Onnistuneen tapahtuman taustalla työskentelee monia ammattilaisia, joiden tekemistä ei välttämättä edes huomaa, kun homma rullaa kuin rasvattu. Tällä sarjalla haluamme kunnioittaa kulissien virtuooseja, jotka käsi pulssilla pitävät langat näpeissään ja varmistavat tapahtuman tavoitteiden täyttymisen ja tyytyväiset osallistujat.
Sarjan ehdokaslistan on kerännyt Tapahtumateollisuus ry.

Ehdokkaiden äänestys on päättynyt 23.3.2025. Voittajat palkitaan Evento Awardsin palkintogaalassa 10.4. Olympiastadionilla. Osta liput tilaisuuteen tästä.
-
Jenni Hyypiä
Designer, festivaalin pääsuunnittelija, Tuska Festival
Jenni Hyypiä on vastannut muun muassa Slushin kehittymisestä kokonaisvaltaiseksi tapahtumaelämykseksi. Ilman hänen alkuvuosien suunnittelutyötään ei tapahtuma välttämättä olisi kasvanut ikoniseksi startup-tapahtumaksi. Sittemmin Jennin vastuulla on ollut Tuska Festivalin venuesuunnittelu. Hän on tuonut tapahtumaan paljon tilataidetta ja muita taiteen elementtejä. Työssään hän yhdistää suvereenisti taiteellisen ja visuaalisen osaamisensa tapahtumatoiminnan perusteisiin, kuten turvallisuuteen, logistiseen toimivuuteen ja kannattavuuteen.
-
Tuomas Järvi
Toimitusjohtaja, Tapahtuman vesi oy
Tuomas Järvi on tapahtumaveden pioneeri, jonka pitkänteinen ja asiantunteva tekeminen on mahdollistanut veden saannin niin pieniin kuin mittaviin suurtapahtumiin. Palvelu on aina erinomaista, ja ratkaisuissa pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Hänen yrityksensä on Suomen ainoa väliaikaisten vesitoteutusten rakentamiseen erikoistunut yritys, ja heillä on Suomen suurin valikoima vesipisteitä väliaikaiseen käyttöön, kuten käsienpesupisteitä, juomavesipisteitä, tiskipisteitä ja boilereita.
-
Tellervo Kraft
Häirintäyhteyshenkilö, freelancer
Tellervo Kraftilla on ollut suuri rooli useiden festivaalien häirintäyhteyshenkilön palveluiden käynnistämisessä. Festivaalituotannot oppivat häneltä paljon. Tellervo on lämmin ja ihana persoona, jonka kanssa jokainen saa olla oma itsensä. Hyvin erilaisiinkin kohtaamistilanteisiin Tellervo lähtee aina ammattietiikka edellä. Hän takaa empaattisella lähestymistavalla ja aidosti suurella sydämellä mahdollisimman turvallisen ilmapiirin tukea ja apua hakevalle. Hän tarjoaa psykososiaalista ensiapua ja henkistä tukea myös tapahtumien työntekijöille.
-
Petra Kytölä
Operatiivinen johtaja, Music x Media / tapahtuma-alan freelancer
Petra Kytölän työnantajia ovat olleet viime vuosina muun muassa Tuska, Ruisrock, Nordic Business Forum ja Tapahtumateollisuus ry. Petra on ollut toteuttamassa laajasti erilaisia tapahtumia niin festivaali-, yritystapahtuma-, taideprojekti- kuin teatteripuolellakin. Petra tekee työnsä todella pieteetillä, mutta aina hyväntuulisesti ja tiimin hyvää ilmapiiriä kannatellen. Nuorehkosta iästään huolimatta Petra on alalla tunnettu ja arvostettu ammattilainen, jonka vahtivuorolla voi tilaajana ja kollegana nukkua yönsä rauhallisesti.
-
Kari Reini
Yrittäjä, Flat Push Production Oy
Kari Reini toimii teknisenä tuotantopäällikkönä Sanoman tapahtumissa ja lavamanagerina Juhlaviikoilla. Kari on huikea taustavaikuttaja, upea tyyppi ja herkeämätön luonne. Lähimmät työkaverit kutsuvat häntä nimellä “erikoistilannemies-män”. Kari on se, jolle kannattaa soittaa, jos eteen tulee vaikeasti tulkittava tai kryptinen tilanne. Tämä kiteyttää Karin uran Lepakosta Sanomataloon asti.
-
Jouko "Jokke" Riihimaa
Toimitusjohtaja, Festivaalisähkö oy
Jouko “Jokke” Riihimaan intohimo tapahtumiin ja erityisesti turvallisten tapahtumien järjestämiseen on loputon. Into ei ole laantunut missään vaiheessa pitkästä urasta huolimatta. Tapahtumien sähköt ja ylipäätään infran rakentaminen ovat Joken ammattitaidon ja periksiantamattomuuden tuloksena parantuneet vuosien varrella huomattavasti. Jokke tekee työtään rakkaudesta lajiin.
-
Janne Salonen
Yrittäjä, Brocco Catering / keittiöpäällikkö, Tavara-asema & Tullikamarin Klubi & Pakkahuone
Janne Salosen intohimona on luoda tapahtumatoimialalle elämyksellisiä ruokailukokemuksia. Hänen yrityksensä Brocco Catering on erikoistunut tapahtumiin, joissa ruoka on keskeinen osa tilaisuuden tunnelmaa ja sisältöä. Asiakkaat artisteista yritysasiakkaisiin arvostavat hänen kekseliäitä makuyhdistelmiään ja laadukkaita lähituottajien raaka-aineita. Yritys on tullut tunnetuksi myös lahjoittamalla herkkuja tamperelaisiin joulupöytiin ruokapankin kautta, hävikkiruoan hyödyntämisestä ja työllistämällä haastavassa työllistymistilanteessa olevia nuoria.
-
Hanna Teelahti
Viestintä- ja tapahtumakoordinaattori, Kotkan kaupunki
Hanna Teelahdelta löytyy visionääristä kykyä uusien konseptien kehittämiseen, tiukkaa työmoraalia ja joustavuutta. Näitä uuden luominen ja tapahtumien tekeminen vaatii. Hän on huumorintajuinen ja äärimmäisen lempeä ja kiltti luonne, mikä tekee hänestä helposti lähestyttävän – lempparityökaverin myös vaikeimmissa hetkissä. Hanna ei pienestä pelästy ja ratkoo ongelmia toisella kädellä samalla, kun pitää esiripun verhoa toisella. Hanna välttelee valokeiloja ja kiitoksia, vaikka olisi niitä osaamisen ja ahkeruuden takia ansainnut roppakaupalla.
-
Saku Väänänen
Video-operaattori ja -suunnittelija, freelancer
Saku Väänänen on työskennellyt monen artistin ja tapahtuman taustalla freelancer-designerina, video-operaattorina ja -sisällöntuottajana sekä videosuunnittelijana ja -ohjelmoijana. Sakun laajasta tekemisestä esimerkkejä ovat Haloo Helsingin, Antti Tuiskun, Kaija Koon ja PMMP:n stadionkonsertit. Hän on ollut yli 10 vuoden ajan mukana tekemässä Uuden musiikin kilpailusta sitä mitä se tänä päivänä on. Saku on osallistunut myös suomalaisten ja ulkomaisten Euroviisu-esitysten videotuotantoihin.
-
Sami Ylikahri
Toimitusjohtaja, Silver Zombie oy
Sami Ylikahri on suomalaisen tv-viihteen lavasteiden ammattilainen ja tuotantojen luottopakki. Samin ja hänen tiiminsä kädenjälki näkyy huomattavan suuressa määrässä viihdeohjelmia aina Voice of Finlandista Jussi-gaalaan.
