Suomeen saapui viime viikolla 76 filippiiniläistä kokkia helpotuksena ravintola-alan työvoimapulaan. Yksi heistä on 39-vuotias Alfred Chu, joka saapui Dubaista.
”Tosi erilaista täällä on. Helsinki on kaunis kaupunki ja sää on ollut hieno”, Chu kertoo ensitunnelmistaan Avecille.
”Pohjoismainen ruoka trendaa maailmalla juuri nyt, mutta suomalaisesta ruuasta minulla ei vielä ole sen tarkempaa tietämystä. Innolla odotan, että pääsen oppimaan.”
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Suomeen saapuneet filippiiniläiskokit suorittavat tällä viikolla hygieniapassin ja suuntaavat työpaikoilleen ympäri maata, esimerkiksi Kuopioon ja Rovaniemelle. Chun työpaikka on Marski by Scandic -hotellissa Helsingissä.
Suomi kilpailee ulkomaisista osaajista
Työvoiman houkutteleminen ulkomailta ei ole uusi asia. Henkilöstöpalvelualan yritys Barona kertoo rekrytoineensa yli 300 kokkia Filippiineiltä runsaan kymmenen vuoden aikana. Peräti neljä viidesosaa on jäänyt pysyvästi Suomeen.
“Ravintola-alan yritykset ovat päässeet palaamaan normaaliin liiketoimintaan, mikä on samalla tarkoittanut myös akuuttia työvoimapulaa. Haaste on tällä hetkellä pahempi kuin koskaan aiemmin, ja ilman kansainvälistä rekrytointia ei tarpeeseen pystytä vastaan”, Baronan majoitus- ja ravintola-alan toimialajohtaja Mikael Nuotio sanoo.
“Nyt Suomeen saapuu ensimmäinen joukko todella kaivattuja osaajia keittiöihin ympäri Suomen. Syksyllä tulemme rekrytoimaan toisen, vielä suuremman ryhmän.”
Baronan tavoitteena on moninkertaistaa nykytilanne niin, että yritys rekrytoisi vuonna 2025 ulkomailta Suomeen yli 5000 työntekijää.
“Suomen pitää siirtyä saatavuusharkinnasta saatavuuskannustukseen eli löytää keinoja lisätä Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta. Me kilpailemme ulkomaisista osaajista käytännössä lähes kaikkien muiden länsimaiden kanssa, ja Suomen kiinnostavuuteen vaikuttaa merkittävästi rekrytointiprosessin nopeus ja sujuvuus”, Nuotio toteaa.
Alfred Chu asui lentoemäntävaimonsa kanssa Dubaissa 4,5 vuotta. Hänellä on myös kaupallisen alan koulutus, mutta leipä on tullut ravintolatöistä. Perheenlisäyksen myötä tuli aika vaihtaa maisemaa.
”Ennen kaikkea ajattelen asioita perheeni kautta. Haluan, että lapseni saa hyvän koulutuksen”, Chu sanoo.
”Palkka on täällä toki korkeampi, ja ylitöistä maksetaan korvaus. Houkuttelevinta täällä on kuitenkin mahdollisuus tasapainoiseen elämään. Menen mielelläni käymään Filippiineillä, mutta tarkoitus on asettua Suomeen.”
LUE MYÖS: Pitäisikö ravintola-alalla ottaa taas käyttöön prosenttipalkka? Tekijäpula on valtava ongelma