Ravintolat

Tällainen on Kirsikka! Kauppahalleja rakastava Ville Relander rakensi ravintolaansa 2,5 vuotta unelmapaikalleen Helsinkiin

Kirsikka sijaitsee Hakaniemen kauppahallin toisessa kerroksessa. KUVA Jaakko Sandqvist

Ville Relander on nauttinut 2,5 vuotta kestäneestä ravintola Kirsikan rakennusvaiheesta täysin siemauksin. Madonnaa ja The Cockia pyörittävä Ville Relander avaa kolmannen ravintolansa Helsingissä miljööseen, joka hurmasi hänet ensinäkemältä. Kirsikka avautuu Hakaniemen remontoidun kauppahallin toiseen kerrokseen torstaina 27. huhtikuuta.

Päivitys: Juttuun lisätty uusia kuvia Kirsikan avajaispäivänä 27.4.2023.

”Hakaniemen halli on osa meitä helsinkiläisiä, monella on muistoja tästä. Olen itse aina rakastanut kauppahalleja. Se oli osasyy, että hakeuduin aikanaan Helsingin kaupungin leipiin kehittämään halleja ja Teurastamoa. Matkustaessa käyn aina halleissa: niissä tuntee kaupungin fiiliksen”, Ville Relander kertoo Avecille.

Hakaniemen halli on aina ollut kauppahallimaisin halli, se, jossa oikeasti käydään kauppaa. Nyt Relander toivoo, että halli ja Kirsikka nousevat yhä useamman ”bucket listille”.

”Tämä rakennus ja sen historia on jotain ainutlaatuista. Kaikki ravintolani ovat suojelluissa rakennuksissa; tuntuisi kaukaiselta mennä uuteen, kliiniseen tilaan. Kun talo on peruskunnostettu, tunnelma on mahtava, mutta kaikki toimii, ravintoloitsijana voin keskittyä olennaiseen”, Relander summaa.

Hallilla on vielä yksi etu puolellaan.

”Kun tullaan kauppahalliin, ollaan sympaattisella jalalla ja hymyssä suin liikenteessä. Hallia pidetään hyvänä paikkana. On todella kiva tulla osaksi tällaista yhteisöä!”

Lisäksi Kirsikka on ainutlaatuinen hallitoimija: sen ovi on auki, vaikka muut laittavat kiinni. Pääoven hisseillä pääsee suoraan Kirsikkaan iltaisin. Tästä Relander on erityisen innoissaan.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Taide ja design tuovat tilaan kerroksellisuutta

Relander ja hänen oikea kätensä, yrityksen myynti- ja markkinointijohtaja Jonna Vormala ovat sisustaneet halliravintolan Madonna-ravintolastaan tutun Koko 3:n Aino Brandtin johdolla, tiiviissä yhteistyössä.

”Olen koko rakennusajan hankkinut kalusteita ja valaisimia Kirsikkaa varten. Vaikka en tiennyt, miltä tämä tulee näyttämään, olen hankkinut myös taidetta tänne, ja yllätyin, miten hyvin teokset vaikuttavat sopivan tänne”, Ville Relander pohtii juuri ennen ripustusta.

Hänen teosvalintansa ovat modernia taidetta 60-luvulta lähtien.

”Taide on täysin kotimaista ja ajankohtaista. Toivottavasti se herättää keskustelua! Taide on minulle äärettömän tärkeää, ja ravintola on luonteva ympäristö tuoda taidetta esille.”

Ravintolan paraatipaikalla on Relanderin signatureksi muodostunut tulppaanipöytä eli Eero Aarnion marmorikantinen pöytä siihen suunniteltuine tuoleineen. Nämä aarteet Relander on hankkinut hyvissä ajoin Hagelstamin huutokaupasta.

Kirsikkana kakun päällä on ensi kertaa Relanderin ravintoloitsijanuralla suomenkielinen ravintolan nimi.

”Kirsikalla on monta merkitystä. Tämä on viides ravintola, jonka teen, mutta ensi kertaa valintamme osui suomalaiseen nimeen. Se johtuu siitä, että ravintola on osa hallia, ja kun sijaitsemme hallin toisessa kerroksessa, voi myös ajatella, että olemme kirsikkana kakun päällä”, Relander myhäilee.

Relanderin mukaan Kirsikka tuo hymyn kasvoille ja on saanut kivan vastaanoton. Kirsikat ovat myös klassinen torituote ja muotona hieno.

Sisustuksen yksityiskohdista voisi puhua loputtomiin; on Nikarin tuolit, Annalan raitakankailla verhoillut sohvat, jotka tekevät kunniaa vanhojen aikojen torikojuille ja niihin sovitetut puusepän kunnostamat lasten syöttötuolit Ben af Schultenin Artekille vuosikymmeniä sitten suunnittelemasta mallistosta. Relander suosii lähellä luotua designia. KUVA Suvi Kesäläinen

Hyperlokaalia ruokaa?

Trendikatsauksissa on viime vuosina nostettu esiin termi hyperlokaali. Kauppahallimiljöö tarjoaa mahdollisuuden tuoda hyperlokaalia lautaselle helpommin kuin missään muualla. Aikooko Relander hyödyntää yhteyden?

”Tämä on unelmieni brasserie Hakaniemen hallin lähtökohdista. En toisi tähän instituutioon klassista ranskalaista brasserieta. Kirsikan lähtökohtana on tämä halli ja Helsinki. Lähestyttävyys, tunnelma, elämä – ne kutsuvat: hyvää ruokaa matalalla kynnyksellä”, Relander kuvailee filosofiaansa.

Hallin yrittäjiin on jo luotu suhteita. Alakerran uusvanha lihakauppa BÖF – Reinin lihan entisten omistajien uusi yritys – on kumppani, jonka takia ravintola ei tarvitse omia dry age -kaappeja. Lentävästä Lehmästä valikoidaan omistajien suosittamat juustot brasserien lautasille.

Ravintola Kirsikan pääpaino on illoissa, kun muu hallikauppa on jo sulkeutunut. Lounaalle on suunniteltu kala- ja kasvisvaihtoehdot päivän saalis -hengessä.

”Lounaalla syödään kevyemmin ja terveellisemmin, illalla tarjoamme mahdollisuuden herkutella syntisemmin. Lounaan vegepasta vaihtuu päivittäin ja päivän kala on meille luonteva valinta, onhan halli tunnettu kalasta. Haluamme rikastuttaa ja laajentaa hallin tarjontaa. Iltoihin taas mennään klassisella linjalla: ostereista se kaikki alkaa, en ikinä avaa ravintolaa ilman ostereita. Ajattelen meidän menua hakaniemeläisenä kosmopoliittina. Vastaavantyylinen menu voisi olla täysin kotonaan monessa muussakin maassa, mutta juuret ovat vahvasti Helsingissä ja Hakaniemen kauppahallissa”, Relander toteaa.

Kirsikan ruokafilosofiaan kuuluu sesonginmukaisuus, joista Relander nostaa ensimmäisinä perunan ja sienet. Erityisen rakkaita hänelle ovat helsinkiläiset klassikot.

”Toteutamme klassikot kuten lehtipihvin tai kossuvissyn Kirsikan tapaan. Niitä on aika vähän tarjolla, ja haluan tuoda niitä esille, jotta ne eläisivät ja myös nuoremmat innostuisivat niistä”, Relander perustelee.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Tuttujen tekijöiden voimin

Relander haluaa tuoda Kirsikkaan samaa kulttuuria kuin hänen muutkin ravintolansa The Cock ja Madonna tarjoavat: vieraanvaraisuutta ja iloa. Häntä ilahduttaa, että tiimin tekijöitä on löytynyt omista ravintoloista, jolloin he tuntevat talon kulttuurin.

Keittiöpäällikkönä Kirsikassa aloittaa aiemmin The Cockin keittiötä vetänyt Iiro Hannukainen. Myös ravintolapäällikkö on kasvanut samassa paikassa: Heidi Moilanen tulee The Cockista.

”Meillä henkilökunta keskittyy aina omaan ravintolaansa. On mahtavaa tarjota omille työntekijöille uutta haastetta!”

Myös baarimestari Niko Hakala tuntee kulttuurin valmiiksi, ja hän onkin keskeinen hahmo Relanderin visiossa hyvästä ravintolasta.

”Baari on tärkeä, se rentouttaa ympäristöä; näet baarimestarin työssään, kuulet kun sheikataan cocktaileja. Tykkään hetkestä ennen illallista ja drinkistä ystäviä odotellessa. Illan ensimmäinen juoma tuntuu kaikkialla kehossa ja on ehdottomasti illan paras”, Relander tunnelmoi.

Vaikka tarjolle tulee muun muassa klassikkodrinkki Negroni kotimaisista aineksista, Domestic Negroni, kuten Relander sanoo, ei kotimaisuus saa rajata liikaa sen kummemmin juomassa, ruoassa kuin missään muussakaan. Luvassa on tiivis juomalista – riittävän mielenkiintoisia vaihtoehtoja olematta tylsä. Oluen suhteen ollaan uuden äärellä.

”Kirsikka on ensimmäinen ravintolani, jossa ei ole oluthanaa. Pidän pulloista, ne ovat kauniita ja kertovat tarinan. Meille tulee oluita läheltä ja vähän kauempaa: Vallila, Suomenlinna, Kakola ja RPS ovat ensimmäisellä listalla. Nautittavaa  käsityöläisolutta ja mielenkiintoisten tilojen viinejä, niitä haluan tarjota”, Relander summaa.

LUE MYÖS: Hakaniemen torille aukeaa 100-paikkainen kesäterassi

LUE MYÖS: Jyrki Tsutsusen villi uutuusravintola tarjoaa kanansydäntä ja ruusua Hakaniemessä, jonka hän toivoo olevan “seuraava Kallio”

Vuonna 1914 valmistunut Hakaniemen kauppahalli on laitettu uuteen uskoon. Remontti kesti kesästä 2018 kevääseen 2023. KUVA Suvi Kesäläinen
Luonnonvalo täyttää ravintolasalin. KUVA Suvi Kesäläinen


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi