Kun perustit ravintolaa, sinulla oli jokin visio siitä, millainen paikasta tulee. Jos aikaisempi mielikuvitusharjoitus antaa sinulle sen fiiliksen minkä toivoitkin, niin tiedät selvästi mitä teet!
Kokemuksemme mukaan monet ravintolat/ravintoloiden työntekijät sortuvat samaan virheeseen eli soitetaan sellaista musiikkia, mitä itse kuunnellaan kotona. Asia ei ajatuksen tasolla vaikuta niin vaaralliselta, mutta musiikin voima perustuukin tiedostamattomille asioille, jotka ohjaavat asiakkaan käyttäytymistä alitajuntaisesti. Väärällä musiikilla voidaan tehdä tarpeetonta hallaa omalle liiketoiminnalle.
Millainen on ravintolasi tyyli ja tavoiteltu kohderyhmä?
Jokaisella ravintolalla on olemassa tyyli/teema, oli se sitten harkittu tai ei. Taustamusiikin avulla voit tukea tavoiteltua tunnelmaa. Valitun tyylin sisällä voit kuitenkin tehdä tarkempia kohdennuksia asiakaskunnan määrittämiseksi – esimerkiksi nuorempia asiakkaita puhuttelet nuorekkaammalla soundilla. Hyvä apu suunnitteluun on ajatuskartta eli ota kynä ja paperia. Kirjoita ylös visio unelmaravintolastasi ja ajattele mielleyhtymiä, joita se herättää. Mieti tyyliä, tunnelmaa, tunteita ja ihmistyyppejä. Lopulta ajatuskartallasi on hyvä hahmotelma kokonaisuudesta, johon lähdet musiikkia suunnittelemaan.
Miten löydän oikean musiikin?
Aikaisemman ajatuskartta-harjoituksen pohjalta voit etsiä mielleyhtymiin sopivaa musiikkia esim. Spotifysta; voit kuunnella ja fiilistellä kappaleita ja lisätä niitä listallesi. Musiikin toistaminen ravintolassa ei ole sallittua Spotifylla, mutta voit tehdä omista Spotify-soittolistoistasi yrityskäyttöön sopivia tuomalla ne Feelmentiin. Suosittelemme tekemään riittävän suuria soittolistoja, sillä liian usein toistuvilla kappaleilla on tutkitusti negatiivinen vaikutus henkilökunnan työhyvinvointiin ja sen myötä asiakaspalvelun laatuun.
Toimivan soittolistakokonaisuuden laatiminen on työlästä, mutta kasvattaaksesi myyntiä, kannattaa se tehdä. Vaihtoehtoisesti voit myös käyttää valmiita palveluita, kuten kotimaista Feelmentiä, joka sisältää suomalaisille ravintoloille suunniteltuja, käsintehtyjä soittolistoja.
Vinkit soittolistan rakentamiseen
Tässä muutamia perussääntöjä, joita noudattamalla voit tietoisesti vaikuttaa ravintolasi menestymiseen.
VINKIT MUSIIKIN VALINTAAN RAVINTOLOILLE
- Suosi hidasta musiikkia, sillä se luo kiireettömän ja rauhallisen tunnelman. Asiakkaasi viipyy pidempään ja kuluttaa enemmän.
- Vältä radiohittejä, klassikoita tai muita ”korvamato”-kappaleita, sillä ne vievät asiakkaan huomion olennaisesta, eli hyvästä ruoasta ja seurasta.
- Muista että ravintolan taustamusiikkia ei kuunnella tietoisesti, vaan se luo tunnelmaa ja tekee ääniverhon.
- Klassinen, jazz- ja instrumental-musiikki mielletään ”arvokkaaksi” ja niiden avulla voi nostaa keskiostoksen summaa.
VINKIT MUSIIKIN VALINTAAN BAAREILLE
- Kasvata musiikin tempoa ja intensiivisyyttä iltaa/yötä kohden. Nopeatempoinen musiikki saa asiakkaan juomaan/syömään nopeammin ja käymään tiskillä useammin.
- Hitti- ja menobiisit tekevät tunnelman, mutta anna asiakkaalle aikaa käydä tiskillä ja soita välillä tuntemattomampia tai vähemmän meneviä kappaleita.
- Tunnettujen kappaleiden soittaminen tekee baarista helposti lähestyttävän, tutun ja turvallisen. Jos haluat luoda baariisi tasokkaan ja tyylikkään tunnelman, turvaudu vähemmän tunnettuun musiikkiin.
Tarvitsetko apua?
Olemme Feelmentillä auttaneet tuhansia suomalaisia ravintoloita luomaan haluttua tunnelmaa. Julkaisimme äskettäin iOS-laitteilla toimivan, uuden Feelmentin ja voit kokeilla sitä kuukauden ajan täysin veloituksetta. Testikuukauden jälkeen palvelu ei muutu automaattisesti maksulliseksi, vaan voit halutessasi käydä ostamassa jatkoa. Toivottavasti kuullaan!