Kilpailut

Restonomiopiskelijoiden SM-kisan voitto Laurean ammattikorkeakouluun

Restonomiopiskelijoiden Suomen mestaruuden voitti Espoo Maverick -joukkue Laurea-ammattikorkeakoulusta. Toiseksi sijoittui Haaga-Porvoo Travellers Haaga-Helia-ammattikorkeakoulusta ja kolmanneksi Jamkstein Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Jo perinteisissä ravintola-, hotelli-, tapahtuma-, ja matkailualan opiskelijoiden SM-kilpailuissa joukkueiden piti ennakkotehtävän lisäksi todistaa osaamisensa kolmessa, kisojen yhteistyökumppaneiden antamissa tietoa ja taitoa vaativissa tehtävissä.

Tänä vuonna joukkueet tuottivat ensin erilaisia ideoita digitalisaation mahdollisuuksista alan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseksi ja loivat sen jälkeen mahdollisuuksia Liveton tapahtuma-alan applikaation hyödyntämiseksi. Viimeinen tehtävä oli kehittää menetelmiä juomatölkkien keräyksen tehostamiseksi Noho Partnersin ravintoloille Tampereen Nokia-areenan tapahtumiin.

Voitokkaaseen Espoo Maverick -joukkueeseen kuuluivat Mikko Kaikkonen, Jere Töyräs, Pieta Marjoniemi ja Jenni Virtanen-Laine.

”Meillä oli rento meno tiimissä ja se loi hyvän hengen ja hyviä ideoita”, kertoo Jere Töyräs.

”Kokonaisuutena täytyy myös sanoa, että kisan taso oli tänä vuonna kova ja kaikki tiimit tekivät hyvän suorituksen.”

Espoo Maverick sai kokonaisuudessaan hyvät pisteet tehtävistä ja erityistä kiitosta mm. Livetolta, jonka mukaan joukkueen ideat olivat rohkeita mutta toteuttavia.  Yleisestikin voidaan sanoa, että tänä vuonna kilpailijoiden ratkaisuissa nähtiin paljon teknologiaa ja muita trendejä, kisan tämän vuoden teeman Together, Responsibly, Evolving (yhdessä, vastuullisesti, kehittyen) mukaan.

Tämä oli viides kilpailun voitto Laurean Ammattikorkeakoululle. Tänä vuonna voitokkaan opiskelijaryhmän valmentajina toimivat Kaija Meriläinen, Henry Lybäck sekä Miia Vakkuri.

”On ollut mahtavaa ohjata tällaista opiskelijaryhmää, joka on aidosti kiinnostunut sekä itsensä että koko Mara-alan kehittämisestä, kertoo Meriläinen.

”Yhdessä tekemisen ja ideoinnin ilo ja riemu on ollut kaikessa tekemisessä läsnä. Meidän alallamme ei ole hätää tulevaisuudessa, kun tällaisia idearikkaita ja humaaneja opiskelijoita putkahtaa töihin.”


Juttua muutettu 27.3.23 klo 11.55: Mikko Kaikkosen nimi korjattu.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi