Juttu on osa Aromin Tiskillä-sarjaa, jossa julkisuuden henkilöt kertovat kokemuksiaan ja näkemyksiään ravintoloista ja asiakaspalvelusta. Krisse Salminen on näyttelijä ja stand up -koomikko.
Mihin palaat aina asiakkaaksi?
Asun Helsingissä, mutta muistelen lämmöllä Oulun ravintolatarjontaa. Istanbul Oriental on vakkari, siellä käydään aina Sutelan Helin kanssa syömässä. Toinen ihan best on torilla sijaitseva Suola-aitta. Sinne päädyimme kesällä lähes joka ilta kesäteatteriesityksen jälkeen. Henkilökunta oli aivan ihanaa, ja aina löytyi pöytä, vaikka paikka oli täynnä. Helsingissä, jos ehdin ulos syömään, osoite on Engelin aamiainen tai Salutorgetin kello viiden tee.
Millainen asiakaspalvelu sinuun kolahtaa?
Sellainen, että ravintolassa sinut muistetaan ja sanotaan vaikkapa, että kiva kun tulit, mutta asiakaspalvelija ei jää koko illaksi pyörimään. Sanoisin, että silloin osaa työnsä hyvin, kun ei halua vaihtaa numeroita mutta huomioi sopivasti ja sitten antaa asiakkaan nauttia rauhassa olostaan.
Salutorgetissa eräänä perjantaina tarjoilija sanoi, että ”hei, viimeksi sä et ottanut viiniä, kun menit tanssitunnille, mut maistuisko nyt?” Maistui!
Onko joku paikka ylittänyt odotuksesi?
Oululaisessa Winebar Kurkelassa tuntuu kuin olisi saapunut New Yorkiin.
Siellä on aina tarjolla ihania ja tuoreita luomujuttuja. Vaikka kyseessä on viinibaari, siellä osataan kohdata myös alkoholitonta haluava asiakas. Ystäväni liikuttui siellä kyyneliin, kun hänen viereensä istuttiin kertomaan alkoholittomista vaihtoehdoista.
Oletko joutunut pettymään ravintolassa?
Yksi reklamaatio on koomikkoporukalla tehty, kun aikanaan istuimme eräässä ravintolassa lähes tunnin odottaen tarjoilijan ensihuomiota. Hänellä ei ollut kiire, mutta meidän seurue ohitettiin kokonaan. Kun tarjoilija sitten viimein tuli, huomautimme asiallisesti, että ollaan odotettu jo tunti. Voitko uskoa, tarjoilija matki meitä toistaen ivalliseen äänensävyyn tämän lausahduksemme. No, me sitten lähdettiin pois.
Minne suuntaat seuraavaksi?
Jos pääsen taas pian Helin kanssa keikoille, niin ilman muuta meidän kantikseen eli junan ravintolavaunuun nakkimukille. Toisaalta houkuttaa kyllä Lahden El Toron pippuripihvi, joka oli lapsena suurinta juhlaa. Tiesin jo silloin, että se oli kallis annos. Sinne pitää mennä uudelleen, iskä lupasi tarjota.
