Kilpailut

Simo Harrivaara ja Janika Tiensuu ovat Vuoden kokki ja tarjoilija 2024!

Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija palkittiin kaksipäiväisen loppukilpailun päätteeksi Helsingin Messukeskuksessa perjantaina.

Vuoden kokki 2024

  1. Simo Harrivaara
  2. Kim Mustonen
  3. Simon Selin

Vuoden tarjoilija 2024

  1. Janika Tiensuu
  2. Leeni Hyvärinen
  3. Katriina Suominen

Vuoden Kokki saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman stipendin ja Vuoden Tarjoilija Mara ry:n lahjoittaman stipendin, molemmat arvoltaan kymmenen tuhatta euroa.

”On kyllä kaikkensa antanut ja mahtava fiilis. Vuoden Kokki -voitto on ollut unelmani ja tahtotilani jo pitkään, joten tämä merkitsee valtavasti oman ammattitaidon kehityksen kannalta ja vahvistaa uskoa persoonalliseen tekemiseen sekä kirkastaa omaa ruokafilosofiaa. Voiton myötä tahdon valaa uskoa nuorempiin ja alalle suuntaaviin kokkeihin, jotta he tavoittelisivat unelmiaan, olivatpa omat lähtökohdat mitkä tahansa”, Vuoden kokki 2024 Simo Harrivaara sanoo tiedotteessa.

”Voitto tuntuu epätodelliselta. Voiton myötä voin todeta, että olen kehittynyt uralla tavoitteeseeni. Uskon, että voittoa arvostetaan alalla ja mahdollisissa tulevaisuuden työpaikoissa. Odotan edustusvuodelta, että pääsisin tutustumaan erilaisiin alan toimijoihin ja näkemään alaa hieman eri näkökulmista”, Tiensuu kertoo.

Vuoden kokkien ja Vuoden tarjoilijoiden lista on nimekäs. Aikaisempien vuosien voittajista omien sarjojensa päätuomarina olivat tänä vuonna Kalle Tanner (Vuoden kokki 2018) ja Saara Alander (Vuoden tarjoilija 2015). Tuomaristo koostuu alojensa ammattilaisista.

Vuoden kokki -tavaramerkkiä hallinnoi suomalaista ruokakulttuuria edistävä ELO-säätiö ja kilpailua järjestää Wihuri Metro-tukku. 

Simo Harrivaara on Vuoden kokki 2024. Kaksipäiväinen loppukilpailu järjestettiin Ruoka & viini -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. KUVA Santeri Stenvall
Tuomarit arvioivat Janika Tiensuun ja muiden Vuoden tarjoilija -finalistien liekitystaitoja torstaina. Tiensuu työskentelee helsinkiläisessä Fiasco?-ravintolassa. KUVA Santeri Stenvall

Kaikki Vuoden kokit

  • 2024 Simo Harrivaara
  • 2023 Johan Kurkela
  • 2022 Jonathan Slotte
  • 2021 Kim Päivästö
  • 2020 Lari Helenius
  • 2019 Mikko Kaukonen
  • 2018 Kalle Tanner
  • 2017 Mattias Åhman
  • 2016 Toni Kostian
  • 2015 Ismo Sipeläinen
  • 2014 Heikki Liekola
  • 2013 Erik Mansikka
  • 2012 Eero Vottonen
  • 2011 Henri Kotkavuori
  • 2010 Mika Palonen
  • (2009-2006 ei valittu)
  • 2005 Matti Jämsen
  • 2004 Juuse Mikkonen
  • 2003 Ari Ruoho
  • 2002 Marko Palovaara
  • 2001 Henry Tikkanen
  • 2000 Peppi Aralehto
  • 1999 Markus Aremo
  • 1998 Petteri Luoto
  • 1997 Michael Björklund
  • 1996 Aki Wahlman
  • 1995 Pekka Terävä

Kaikki Vuoden tarjoilijat

  • 2024 Janika Tiensuu
  • 2023 Kirsi Seppänen
  • 2022 Joonas Heino
  • 2021 Henna Kolehmainen
  • 2020 Christian Angelov
  • 2019 Heidi Martikainen
  • 2018 Noora Sipilä
  • 2017 Ronny Malmberg
  • 2016 Taneli Lehtonen
  • 2015 Saara Alander
  • 2014 Toni Yksjärvi
  • 2013 Maria Suihkonen

Lue myös: Kokkien MM-kisojen ensimmäinen tehtävä julki – Ismo Sipeläinen ilahtui


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi