Anikó Lehtinen on Olutliiton puheenjohtaja ja Laurea-amk:n lehtori.
En suunnitellut tulevaisuuttani nuorena, ja tulin ravintola-alalle vahingossa. Kun pääsin yliopistoon, sivutyömahdollisuuteni olivat yliopiston arkistoinnissa, kaupan myyjänä tai helsinkiläisen peruskuppilan blokkaajana. Valitsin viimeisen enkä silloin ymmärtänyt, että sillä merkitsin suunnan elämälleni.
Olin opiskelujeni aikana hyvinkin erilaisissa ravintoloissa ja baareissa töissä, lähiökuppilasta jenkkiläiseen konseptiravintolaan. Olin tarjoilija, baarimestari, kouluttaja, ravintolapäällikkökin. Koska ala kiinnosti, pääsin varhaisessa vaiheessa myös kirjoittamaan siitä. Ja kun hain valmistumisen jälkeen panimomarkkinointiin töihin ja myöhemmin alan ammattikorkeakoulun palvelukseen, kokemus ravintola-alalta oli elinehto.
Ravintola-ala on monipuolisin ala kaikista. Täällä pääsin (ja jouduin) olemaan tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja oma ymmärrykseni ihmisluonteesta on kehittynyt. Olen myös joutunut tekemään isojakin ratkaisuja hyvin nopeasti, mikä on kehittänyt paineensietokykyä ja saanut minut varmemmaksi itsestäni. Ratkaisuista joutuu usein vastaamaan asiakkaalle suoraan kasvotusten, mikä on auttanut kohtaamaan konflikteja ja perustelemaan omia mielipiteitäni.
Ravintola-alalla pääsee usein esihenkilöksi kohtuullisen nuorena. Itse opin, välillä kantapään kautta johtamistaitoja, kun piti johtaa isoakin joukkoa ammattilaisia, joista osa paljon kokeneempia kuin minä. Vaikka se välillä tuntui kaaokselta, alan ihmisten kanssa viihdytään sekä töissä että vapaalla. Minulla on alalta tosiystäviä jo kolmenkymmenen vuoden takaa, eikä haittaa, vaikka asumme eri maassa.
Kiireen käsite muotoutui alalla työskennellessäni. Pahimpina aikoina ympäri ravintolaa juostessa ei ehtinyt edes vessaan. Ylisuorittaminen ja ”olen korvaamaton” -ajattelu on yleistä ravintola-alalla, ja minäkin sorruin siihen. Ja opin siitä. Nykyään osaan paremmin ottaa aikaa itselleni enkä ajattele olevani korvaamaton. En enää stressaa kiireestä. Jos minulla on aikaa ottaa kuppi kahvia tai mennä vessaan, ei ole oikeasti kiire.
Kaiken muun lisäksi koin uskomattomia elämyksiä alalla työskennellessäni. Olen ollut Bruce Willisin henkilökohtainen tarjoilija, saanut häneltä halauksen ja sata dollaria tippiä. Olen maistanut samppanjaa, ostereita, hummeria, negronia ja kobe-härkää ensimmäisen kerran töissä ja pitänyt timanttitiaraa työasunani. Alalla oppii perustaidot kattamisesta käytöksen kultaiseen kirjaan asti, ja näiden taitojen kanssa ei mene sormi suuhun vaikeissakaan tilanteissa.
Jokaiselle nuorelle aikuiselle tekisi hyvää olla vuosi ravintola-alalla. En keksi yhtään huonoa asiaa, mitä alalta olisi tarttunut käteen; itselleni työskentely ravintoloissa avasi uran juomateollisuuteen, alan toimittajaksi ja opettajaksi. Olisin niin paljon huonompi ihminen ilman ravintola-alaa.
