Mathildedal
Mathildedalin ruukki. KUVA Mathildedal

Mathildedal hurmaa aitoudellaan

Moni on viettänyt idyllisessä Mathildedalin ruukkikylässä ikimuistoisia lomapäiviä. Kylä on kuitenkin myös ainutlaatuinen kokouspaikka mukavan matkan päässä Etelä-Suomen suurista kaupungeista.

Mathildedalin ympärillä on maaginen aura. Sen tuntee jo kylää lähestyttäessä. Pala palalta se paineen tunne, mikä usein kiireisessä arjessa vaivaa, sulaa pois. Viimeistään se katoaa, kun herää aamulla linnunlauluun. Täällä ollessa saa perspektiiviä siihen, mikä elämässä oikeasti on tärkeintä, kertoo yrityksensä kokouksia kylällä järjestänyt Saana Nieminen, Mau Agencystä.

Hotel & Cafe Mathildedalin yrittäjä Krista Gus­tafsson, joka perheineen omistaa Ruukkitehtaiden alueen, ei ole yllättynyt kommentista.

– Se on aika tyypillinen palaute kokousvierailtamme. Moni kertoo, että on täällä vietetyn kokouspäivän aikana saanut aikaan huomattavasti enemmän kuin muualla. Joku vaikea asia on ratkennut tai esimerkiksi strategia edennyt.

Mathildedal
Kahvilla Mathildedalissa. KUVA Mathildedal

Kylä Teijon Kansallispuiston kupeessa Salossa, saaristomeren äärellä, koukuttaa kävijät. Kyse ei ole pelkästään rustiikkisista rakennuksista, luonnon kauneudesta ja kyläidyllistä meren rannalla.

Gustafsson kertoo, että kylän salaisuus on sen aitous.

– Monissa paikoissa on upeita kokousmiljöitä. Mutta se ei pelkästään riitä. Mathildedalin taika on kylän hengessä ja aitoudessa. Se syntyy täällä asuvista ihmisistä ja kylän yrittäjistä. Rentoudesta ja tavasta, miten täällä eletään ja tehdään töitä.

Kylän henki yhdistettynä sen kauneuteen ja sijaintiin rentouttaa stressaantuneemmankin kokoustajan. Hektisen työelämän keskellä kokouspäivä Mathildedalissa pysäyttää.

Mathildedal
Mathildedalin satama. KUVA Mathildedal

Monipuoliset palvelut

Moni kokous- tai työhyvinvointipäivää suunnitteleva yllättyy Mathildedalin monipuolisuudesta. Suurimpaan kokoustilaan, entiseen kankirautavarastoon, mahtuu noin 50 henkeä. Kokouksia voi järjestää myös 1900-luvun konttorirakennuksessa, modernissa satamahotellissa merinäkyvyydellä tai entiseen puusepän verstaaseen perustetussa valokuvastudiossa.

Kylällä onnistuvat myös mökkikokoukset takkatulen ääressä tai rento saunailtakokous meren rannalla, jolloin käytössä on myös ulkoporeallas.

Tasokkaat ravintolat, kahvilat ja catering-palvelut sekä monipuolinen majoitustarjonta takaavat onnistuneen tapahtuman. Kokouspäivän voi päättää merenrantaillallisella auringonlaskua ihaillen tai vaikka nauttimalla avotuli-illallisen kodassa.

– Majoittua voi esimerkiksi merenrantahotellissa, kattohuoneissa ruukkirakennuksen katolla, tai mökkikylässä. Jo pelkästään niihin mahtuu yöpymään noin 130 henkeä, Gustafsson kertoo.

Isommalle väelle lisäkapasiteettia saadaan kylän airbnb-majoituspaikoista.

Mathildedal
Mathildedalin kankirautavarasto. KUVA Mathildedal

Elämyksiä kaikille

Kokous- tai virkistyspäivää voi täydentää kylällä monenlaisilla elämyksillä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi jooga ja äänimaljarentoutus? Tai vierailu kylän omaan panimoon, jonka oluita on valittu Suomen parhaimmiksi? Kylän huippukuntoiset tennis- ja padelkentät, Adventure Minigolf-rata, 18-reikäinen golfkenttä ja alamäkiajoon keskittynyt Bikepark sekä rinneautoilukeskus tuovat vaihtelua kokouspäiviin.

Teijon kansallispuiston upeat patikkamaastot ja maastopyöräilyreitit kutsuvat kokousvieraita vierailemaan ympäri vuoden.

Myös kansallispuistossa vietetty työpäivä on ainutlaatuinen kokemus. Kokoustilana toimii ympäröivä luonto.

– Kun se yhdistetään tasokkaaseen hotellitason yöpymiseen ja lähiruoasta valmistettuun aamiaiseen, niin harvassa ovat ne, joihin se ei tekisi vaikutusta, Gustafsson sanoo.

Talvella kokouspäivän voi yhdistää myös lasketteluun tai koko työyhteisön talviriehaan läheisessä laskettelukeskuksessa, after skiitä unohtamatta. Kylän uniikeissa putiikeissa on tarjolla ainutlaatuisia design-tuotteita ja jo pelkästään niissä kiertely on elämys.

Mathildedal
Letunpaistaja Mathildedalissa. KUVA Mathildedal

Vuokraa koko kylä

Uusi vuokraa koko kylä -palvelukonsepti mahdollistaa myös isojen brändikokonaisuuksien ja yritystapahtumien järjestämisen.

– Kylän koko majoitus- ja ravintolakapasiteetti sekä aktiviteetit voidaan varata yrityksesi käyttöön. Palvelut voidaan myös brändätä yrityksen väreillä ja logoilla, Gustafsson kertoo.

Olisiko nyt aika järjestää teidän yrityksenne asiakas- tai juhlatilaisuus, yritystapahtuma tai virkistyspäivä uniikissa kylämaisemassa meren äärellä, metsän syleilyssä ja kokea Mathildedalin taika?

Tarjolla on valmiita kokouspaketteja erilaisiin tarpeisiin. Jokainen kokonaisuus voidaan myös räätälöidä täysin ryhmänne koon ja toiveidenne mukaisesti. Kaikki palvelut saat yhdestä osoitteesta: visitmathildedal.fi/kokoukset, puh. 045 862 6001, info@mathildedal.fi

Mathildedal sijaitsee mukavan matkan päässä Etelä-Suomen suurista kaupungeista. Turusta matkaa kertyy n. 80 km, Helsingistä ja Hämeenlinnasta n. 140 km ja Tampereelta, Lahdesta ja Porista n. 200 km. Tervetuloa kylään!

Mathildedal
Mathildedalin hotellihuone. KUVA Mathildedal