Sosiaalinen media

Kolme askelta herkullisempiin ruokakuviin – kokeile omalla puhelimellasi!

Somen ja lehtien ruokakuvia selaillessaan moni haaveilee siirtävänsä saman visuaalisen ilotulituksen omiin somepostauksiinsa.

Hyvä ruokakuva ei aina ole riippuvainen kuvausvälineestä vaan kuvaajan luovuudesta ja
ideois­ta. Etenkin somekuviin kännykkäkameran laatu on usein riittävä.

Ruokakuvauskursseja järjestävä ruokatoimittaja Mari Moilanen arvelee suurimman osan Instagramin käyttäjistä kuvaavan somekuvansa puhelimella.

 ”Itse käytän työssäni kännykän lisäksi digikameraa, eikä kuvien laadussa huomaa eroa”, Moilanen sanoo.

Hyvän kuvan laatukriteerejä on toki muitakin, joista Moilanen nimeää ensimmäiseksi kuvan terävyyden. Myös valon ja varjojen tulee olla kohdillaan eli valaistuksen ja valotuksen on oltava kunnossa. Lisäksi on hyvä, että esimerkiksi pöydällä olevaa annosta kuvattaessa kuvan horisontti on suorassa.

”Jos pöydän pinta on kuvassa kenossa, näyttää siltä, että ruoka olisi valumassa pois kuvasta.”

Moilasen mukaan helpointa on onnistua yksinkertaisessa ruokakuvassa, jossa on selkeitä yksityiskohtia, kuten pihvi, kala tai vihanneksia. Värikkäillä ja raikkaan näköisillä annoksilla saa varmimmin sometykkäyksiä.

Sen sijaan tylsän ruskea ruoka ja sotkuiset annokset eivät näytä hyvältä. Mielenkiintoa kuvaan tuo, jos ruokaan on vähän koskettu – kakkua leikattu tai uunivuokaa lusikoitu lautaselle.

”Mutta se pitää tehdä taidolla. Annoksen pitää näyttää raikkaalta. Pitkin lautasta oleva puoliksi syöty mustikkapiiras ei välttämättä ole houkutteleva eikä herätä ruokahalua, saati ihastusta.”

Myös ravintolakokkien kannattaa ottaa haltuun ruokastailauksen salat. Hyvänmakuinen ruoka ei yksin takaa menestystä, sillä moni asiakas odottaa ruoalta myös visuaalista laatua. Kuten ruokakuvissa, myös ravintoloissa pitäisi asiakkaille pystyä tarjoamaan jotain uutta ja yllättävää tapaa ruoan esiintuomiseksi.

Alex Nurmi
Stailaajan työkalupakista löytyy tohotin, jolla saa juuston sulamaan. Kokki-stailaajalla on riittävät misat ja burgereille varavaraburgeri. KUVAT Kotiarkisto

Lisätuloja ruokastailauksesta

Moni kokki on tehnyt ruokastailauksesta itselleen ammatin – tai ainakin löytänyt siitä oivallisen keinon tienata lisätuloja. Suomessa ei kuitenkaan ole kouluja, joissa ruokastailaajaksi voisi opiskella. Ja koska ammattilaiseksi ei pelkkä opiskelu välttämättä edes johtaisi, kuinka ruokastailaajaksi sitten tullaan?

”Kokki voi olla mestari ruoanlaitossa, mutta kuvaustilanteessa tarvitaan myös visuaalista silmää ja taiteellista näkemystä. Niitä voi tietysti kehittää, mutta herkkyys niille pitää löytyä ihmisestä itsestään”, sanoo ruokastailaaja Alex Nurmi.

Nurmi itse päätyi ruokastailaajaksi toimittuaan suositussa Mitä tänään syötäisiin -ohjelmassa tv-kokkina ja arjen ruokapulmien ratkojana. Esiintymistaidoista on ollut apua myös ruokastailaajan työssä.

Satojen kuvaustuntien tuoman kokemuksen kautta Nurmi alkoi ymmärtää paremmin ruoan visuaalisuutta ja sitä, kuinka ruoasta saadaan parhaat kuvaukselliset ominaisuudet esiin.

Kuluttajille ja mainostajille pitäisi pystyä tarjoamaan jatkuvasti jotain uutta ja yllättävää tapaa ruoan esiintuomiseksi. Inspiraatiota omaan työhönsä Nurmi sanoo löytävänsä keittokirjoista ja ruokalehdistä.

”En hae niistä ohjeita, kuinka ruokaa tehdään, vaan kuvat ovat itselleni visuaalinen apuväline, joista saan inspiraatiota omaan työhöni.”

Nurmi kiitteleekin ruokalehtiä, jotka käyttävät useita stailaajia ja kokkeja sisällön teossa. Kuviin saadaan vaihtelua, kun ruoan tyylit eroavat toisistaan.

Alex Nurmi
Mainoskuvissa toimii usein studiovalot. Ravintolassa paras on viedä annos ikkunan ääreen luonnonvaloon. KUVAT Kotiarkisto

Astuessaan ravintolaan sisään Alex Nurmi näkee nopeasti ulkopuolisin silmin, miten ravintola voisi viilata ruoan visuaalisuutta.

”Jo pienillä stailauksilla, kuten astioilla, liinoilla ja väreillä, saisi esimerkiksi buffetpöytään helposti visuaalista herkullisuutta ja asiakkaiden fiiliksen nousemaan”, hän vinkkaa.

Nurmi kaipaa päivitystä myös annosten ulkonäköön. Esimerkiksi kuutioitu tomaatti ja koneella ajettu kurkku voitaisiin tuoda nykyaikaan ja täydentää vihannestarjoilua uusilla aineksilla.

”Yksinkertaisilla asioilla voi tehdä paljon, mutta se vaatii riittävästi halua uudistua.”

LUE MYÖS: Somekoulu: Avec tarjoaa ilmaisen somevalmennuksen ravintoloiden ja tapahtumien ammattilaisille

Kolme askelta herkullisempiin ruokakuviin

  1. Keskity. Vaikka puhelimella kuvaaminen on helppoa, ei tehdä sitä hutiloiden. Pitää olla ajatus siitä, mitä halutaan kuvata, mitä kuvassa näkyy ja kuinka se rajataan.
  2. Stailaa. Pienellä stailauksella teet annoksista ja ruokakuvista helposti houkuttelevampia.
  3. Käsittele. Kuvan tyylikkyyden voi viedä uudelle tasolle ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla, kuten Photoshop Express. Kuvankäsittely antaa viimeisen silauksen ja tekee hyvästä kuvasta erinomaisen.


Alex Nurmi

Alex Nurmella on monta ammattia, joita kaikkia yhdistää rakkaus ruokaan: tv-kokki, ruokastailaaja, ruokakonsultti ja -tuottaja, keittokirjailija ja food designer.

Alex Nurmi

Monesta ammattinimikkeestä huolimatta tärkeintä Nurmelle on jatkuva oppiminen ja inspiroituminen uusista perusraaka-aineista. KUVA Kotiarkisto

LUE MYÖSSuomen palkituin sommelier Samuil Angelov: Ravintolatyössä ADHD voi olla valtava voimavara


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi