Tampereen kauppakeskus Ratinan ylimmän kerroksen suuret lasi-ikkunat eivät jättäneet ravintoloitsija Arto Rastasta rauhaan. Hän oli jo kertaalleen hylännyt kauppakeskuksen rakennuttajan tarjouksen kattoravintolatilasta Tammerkosken rannalla, mutta aina ohi kävellessään hän huomasi katsovansa tilan isoja ikkunoita. Niistä aukeaisi mahtava näköala yli Tampereen keskustan kattojen.
Rastas teki tarjouksen paikasta, ja ravintola Periscope avattiin huhtikuussa 2018. Ravintolan kantava idea on tarjota makuja ympäri maailmaa, jakaa niitä pöytäseurueen kesken ja ihailla maisemia yli Tampereen kattojen.
”Reilusti vaan kippoja ja kuppeja pöytään ja jakamaan. Periscopessa sosiaalisuus on sallittua”, Rastas sanoo.

Tosin kaikki eivät osaa päättää, mitä listalta maistaisi. Heitä ja muita varten on kehitetty parikin menu Periscopea. Ne tarjoavat poikkileikkauksen talon monipuolisesta tarjonnasta. Menut ovat suosittuja erityisesti viikonloppuisin ja matkailijoiden keskuudessa.
Periscopen ruokalistat ovat Rastaan ja keittiömestari Sami Partasen käsialaa. Joskus myös hyviä ideoita tulee asiakkaiden mieltymykset tuntevalta ravintolapäällikkö Julia Vuorelta. Ruokien suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään niitä kokemuksia, joita maailmalta on saatu.
”Periscopessa haluan heittää ismit nurkkaan ja kokata ruokaa, joka on minusta hauskaa ja mielenkiintoista. Toisin sanoen: ei rajoja, ei rajoitteita, vain hyvin tehtyä ruokaa, jonka syöminen on asiakkaalle ilo”, Rastas sanoo.
Vahvuuksia
Maailman mauissa on Periscopen vahvuus ja punainen lanka. Keittiö miksaa iloisesti Aasiaa, Lähi-itää, Eurooppaa ja Amerikkaa. Klassisiakin makuja löytyy, varsinkin pihveissä, joista voi valita entrecôteeta, Black Anguksen ulkofileetä sekä sisäfileetä. Grillissä kypsyy myös kalaa, äyriäisiä ja kasviksia.
”Tamperelaiset suosivat liharuokia, varsinkin pihvejä, mutta listalta menee nyt harvinaisen paljon hummerikeittoa. Ruokamme ei ole fine diningia mutta hyvää gourmeeta”, Sami Partanen kuvailee.
Tarkoitus on, että asiakkaat tilaavat kolmesta viiteen eri annosta pöytään ja jakavat ne.


”Tarjoamme muun muassa kokonaista grillattua kultaotsa-ahventa ja kevätkananpoikaa, jolloin jokainen voi ainakin maistaa niitä. Makujen sekamelska vältetään sillä, että kukin ruokalaji syödään loppuun ennen seuraavan aloittamista. Suun makupalettia putsataan ruokalajien välillä.”
Raaka-aineista kalat ja äyriäiset tulevat Kalaherkut Nygreniltä Tampereen kauppahallista, lihat Bravo Gourmetista, ja yleistukkuna toimii Aimo.
”Pirkanmaalaisia raaka-aineita käytämme sen mukaan, mitä kunakin sesonkina saa. Syksyllä ostamme muun muassa paljon sieniä paikallisilta keräilijöiltä”, Partanen sanoo.
Ruokien on oltava paitsi herkullisia myös hyvännäköisiä. Väriä annoksissa ei kavahdeta.
”Visuaalisuus on puoli ruokaa. Ruoan on näytettävä yhtä hyvältä kuin maistuu. Se on myös Periscopen kestosuosion salaisuus”, arvelee Partanen.
Heikkouksia
Partanen murehtii sitä, että käsityötaito on katoamassa ravintola-alalta.
”Meillä on laaja ruokalista, joka pyritään mahdollisimman pitkälle tekemään itse. Lihaliemet otetaan valmiina, kun liemiä ei mahdu keittiössä keittämään. On harmillista, jos taidot eivät kunnolla riitä keittiössä käsityön tekemiseen.”


Kesäkaudeksi Periscopen keittiöön on saatu onneksi hyvä ja osaava porukka, joten Partanen voi hetkeksi huokaista helpotuksesta.
Partanen on aina halunnut työskennellä Periscopessa. Hän tuli taloon kokiksi vuonna 2019, oli muutaman vuoden Kotkassa jeesaamassa kavereiden ravintolassa, mutta palasi Periscopeen keittömestariksi vuonna 2023, kun Rastas soitti ja pyysi.
”Periscope on edelleen uniikki paikka painaa hommia. Kaikkea saa ja voi tehdä. Asiakkaiden ruokatoiveet pyritään aina toteuttamaan, harvemmin sanotaan ei.”
Uhkia
Periscopella on alusta alkaen ollut iso terassi, ja sitä on laajennettu jo pariin otteeseen. Nykyinen tuhannen neliön terassi on Euroopan suurin kattoterassi, ja sieltä näkee hyvin kaikkialle Tampereelle, myös Ratinan stadionille. Tampereen vetovoima näkyy Nokia Arenan tapahtumissa. Silloin Periscopeen riittää väkeä, ja kesäkaudella erityisesti terassi täyttyy nopeasti.

Terassille mahtuu 450 ihmistä. Periscopen ravintolapäällikkö Julia Vuori pitää tamperelaisia terassien suurkuluttajina, jotka tulevat Periscopenkin terassille istumaan vaikka toppatakissa, kun aurinko keväällä paistaa edes hetken. Toisaalta kehnompi kesä voi tehdä koko vuoden myyntiin ison loven.
”Teemme lyhyellä kesäkaudella terassimyynnillä varmaan puolet yhtiön liikevaihdosta. Jos sää suosii, kausi on todella hyvä, ja päinvastoin”, Vuori sanoo.
Periscopen terassilla soi kesällä musiikki. Siitä vastaavat talon vakituiset dj:t, mutta myös kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja nimiä kutsutaan. Tapahtumat vetävät väkeä ympäri Suomea, ja Periscopesta on kehkeytynyt tunnettu maamerkki Tampereella.
”Suuri yleisö odottaa meidän vakituisia tapahtumia, kuten White Partya ja Wonderlandia”, Vuori sanoo.

Suosittu Caribbean Night palaa Periscopen ohjelmistoon pari vuoden tauon jälkeen. Tapahtumiin pitää keksiä joka vuosi myös uutta ohjelmaa, kuten akrobaatteja ja tanssijoita. Periscopen kesäkauden ohjelmaa aletaan suunnitella jo edellisenä syksynä.
”Haluamme panostaa teemoihin. Meitä on matkittu ympäri Suomea, mutta otan sen positiivisesti. Olemme silloin tehneet jotain oikein”, Vuori pohtii.
Mahdollisuuksia
Periscope tunnetaan ympäri Suomea täyden toiminnan talona. Näyttävä ravintolasali, parven Lounge Bar ja iso terassi monine tapahtumineen tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia.
”On ihana nähdä, että Lounge Baria vuokrataan monipuolisesti erilaisiin tilaisuuksiin, kuten hääjuhliin, ristiäisiin, firman pikkujouluihin tai muistotilaisuuksiin”, Vuori sanoo.
Oma lukunsa on terassin spa, joka koostuu kahdesta näköalasaunasta ja kolmesta jacuzzista. Spa-osasto on erityisesti yritysten virkistyspäivien sekä polttari- ja urheilijaporukoiden suosiossa. He tilaavat usein pientä suolaista ja juomaa spahan ja syövät sitten Periscopen ravintolasalissa, tai päinvastoin.
”Suomalaiset ovat saunahullua kansaa, ja saunat ovat hyvin varattuja. Periscope palvelee mahdollisimman monipuolisesti, ja kaikki toiveet pyritään toteuttamaan. Asiakkaillehan tätä tehdään.”
Lue myös: Nyt se valmistui! Vierailimme ravintolassa satametrisen tornitalon huipulla Helsingissä

Lue myös: Tampereen parhaat baarit: tässä 5 persoonallisinta
Sami Partanen
- Keittiömestari
- Raaka-aine Ruskistettu voi sopii kaikkeen alkuruoasta jälkiruokaan.
- Esikuva Arto Rastas on mielettömän hyvä kokki. Häneltä olen oppinut keittiömestarina eniten.
- Motto Keep it simple. Ei hyvän ruoan tarvitse aina olla monimutkaista.
- Seuraavaksi aion saattaa Periscopen kesäsesongin kunnialla kotiin. Siinä onkin aikamoinen savotta.
- Sielunmaisema Olen futishullu, joten Mestareiden liigan finaali vuodelta 1999, kun Manchester ja München ottivat yhteen. Vielä joskus matkustan Manchesteriin seuraamaan ManU:n pelejä.
Julia Vuori
- Ravintolapäällikkö
- Raaka-aine Porkkana. Minulla on kondiittorin koulutus, joten tiedän, että porkkana on harvinaisen monipuolinen raaka-aine.
- Esikuva Yrittäjämme Katja Hottinger palkkasi minut aikoinaan Periscopeen tarjoilijaksi ja uskoi minuun. Olen suuren osan oppimastani ammentanut häneltä.
- Motto Jos jotain ei osaa niin opetellaan.
- Seuraavaksi aion toteuttaa ison elämänmuutokseen, sillä esikoisemme syntyy alkukesästä ja olen jonkin aikaa äitiyslomalla.
- Sielunmaisema sijoittuu tulevaisuuteen. Lasi samppanjaa omalla takapihalla puolison kanssa, kun tyttäremme nukkuu vaunuissa.
Lue myös: Tamperelainen Flip on Suomen ensimmäinen vegaaninen pizzeria