Kauppahalli

Liha- ja kalakauppa, kahviloita, ravintoloita ja panimobaari – Itis sai oman kauppahallin

Halli avautui asiakkaille maanantaina 22. heinäkuuta. Avajaiset olivat niin sanottu ”soft opening” eli kaikki ei ole vielä täysin valmiina. Kauppahallin viralliset avajaiset pidetään elokuussa.

Kauppahalli on osa Itiksen marraskuussa 2022 alkanutta suurta uudistusta. Kauppahalli sijaitsee sijaitsee Itiksen metronpuoleisen pään suunnalla alueella, joka sijaitsee McDonald’sin ja Hesburgerin välissä.

”Kauppahalli maksoi 13 miljoonaa euroa, kun koko uudistus 60 miljoonaa”, Itiksen markkinointipäällikkö Johanna Tolppola kertoi Helsingin Uutisille.

Kauppahalliin tulee jopa 21 liikettä. Tolppola kertoo tiedotteessa, että kauppahallin vuokrausaste on 100 prosenttia.

Kauppahallin ruokamyymälöitä ovat muun muassa kalaliike Ekström Seafood, lihakauppa Itis Meat Market, Itis Maatilatori ja ukrainalainen Sopilka.

Ukrainalainen kauppa Sopilka laajensi Malmilta Itikseen. Kuvassa yrittäjät Ganna Lugova ja Nataliya German. KUVA Ville Oksa
Itis maalaistori myy muun muassa kotimaisia vihanneksia, juureksia ja marjoja. KUVA Ville Oksa

Lukuisia kahviloita ja ravintoloita

Itiksen kauppahallista löytyy ostosten lomasta laaja valikoima kahviloita ja ravintoloita. Niihin lukeutuvat muun muassa Fazer Café, Round, Corint-leipomo, Vanhan Porvoon jäätelötehdas, Momochi sekä Creps & People -kahvila sekä kiinalainen nuudeliravintola Mala Master, meksikolainen Sexico Tacos ja EAT Poke.

Tarjolla on myös helsinkiläisen Husky Brewingin oluita. Samalta tiskiltä myydään myös viinejä.

Pienpanimo Husky Brewing (oikealla) sai ravintolalle uudet tilat Itiksen kauppahallista. Se on toiminut aiemmin Tallinnanaukiolla. Vasemmalla Momochi. KUVA Ville Oksa

Osa kaupoista, kuten venäläistyyppisiä elintarvikkeita myyvä Kalinka aloittaa toiminnan elo-syyskuussa. Myös italialainen RAO aukeaa myöhemmin.

Sen sijaa italialainen Piazza Italia on jo avoinna. Se on sekä delikauppa että roomalaistyylinen palapizzeria. Yritys maahantuo tuotteita itse, sanoo omistaja Fabrizio Velardi. Valikoimaan kuuluu muun muassa lihoja, juustoja ja kastikkeita.

Kauppahallin Piazza Italia myy esimerkiksi italialaisia, lihoja, kastikkeita, juustoja ja pastoja. Samalla se toimii roomalaisena palapizzeriana. KUVA Ville Oksa

Vanhan Porvoon jäätelötehtaan valikoimaan tulee jäätelöhampurilainen todennäköisesti avajaisviikon aikana. Siinä pehmyt-sämpylän sisälle laitetaan valittua jäätelöä ja kastiketta, minkä jälkeen koko komeus käytetään parilassa, kertoo jäätelömestari ja yrittäjä Samuli Wirgentius.

Elgon products -niminen myymälä ugandalaisia hedelmiä, joihin kuuluvat muun muassa ananas, mango ja jakkihedelmä. Kaikki hedelmät tuodaan ugandalaisilta perhetiloilta, yrittäjä Tony Smith sanoo.

Mezza-ravintola aukeaa loppuvuodesta. Se saa raaka-aineensa ulkomaalaisia elintarvikkeita myyvästä Mansa-marketista, joka on jo auki. Ravintolaa ja kauppaa pyörittävät samat yrittäjät.

Itiksen uutta kalakauppaa laitettiin pystyyn maanantaina aamulla. Tarjolla oli enemmän savustettua kalaa kuin tuoretta. KUVA Ville Oksa

LUE MYÖS: Tällainen on Kirsikka! Kauppahalleja rakastava Ville Relander rakensi ravintolaansa 2,5 vuotta unelmapaikalleen Helsinkiin


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi