Festivaalit

Isoja ja pieniä muutoksia festareilla: Pori Jazz, Sideways ja Vauhti Kiihtyy kertovat oppinsa kesältä ja paljastavat, miltä niiden tulevaisuus näyttää

Festivaalijärjestäjät tuskailevat ennen kaikkea kansainvälisten artistien buukkausongelmien kanssa. Yksi syy ongelmiin on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Kun Venäjä on ”kiinni” eikä sinne mennä keikkailemaan, isojen tähtien houkuttelu globaalisti syrjäiseen Suomeen on entistä vaikeampaa. Lisäksi keikkailevista artisteista käydään kovaa kilpailua.

Samalla inflaatio laukkaa ja hinnat nousevat, joten tapahtumajärjestäjien Excel-taulukot paukkuvat, kun kuluja yritetään pitää kurissa. Hintojen nousu koskee myös festivaalien asiakkaita, joten järjestäjät joutuvat pohtimaan, mille tasolle esimerkiksi pääsylippujen kipuraja asettuu.

Oman mausteensa soppaan tuo hallituksen suunnittelema kulttuuritapahtumien arvonlisäveron nosto 10 prosentista 14 prosenttiin. Korotus on astumassa voimaan vuoden 2025 alusta.

Eventon haastattelemat kolme festivaalijärjestäjää ovat tilanteesta huolimatta toiveikkaita tulevien festarikesien suhteen. Pori Jazz, Sideways sekä Vauhti kiihtyy -festivaalikiertue järjestetään myös ensi vuonna, ja kaikkiin näihin on luvassa jotain uutta.

Pori Jazz: ”Tapahtuma toimi mutta ihmiset puuttuivat”

Perinteikäs Pori Jazz -festivaali järjestettiin tänä kesänä 57. kertaa. Tapahtumassa vieraili kaikkiaan 32 000 kävijää, kun ennätysvuonna 2023 kävijöitä oli peräti 61 500 – kiitos Robbie Williamsin, jonka esiintymispäivä myytiin loppuun. Kävijämäärän tippuminen liki puoleen nousikin festarin isoimmaksi uutisaiheeksi, ja konkurssikorttia väläyteltiin.

Pori Jazzin toimitusjohtaja Sampsa Jolma kertoo, että itse tapahtuma sujui mallikkaasti, mutta liput eivät käyneet kaupaksi. Pori Jazz jäi myyntitavoitteestaan noin 10 000 lipun verran.

”Tapahtuma itsessään toimi hienosti, mutta ihmiset puuttuivat”, Jolma tiivistää.

Tämän vuoden osalta yrityslippujen kauppa kävi tavallista heikommin, mutta suurimmat ongelmat olivat Jolman mukaan artistien saatavuus ja logistiikkahaasteet.

”Kiertueet eivät ulotu Suomeen asti. Lisäksi monet kansainväliset artistit ovat tänä vuonna kiertäneet vähemmän, sillä he tekivät koronan jälkeen pari tiukkaa vuotta, joten nyt oli huilin aika.”

Jolman mukaan artistit valitsevat mieluummin Keski- tai Etelä-Euroopan, jossa on helppo heittää muutama keikka putkeen, kun Suomeen tullessa pelkkiin matkoihin kuluu helposti päivä tai pari per suunta.

Artistien saatavuusongelmat vaikeuttivat Pori Jazzin markkinointia. Tavallisesti festivaali on ilmoittanut ainakin osan pääesiintyjistään jo loppuvuodesta, jolloin joulukauppa on vauhdittanut lippujen myyntiä. Tänä vuonna lauantain pääesiintyjä Kraftwerk saatiin julkistettua vasta juuri ennen vappua, historiallisen myöhään.

”Ensi vuoden artistitilanne näyttää kuitenkin paremmalta, joten saamme julkistettua ensimmäiset nimet vuoden lopussa.”

Pori Jazzin taloustilanne on herättänyt keskustelua, sillä festivaali teki tappiota vuosina 2022, 2023 ja myös 2024 jää miinukselle. Festivaali on kuitenkin pärjännyt kassaan jääneillä rahoilla.

Pori Jazzin tulevaisuudesta huolestuneita Jolma kuitenkin tyynnyttelee: festivaali järjestetään myös vuonna 2025.

”Ensi vuonna jazzataan jälleen. Taloudellisia haasteita on ollut aiemminkin, ja yleensä rahoitus on järjestynyt. Joudumme hieman miettimään kuvioita, mutta ei ole ilmaantunut seikkoja, joiden takia emme järjestäisi festivaalia.”

Jo 1960-luvulta asti järjestetty Pori Jazz toimii nykyään varsin erilaisessa maailmassa kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Myös festivaali itsessään on uudistunut vuosien mittaan. Tänä vuonna koko Kirjurinluoto oli ensimmäistä kertaa anniskelualuetta, joten tapahtumaan oli 18 vuoden ikäraja.

Pori Jazz
60 prosenttia Pori Jazzin asiakkaista tulee nykyään muualta kuin Porin alueelta, ennen kaikkea Uudeltamaalta. KUVA Tomi Vastamäki

Syyt olivat Jolman mukaan käytännölliset: alaikäisiä on vaikea valvoa festivaalin tiimellyksessä, ja erilliset anniskelualueet voivat aiheuttaa melkoisia pullonkauloja ja ruuhkia, kuten vaikkapa vuonna 2023, kun Robbie Williams oli esiintymässä.

Ratkaisu sai aikaan keskustelua, mutta Jolma kertoo saaneensa lopulta kriittisiä palautteita vain kahden käden sormilla laskettavan määrän ja joitakin kasvotusten.

”Monet asiakkaat olivat tottuneet ikärajattomaan festivaaliin, mutta esimerkiksi viime vuoden kävijöistä alle prosentti oli alaikäisiä. Muutos liittyi ennen kaikkea lainsäädäntöön, sillä alaikäisiä on vaikea valvoa. Suomessa ei ole kovin paljon kaikille sallittuja festareita, ja meillä oli kuitenkin festariaikaan paljon ikärajattomia ilmaiskonsertteja.”

Ikäraja ei ollut ainoa purnauksen aihe, sillä monet haikailevat keskustelu- ja kommenttipalstoilla myös ”vanhojen Jazzien pikniktunnelmaa”, kun festivaalialueelle on vielä saanut viedä omat alkoholijuomat. Viimeinen tällainen vuosi oli 2014.

”Meillähän on piknikmeininkiä edelleen, eikä sitä olla poistamassa. Keskustelu liittyy omien alkoholijuomien tuomiseen. Pikniktunnelman katoamisesta kritiikkiä esittävät eivät välttämättä ole Jazzeilla edes käyneet.”

Etenkin paikallisten haikailema oheistapahtuma, on ollut Jazz-katu Porin Etelärannassa. Kadulla oli torimyyjiä, ilmaiskeikkoja ja yleistä festivaalihulinaa, mutta Pori Jazz siirsi nämä oheistoiminnot Kirjurinluodon puolelle Jazz-puistoon 2018, jossa niistä on saanut edelleen nauttia.

Jazz-katu muuttui Jolman mukaan Jazz-puistoksi turvallisuussyistä, sillä Eteläranta on aivan Kokemäenjoen kupeessa. Aiemmin Jazz-kadun järjestelyt saivat myös apua samanaikaisesti järjestettävästä Suomi-areenasta, mutta kesäinen politiikkatapahtuma pidetään tätä nykyä jo ennen Pori Jazzia.

”Jazz-kadulla on ollut yleisempää karnevaali- ja markkinahumua. Toki voimme pohtia Jazz-kadun palauttamista, mutta riittäisikö sen anti vastaamaan nykyasiakkaiden tarpeisiin?”

Jolma myös muistuttaa, että entisen Jazz-kadun aikaan Kirjurinluodon konsertit ovat kestäneet vain iltakymmeneen, minkä jälkeen asiakkaat jatkoivat vielä Jazz-kadulle tai klubeille. Nykyään Pori Jazzin konsertit jatkuvat yli puolen yön, joten jatkoille ei ole samanlaista tarvetta.

Paikallisten purnauksesta huolimatta satakuntalaiset ovat Pori Jazzille edelleen tärkeä asiakaskunta, mutta Jolman mukaan 60 prosenttia asiakkaista tulee tätä nykyä muualta Suomesta, ennen kaikkea Uudeltamaalta mutta myös Tampereen ja Turun suunnalta.

”Emme elä pelkällä paikallisella väestöllä. Jazzeilla käyneet kuitenkin ymmärtävät, miten laadukas festivaali on kyseessä. Meillä on Suomen hienoin konserttipuisto ja ainutlaatuinen tunnelma. Jatkamme ensi vuonna laadukkaalla linjalla.”

Sidewaysin kolmas vaihe käynnistyy

Sideways-festivaali järjestettiin tänä kesänä viimeistä kertaa Helsingin jäähallin alueella eli Nordiksella. Samaan aikaan jäähallin toisella puolella, jalkapallostadion Bolt-areenalla järjestettiin uusi Helsinki City Festival. Kahden festivaalin järjestäminen vieretysten samaan aikaan herätti keskustelua, ja pian Loud n’ Live Promotions kertoi siirtävänsä ensi kesän Helsinki City Festivalin Nordikselle ja perinteiseen Sideways-viikonloppuun.

Sideways muuttaa muualle. Festivaalin uutta sijaintia ja ajankohtaa ei vielä julkisteta, mutta sopivia paikkoja on katseltu rutkasti, kertoo Sidewaysia järjestävän Fullsteam Agencyn operatiivinen johtaja Johannes Kinnunen.

”Keskusteluja on käyty Helsingin kaupungin ja monien muiden tahojen kanssa. Helsingin kantakaupungissa ei ole sopivia tiloja kovin paljon, joten on tullut pyöräiltyä ympäri kaupunkia. Ajatus kokonaan uuteen kaupunkiin muuttamisesta tuntuu aika kaukaiselta, mutta en kuitenkaan sano, että se ei olisi mahdollista.”

Uusi sijainti on Sidewaysille kolmas, sillä festari sai alkunsa Helsingin Teurastamolta vuonna 2015, ja Nordikselle tapahtuma muutti vuonna 2018. Vanhan jäähallin kulmille suunnitellaan Garden-areenaa, johon kuuluu 19 000 katsojan tapahtuma-areena, puisto, asuntoja ja hotelli. Jäähalli tulisi osaksi tätä uutta kokonaisuutta, joten tiedossa ei ole, kauanko festivaalin järjestäminen olisi vielä onnistunut.

Lähtö Nordikselta olisi koittanut joka tapauksessa, joten nyt on Kinnusen mukaan mainio hetki myös kehittää festivaalia.

”Varmasti jollain tavalla haluamme festivaalia päivittää. Nordiksen peli on osin pelattu läpi, ja olemme saaneet siitä irti kaiken mitä voi. On ihan kiva miettiä uutta alkua. Kaupunki kehittyy, ja meidän on muututtava mukana.”

Sideways festival 2024
Crowd surfingia Frank Carter and The Rattlesnakesin keikalla. KUVA Arttu Kokkonen

Sideways on seurannut Kinnusen mukaan tarkkaan kävijöiltä saamaansa palautetta, josta on ollut hyötyä festivaalin ”kolmannen vaiheen” suunnittelussa. Festivaalin tekniset järjestelyt on helpompi siirtää paikasta toiseen, mutta festarihengen mukana kuljettaminen onkin kinkkisempää.

”Uskon, että kaikilla tapahtumilla on oma identiteetti. Esimerkiksi Tuska ja Flow ovat täysin erilaisia, vaikka molemmat järjestetään Suvilahdessa. Kävijät tekevät tapahtuman ja luovat varsinaisen festarimeiningin.”

Sideways tuntuu tavoittaneen hyvin ydinkohderyhmänsä. Kinnusen mukaan tyypillinen Sideways-kävijä on hieman yli 30-vuotias, koulutettu ja työssä käyvä pääkaupunkiseudun asukki, joka kuluttaa aktiivisesti kaupunkikulttuuria.

”Myös parikymppisiä on paljon, sillä festivaali on saanut uusia asiakkaita. Heille Nordis-Sideways on ollut se ainoa ja oikea. Kun siirryimme Nordikselle, varsinkin ekana vuonna vertailtiin, onko tämä parempi vai ei. Moni haikaili Teurastamoa, mutta nyt yleisö on kiintynyt Nordikseen. Seuraavassa lokaatiossa on sitten uudet vertailut.”

Sidewaysin muutto on oma kuvionsa, mutta festareilla riittää muitakin haasteita. Kansainvälisten artistien buukkaaminen on aiempaa vaikeampaa. Hinnat ovat nousseet. Kulttuuritapahtumien arvonlisäverokin nousee vuodenvaihteessa.

”Ajat ovat tosi haastavia, ja ilmassa on paljon epävarmuustekijöitä, mutta tämä kesä on näyttänyt, että vahvat brändit ja perinteikkäät toimijat, kuten Provinssi, Qstock, Flow ja Ruisrock, ovat menneet hyvin ja myyneet jopa loppuun”, Kinnunen kertoo.

”Festaripuolella vahva brändi ja sitoutunut kävijäkunta usein takaavat, että menee hyvin. Paikallisten palveluun keskittyvillä maakuntien tapahtumilla on ehkä ollut vaikeampaa.”

Kustannustehokkuus on kaiken ytimessä Vauhti Kiihtyy -festareilla

Vauhti kiihtyy -festivaalikonsepti käynnistyi vuonna 2023, kun festari järjestettiin ensi kertaa Tampereella ja Oulussa. Tänä kesänä Vauhti kiihtyy -festareita pidettiin jo neljät, Turussa, Vantaalla, Oulussa ja Tampereella.

Festivaalin vastaanotto on ollut hyvä, kertoo Marko Savolainen tapahtumaa järjestävästä Rauhala Events -yrityksestä. Esimerkiksi Turun-festivaali veti kahdessa päivässä 18 000 kävijää.

Artistikattauksessaan Vauhti kiihtyy luottaa tuttuihin kotimaisiin, kuten Kaija Koo, Dingo, Popeda, Portion Boys ja Erika Vikman.

Kesän festaritarjonnasta Vauhti kiihtyy erottui hinnoittelullaan. Festarilipun hinta on varsin kohtuullinen, yhden päivän lipun on voinut ostaa 45 eurolla, kaksi päivää on kustantanut 50 euroa. Kahden päivän kaverilippu kahdelle henkilölle maksoi 40 euroa per henkilö.

”Artistit eivät välttämättä ole Suomen kalleimpia, mutta he ovat kärkipään mainstream-artisteja. Lippujen hinnat haluamme pitää edullisina, koska vaikka asiakkaiden ostovoima on heikentynyt, leipä ja sirkushuvit kiinnostavat edelleen.”

Vauhti kiihtyy -festivaalin lippuhinnat nousevat, kun tapahtuma lähestyy. Jotkut muut festivaalit ovat joutuneet turvautumaan alekampanjoihin H-hetken lähestyessä, jos lippukauppa ei ole käynyt suunnitellusti.

”Emme halua pettää asiakkaita, jotka ovat ostaneet halvat liput aiemmin. Ihmiset muistavat sen tulevina vuosina. Emme polje hintoja vaan luotamme omaan konseptiimme.”

Vauhti kiihtyy on festivaalikonsepti, joka kiertää ympäri Suomea. Savolaisen mukaan tämä edellyttää tiukkaa kulukuria. Festivaalilla on vakiokumppanit esimerkiksi tekniikan, ruokamyyjien ja muun infran kanssa.

Vauhti Kiihtyy 2023
Vauhti kiihtyy -festareille myydään ensi kesän kahden päivän early bird -lippuja 40 eurolla. KUVA Riika Lantto

”Siitä on huomattavaa etua, kun ei tarvitse olla myöhemmin säätämässä.”

Myös festivaalipaikkakunnat on pohdittu tarkkaan, sillä yleisöä on saatava paikalle riittävästi.

”Festarit pidetään kasvukeskuksissa, isoilla paikkakunnilla. Tämä mahdollistaa positiivisen kassavirran, ja festarista tulee kannattava. Kokonaisuutta on hiottu aika kauan ja todettu se järkeväksi. Tärkeintä on kustannustehokkuus. 6 000 vieraan tuloksella toiminta olisi tappiollista.”

Savolaisen mukaan Vauhti kiihtyy on tavoittanut hyvin kohderyhmänsä eli yli kolmekymppiset, tavalliset suomalaiset, jotka pitävät kotimaisesta musiikista.

”Tänne tullaan bilettämään ja pitämään hauskaa. Isoja ryhmiä on paljon.”

Hauskanpito ja edulliset liput vaikuttavat asiakkaiden ostoksiin festarialueella, sanoo Savolainen.

”Ihmisillä on aina jokin budjetti, ja kun lippu on edullinen, kulutus festivaalialueella nousee. Ruokamyyjät ovat tyytyväisiä, kun ihmiset kuluttavat alueella enemmän.”

Koronapandemian jälkeen tapahtumien järjestämisen yleiset kustannukset ovat nousseet ja ulkomaisia tähtiartisteja on ollut vaikeampi houkutella keikoille pohjolan perukoille. Kesäisin tapahtuma-alalla on paljon toimintaa, ja Savolaisen mukaan kilpailu kotimaisistakin artisteista on kovaa.

”Myös artistien hinnat ja kulut nousevat, joten halvempiin lippuhintoihin tuskin ollaan menossa.”

Vauhti kiihtyy -festivaalille on luvassa jatkoa ensi kesänä, sillä tapahtuma aiotaan järjestää ainakin heinäkuussa Turussa, Vantaalla ja Lahdessa. Tällä hetkellä tapahtumaan saa kahden päivän early bird -lipun 40 eurolla, joten ainakaan vielä kohonneet kustannukset eivät näy Vauhti kiihtyy -festivaalin lipunhinnoissa.

Lisäksi loppuvuodesta 2024 on luvassa sisätiloissa järjestettävät Vauhti kiihtyy -pikku­joulut viidellä paikkakunnalla. Konsepti on samantyyppinen kuin festareilla, ja pikkujouluissakin luotetaan kotimaisiin artisteihin.

”Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, järjestämme ensi kesänä samat tapahtumat kuin tänä vuonna. Mahdollisesti jotain uuttakin.”


Pori Jazz

  • Missä Järjestettiin 57. kertaa 18.–20.7.2024 Porin Kirjurinluodossa.
  • Mitä Kolme lavaa festivaalialueella. Konsertteja myös Cafe Pori Jazzissa, Poriljongissa ja Porin teatterissa.
  • Artistit Esiintymässä oli tänä vuonna muun muassa Kraftwerk, Pet Shop Boys ja Jason Derulo.
  • 2025 Ensi vuoden päivämäärät 17.–19.7.2025.

Sideways

  • Missä Perustettu 2015, järjestettiin Helsingin Nordiksella 13.–15.6.2024.
  • Mitä 4 lavaa, 21 000 kävijää kolmen päivän aikana.
  • Artistit Muun muassa Peggy Gou, Bat For Lashes, Ane Brun ja Lauri Haav.
  • 2025 Uusi sijainti ja ajankohta eivät vielä tiedossa.

Vauhti kiihtyy

  • Missä Vuonna 2023 perustettu bilefestari, joka kiertää Suomen kasvukeskuksia. Kesällä 2024 neljä tapahtumaa: Turussa, Vantaalla, Oulussa ja Tampereella.
  • Mitä Yksi lava. Kävijämäärät noin 15 000–20 000 per tapahtumapaikka.
  • Artistit Muun muassa Portion Boys, Kaija Koo, Erika Vikman, Petri Nygård ja Dingo. Artistikattaus vaihtelee tapahtumapaikasta riippuen.
  • 2025 Ensi vuonna Vauhti kiihtyy järjestetään ainakin Turussa (11.–12.7.), Vantaalla (8.–9.8.) ja Lahdessa (15.–16.8.)

Lue myös: Maailmantähtien saaminen Suomeen ei ole helppoa – Coldplayn maahan tuonut keikkajärjestäjä kertoi keväällä alan haasteista

Lue myös: Onko oikein lentää festareille, vaikka on ilmastokriisi? Niklas Kaskeala tyrmää tapahtumien yleisen tavan osoittaa ”vastuullisuutta”


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento