Kevään vaalikeskustelujen tuoksinassa eräs poliitikko totesi, että kulttuuri on luksuspalvelu. Se pysäytti pohtimaan, tarkoittiko se myös ruokakulttuuria ja siihen liittyvää bisnestä. Toivottavasti ei, sillä ravintolat ovat toden totta saaneet osansa viime aikojen kriiseistä ja kepeistä. Nyt asiakkaat ovat palanneet mukavasti ravintolapöytiin, mutta on selvää, että hintojen nousu ja inflaatio saa monet karsimaan kulutuksesta. Aika monen ruokakunnan arjessa se saattaa osua ravintolakäynteihin.
On myös selvää, että uutiset ravintola Oran kaltaisten fine dining -ravintoloiden sulkeutumisesta pysäyttävät ja moni alalla toimiva pohtiikin kuumeisesti, millä eväillä bisneksessä on mahdollista selvitä. Miten pitää kiinni konseptista kustannusten laukatessa? Mutta ehkäpä tässä piileekin mahdollisuus innovoida uutta, nyhjäistä tyhjästä ja uudistua?
Kahdeksanpaikkaista yhden miehen ravintolaa Lohjalla pyörittävä Mikko Utter on tästä oiva esimerkki. Utter leipoo itse leivät, säilöö ja valmistaa juustoja. Hän on uskonut siihen, että pienesti voi menestyä, vaikka pihakoivun mahlasta taikoja tehden. Nyt hänen suurin haasteensa on se, miten ehtiä vastaamaan yhteydenottoihin, joita hänelle tulvii joka tuutista Suomen gastronomien seuran Vuoden ravintola -tunnustuksen myötä. Utterista tuntuu, että kaikki haluavat nyt hänen vieraakseen Lohjalle.
Upea juttu, sillä se todistaa, että on iso joukko ihmisiä, joiden mielestä kulttuuri – johon ravintolat eittämättä kuuluvat – ei ole liiaksi luksusta.
