Ensio ”Enska” Virralle pidettiin hiljainen hetki viime viikonloppuna Ravintola Laulussa. Erityislaatuinen mies poistui tästä maailmasta hiljattain 92 vuoden iässä.
Hiljaisen hetken olisi voinut järjestää vähintään tuhannessa kapakassa, joiden kautta hänen yksi puolijulkinen roolinsa kulki.
Minulle Ensio Virta arveli käyneensä 5 000 ravintolassa. Ei työkseen. Se oli ”vain” harrastus. Kierros alkoi vuonna 1953.
Lähtöruutu oli ravintola Central. Se sijaitsi silloin Keskuskadulla basaarityyppisessä Selim A. Lindqvistin piirtämässä rakennuksessa, jonka kohtaloksi tuli väistyä pois Makkaratalon tieltä. ”Centusta” alkanut kierros laajeni ja laajeni Helsinkiin.
Aitostadilainen Virta työskenteli nuorena postivirkamiehenä pääpostissa rautatieasemaa vastapäätä. Lounastunneilla hän kävi työtovereidensa kanssa syömässä kahviloissa ja ravintoloissa. Toimihenkilöillä ei ollut tuolloin työmaaruokaloita. ”Miksei käytäisi muuallakin”, hän ehdotti muille ja alkoi itse tehdä muistiinpanoja ravintolakäynneistään Helsingissä.
Numeroituja merkintöjä kertyi 1 430. Täsmennetään tässä, että ne olivat eri ravintoloista!
Hän päätti ylöskirjaamisen 24.6. 2018, kun uusi alkoholilaki oli lopettanut aiemman jaon A-, B- ja C-oikeuksin varustettuihin ravintoloihin. Anniskeluluvalla sai nyt myydä kaikkia alkoholijuomia. Entisistä keskiolutbaareista tuli ravintoloita.
Ei siinä, etteikö Virta olisi käynyt myös niissä. Hän oli avarakatseinen.
Vuoteen 1999 asti tiekarttana toimi Restamarkin julkaisema lista Suomen ravintoloista. Lisäksi Virta sai alkoholiviranomaisilta tiedot uusista ravintoloista, ja niissä hän pyrki käymään heti avaamisen jälkeen.
Hän teki muistiinpanot, mutta ei ryhtynyt arvostelemaan paikkoja julkisesti. Jopa omien suosikkien nimeäminen oli nyhtämisen takana. Sai sellaisen ja hyvin perusteluin – omaan aikaan tai muuhun näkökulmaan sidottuna.
Julkisesti hänen arvioitaan on ollut toki saatavana, mutta ei omalla nimellä. Hän kuului niiden 160 arvostelijan joukkoon, ”organisaatioon”, joka teki muun muassa 1988 City-lehden Ravintolaopas-kirjan. Pankaa merkille: vuonna 1988.
Haastattelin hänet Helsingin Uutisiin joulukuussa 2019. Tapasimme silloin Gastro Cafe Kalliossa. Enskaan minut oli tutustuttanut Unski, olutjournalisti Unto Tikkanen.
Tikkanen (1952–2012) oli ensimmäinen, joka noteerasi julkaisuissaan Virran erikoisen uran. Minua, Unskia ja Enskaa yhdisti Viron oluenystäväin seura Olutsilta – Õllesild.
Tässäkin harrastuksessa Enska oli edelläkävijöitä. Hän oli tehnyt ensimmäisen Viron-matkansa silloiseen Neuvosto-Eestiin elokuussa 1966. Laivaliikenne Tallinnaan oli avattu pitkän tauon jälkeen vain vuotta aiemmin. Menikö hän Suomenlahden s/s Wellamolla, s/s Silja II:lla vai legendaarisella s/s Ariadnella, jäi minulta kysymättä.
Muistikuvat silloisesta Tallinna-hotellin palvelun laadusta olivat kirkkaita ja kriittisiä, mutta seuramies ja herrasmies pärjäsi siinäkin systeemissä. Sittemmin matkat Olutsillan retkillä olivat paljon mukavampia.
Ensio Virran muistoa kunnioitettiin lauantaina seuran 30-vuotisjuhlassa.
”Hän ei koskaan tuonut itseään tyrkylle. Hän oli kuitenkin aina valmis keskustelemaan, luennoimaan ja muistelemaan”, Enskaa muisteltiin.
Oli mitä muistella. Enskan jutuissa oli näet juurta.
Jalkatuki olla pitää
Enska piti kirjaa myös ulkomaanmatkoistaan. Maabongauksia kertyi liki 50, mukana tietenkin niitä Euroopan maita, joita emme tunne enää entisillä nimillään. Työn puolesta hän matkasi Afrikkaan – ei jakaakseen postia, vaan postinumeroita.
Hän oli luomassa Sambian ja Kenian postinumerojärjestelmää. Maat olivat Suomen kehitysavun kohteita ja sinne vietiin muutakin kuin maatalouskoneita ja kouluja. Sinne vietiin meidän viisinumeroinen järjestelmämme.
Numerot, luettelot ja asioiden järjestely. Joviaalin luonteen alla piili pedantti virkahenkilö. Hänen kolmas rakkautensa olivat ratikat. Stadin raitioteiden reitit hän kolusi ennen kuin niillä kaikilla oli edes numerot. Tunnuksina oli kirjaimia, kuten M-linjalla, joka oli Erottaja–Munkkiniemi.
Virta liittyi tietenkin Suomen Raitiotieseuraan 1972, kun sellainen perustettiin. 50 vuotta myöhemmin hän koeajoi Tampereen uutta ratikkaa. Kuskinpukille hän pääsi 90-vuotispäivänsä kunniaksi.
Sanomattakin on selvää, että myös kiskoilta kertyi hyvin luetteloitu nivaska muistiinpanoja, aikatauluja, matkalippuja jne.
Usein tällaisen miehen takana on nainen. Puoliso Irma tuki (monen mielestä) kummallisia harrastuksia ja oli itsekin mukana matkoilla ja tilaisuuksissa. Seuralaiset oppivat tuntemaan heidät nimenomaan mukavana pariskuntana.
Huolta ystävien kesken Olutsillassa herätti se, kun Enskaa ja Irmaa ei näkynyt enää syksyn tilaisuuksissa.
Juhlakokouksessa kuulimme syyn. Hiljainen minuutti oli todellakin hiljainen minuutti.
Mutta jääköön elämään Enskan lausahdus: ”Baarissa pitää olla jalkatuki.”
Ensio Virtaa haastateltiin vuonna 2021 Aromi-lehteen. Voit lukea jutun tästä: Ensio Virta on syönyt 1430 ravintolassa Helsingissä – nämä asiat olivat ennen paremmin
