa NBF:ään ja näin tällaisen maailmanluokan tapahtuman. Olin blown away kaikesta ja varsinkin niistä pienistä asioista, jotka oli hoidettu viimeisen päälle. Olin enemmän kuin vaikuttunut.

Inspiroiduin…

Hans-Peter: Vuonna 2003, kun osallistuin ensimmäistä kertaa keskustelutapahtumaan. Pian sen jälkeen totesin, että tällaista haluan tehdä ja että minulla on jonkinlainen oma yritys, joka liittyy tapahtumiin ja oppimiseen. NBF-työ aloitettiin vuonna 2009, ja ensimmäinen tapahtuma oli vuonna 2010.

Andreas: Minua on inspiroinut ja inspiroi paljon se, että saan työskennellä maailman parhaiden tyyppien kanssa. Olen niin onnekas. Saan oppia uutta ja tulla paremmaksi tapahtumatuottajaksi. Opittavaa on paljon!

Andreas Kustås
Andreas Kustås mikin varressa. Nordic Business Forumin tunnelmaa vuodelta 2023. KUVAT Pasi Salminen

5 vuoden päästä…

Hans-Peter: Jos olemme onnekkaita, meillä on viiden vuoden päästä menossa isoja juttuja. Sen lisäksi, että meillä on kolmessa maassa isot tapahtumat, niin tapahtumia voisi olla 2–3 muussakin maassa, ja olemme kasvaneet paljon.

Andreas: Toivon, että voin olla viiden vuoden päästä mentori jollekulle uudelle tekijälle, kuten Hape on minulle nyt.

En vielä tiedä…

Hans-Peter: Teknologia on aina muokkaamassa tapahtumia, nykyään voidaan osallistua paljon etänä. Mutta en vielä tiedä, millaisia uusia teknisiä työkaluja tulee ja miten ne muokkaavat tapahtumia.

Andreas: On paljon, mitä en tiedä. Mitä enemmän opimme, sitä enemmän tiedostamme, mitä kaikkea on. Teknologia on kyllä mielenkiintoinen asia. Ehkä tekoäly opettaa minut puhumaan suomea.

Jos voisin muuttaa…

Hans-Peter: Jos voisin muuttaa maailmaa, sodat eivät olisi enää tarpeellisia.

Andreas: Haluaisin yhdenmukaistaa ihmisten ajattelutavan kaikkialla maailmassa ja saada ihmiset ymmärtämään, että meidän on tehtävä yhteistyötä ja kuljettava samaan suuntaan, jos haluamme jatkaa hyvää elämäämme maan päällä.

Eniten haluaisin…

Hans-Peter: Terveyttä. Perheelleni sekä kaikille minua lähellä oleville.

Andreas: Meidän tapahtumamme olevan se, jota kaikki johtajat katsovat ylöspäin ympäri maailmaa ja pitävät parhaana. Meidän arvot ovat parhaita, ja ne toimisivat ympäri maailman kaikille.

Joskus vielä aion…

Hans-Peter: Luin viime viikolla artikkelin henkilöstä, joka oli matkustanut Suomesta Mustallemerelle veneellä. Reissu kesti kolme vuotta. Jotain yhtä hullua veteen liittyvää meressä tai järvessä aion tehdä joku päivä. Rakastan veneilyä ja haluan tehdä jotain vastaavaa, mutta yhdessä perheeni kanssa.

Andreas: Käyttää verkostoani ja osaamistani järjestääkseni suurimmat syntymäpäiväjuhlat ikinä. Siellä on sitten hyvät artistit, pyrotekniikkaa ja muuta hyvää kamaa! Ja karaokea Hapelle.

Nordic Business Forum järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 25.–26.2024.

Juttua muutettu 23.9.24 kello 10.05: otsikossa puhuttiin molemmista tekijöistä suomalaisina. Kustås on norjalainen.

LUE MYÖS: Juha ja Oliver Rouhikoski ovat valotekniikan taitureita kahdessa polvessa – ”Ministeri tuli helikopterilla sitä katsomaan”

LUE MYÖS: Teknikko, näpit irti kaljahanasta! Tapahtuma-alan konkari muuttaa sitkeitä asenteita

LUE MYÖS: Rebekka Rantanen tietää nyt, että ampiaiset tykkäävät viinistä – yritystapahtumia järjestäessä oppii kaikenlaista


Hans-Peter Siefen

  • Konkari
  • Keskisuomalainen veneilyintoilija, joka on myös Nordic Business Forumin perustajajäsen, konsernin toimitusjohtaja sekä pääomistaja yhdessä Jyri Lindénin kanssa.
  • Kokemusta kansainvälisestä­ tapahtumabisneksestä 10 vuotta
  • Opin kisällin vastauksista? Opin, että tulossa on todella kovat synttärijuhlat.

Andreas Kustås

  • Kisälli
  • Hillittömistä syntymäpäiväjuhlista ja mentoroinnista haaveileva Nordic Business Forumin ja Oslo Business Forumin tuotantopäällikkö.
  • Kokemusta kansainvälisestä tapahtumabisneksestä 6 vuotta
  • Opin konkarin vastauksista? Kaksi tärkeää asiaa: Me ajattelemme Hapen kanssa hyvin samankaltaisesti. Aion myös hankkia karaokelaitteet!

  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento