Tulevaisuuden tekijä

Taitaja-kisan kultamitalisti Minna Jokiranta tuli alalle jäädäkseen: ”Tarjoilijan työ on kivaa, jos tykkää ihmisistä”

Minut innosti ravintola-alalle

Lukion jälkeen opiskelin hetken aikaa tietotekniikkaa ja yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa, mutta halusin tehdä jotain käytännönläheisempää. En näe itseäni alanvaihtajana, minulla vaan kesti hetki, että löysin oman alani. Ravintola-alan opinnoissa sosiaalinen tarjoilijan työ kiinnosti enemmän kuin kokkipuoli. Tarjoilijana pääsee tapaamaan monenlaisia ihmisiä, liikkumaan ja tekemään käsillä. Halusin myös oppia enemmän juomista.

Koulutuksen paras anti

Työssäoppimisjaksojen ansiosta pääsin kokeilemaan erilaisia työpaikkoja matalalla kynnyksellä. Koulun kautta aukesi myös monenlaisia mahdollisuuksia. Olin kuusi viikkoa harjoittelussa Itä-Ranskassa Montbéliardin kylässä paikallisessa brasseriessa. Siellä oli aika pieni viinivalikoima eikä sommelieria ollenkaan, ja kaikki tekivät siellä vähän kaikkea. Olin siellä saliapulaisena ja tarjoilijana ja väsäsin drinkkejä.

Tarjoilijakilpailussa opin

Taitaja-kilpailu oli ensimmäinen isompi alan kilpailu, johon osallistuin. Opin siellä paineensietokykyä tilanteessa, jossa tarkkaillaan ja pisteytetään tekemistä. Siellä kehittyi myös taito tunnistaa, mitä voisi omassa työssään tehdä paremmin.

Suurin haasteeni

Työ Muru Diningissa on ensimmäinen pysyvämpi työpaikkani, se on hyvä paikka aloittaa ura. Siellä kannustetaan kovasti viinitietämykseen. Olen kiinnostunut viineistä, mutta en ole aiemmin saanut vielä paljoa mahdollisuuksia päästä tutustumaan niihin. Se on minulle tärkeä oppimisen kohde.

Haen inspiraatiota

Olen saanut inspiraatiota opettajiltani ja kaikista työympäristöistä, joissa olen ollut. Kun on tavannut uusia alan ihmisiä, heistä kaikista saa aina jotain inspiraatiota. Olen yrittänyt ottaa oppia kaikilta, joilla on jotain sanottavaa.

Inspiroin muita

Olen selkeästi kiinnostunut tästä alasta ja olen saanut siitä hyvää palautetta. Voin inspiroida sillä tavalla, että kiinnostus ja uuden oppiminen jatkuu. Kunnianhimo pysyy yllä, kun tällä alalla voi aina löytää jotain uusia asioita, joilla voi haastaa itseään.

Kerron muille ravintola-alasta

Tarjoilijan työ on kivaa, jos tykkää ihmisistä. Kaikille en tätä kuitenkaan voi suositella. Pitää olla tietyntyyppinen rentous ja joustavuus ihmisten kanssa, sillä työ on hektistä ja sosiaalista. Oikeantyyppisille ihmisille se on todella antoisaa.

Viiden vuoden kuluttua

Toivottavasti olisin edennyt urallani jollain sopivalla tavalla. Olisi hyvä, jos silloin tuntisi olonsa varmaksi omasta tietotaidostaan ja olisi vakiinnuttanut asemansa alalla.

Lue myös: Aleksi Korpela vaihtoi yliopistolta kokkikouluun – työ ravintola Kajossa inspiroi

Lue myös: Maskeeraaja Keiku Borgström aloitti kokkiopinnot nollasta: ”En osannut keittää edes perunoita”

Lue myös: Palomestari Riikka Oravainen sai burnoutin ja vaihtoi ravintola-alalle – ”Nyt tuntuu, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan”


Minna Jokiranta

  • 25 vuotta
  • Helsinki
  • Koulutus: Vastavalmistunut tarjoilija Jyväskylän Gradiasta
  • Työkokemus: Töissä ravintola Murussa Helsingissä

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi