Kirjoittaja Laura Vainio on Helsinki Pride -yhteisön viestintäpäällikkö.
Olen kolmekymppinen vammaton ja valkoinen seksuaalivähemmistöön kuuluva cis-sukupuolinen nainen, joka on kasvanut aikuiseksi kiertäen festareilla ja keikoilla ympäri Suomea. Nuoruuttani väritti mahtavien tapahtumaelämyksien lisäksi kokemus siitä, että usein maailma pyörii niiden ehdoilla, joilla on eniten valtaa.
Kulttuurinen murros käynnistyi viimeistään me too -liikkeen myötä. Tapahtumakävijät osaavat nykyään vaatia kunnioittavaa käytöstä muilta osallistujilta ja henkilökunnalta. Siksi monissa tapahtumissa näkeekin käytettävän turvallisen tilan periaatteita, joilla pyritään yhteisiin pelisääntöihin ja varmistamaan kaikkien fyysinen, henkinen ja sosiaalinen turvallisuudentunne.
Tämä edellyttää järjestäjätaholta omien kipupisteiden raadollista ruotimista. Mitkä tapahtumassa ovat niitä hetkiä ja paikkoja, kun tyypillisesti on saatettu tehdä esimerkiksi seksuaalisuuteen, sukupuoleen, terveyteen tai taustaan liittyviä olettamuksia? Miten varmistetaan, että kävijät, työntekijät tai vaikkapa vapaaehtoiset eivät enää toimi näin? Tila lakkaa nimittäin olemasta turvallinen heti, kun yksittäistä häirintäilmoitusta ei oteta tosissaan tai juontaja kertoo stereotypioihin perustuvan rasistisen vitsin.
Olet oikeilla jäljillä, jos tämä alkaa kuulostamaan melko isolta vaatimukselta. Turvallisuuden tunnetta on oikeastaan mahdotonta täysin taata, ja siksi nykyään puhutaan mieluummin turvallisemmasta tilasta. Moni on käyttänyt mallina turvallisemman tilan periaatteiden laatimiseen esimerkiksi moninaisuuden edelläkävijänä tunnetun UrbanApa-taideyhteisön periaatteita.
Turvallisuus on subjektiivinen tunne, mutta myös yhteinen sopimus ja lupaus, joka täytyy olla valmis lunastamaan myös silloin, kun se ei tunnu helpolta tai mukavalta. Lupausta ei kannata antaa vain siksi, että ”näin nyt vain nykyään pitää olla”. Silloin periaatteista tulee performanssi, pelkkää markkinapuhetta. Tärkeintä on, että turvallisemman tilan periaatteet toimivat käytännössä. Monissa tapahtumissa on paikalla esimerkiksi häirintäyhdyshenkilö, jolle voi tulla matalalla kynnyksellä kertomaan, mikäli kokee tai näkee jotain periaatteita rikkovaa.
Alan ammattilaiset tietävät varmasti minua paremmin, että tapahtuman tekevät ihmiset. Kun turvallisuutta suunnittelee ja toteuttaa moninainen porukka, on näkökulmiakin enemmän. Se saa myös minut luottamaan, että joku teistä on puolellani, kun seuraavan kerran joku puristaa minua perseestä keskellä turvallisempaa tilaa.
LUE MYÖS: Roosa Keto ja Miro Kukkola tekevät Suomesta konemusiikkimaata yksi tapahtuma kerrallaan
