Tapahtumaruokailu

Miksi festareilla ruoka on kallista? Kolme yrittäjää kertoo

Buli foodtruck, N4ku ja Slicemonger kiertävät festareilla kesällä. KUVAT Buli Foodtruck, N4ku, Jukka Salminen/Slicemonger

Moni kesän festivaaleista on täynnä erilaisia ruokailuvaihtoehtoja. Usein annoksien hinnat nousevat, jos festareiden listoja verrataan ravintoloiden normaaleihin listahintoihin.

Helsingin Uutiset kysyi kolmelta yrittäjältä, mikä heidän hinnoittelunsa festareilla on, ja mikä siihen vaikuttaa.

Vietnamilaistyylisiä banh mi -patonkeja myyvä N4ku pitää hinnat festareilla samana kuin kivijalassa, kertoo yrittäjä Valtteri Sinkkonen. Tällä hetkellä patonkeja saa Sörnäisten Kulmavuorenkadulla sijaitsevasta ravintolasta Helsingistä 13,90 eurolla ja hinta on sama myös kaikilla festareilla. Helsingissä N4ku oli mukana Sidewaysissa ja seuraavaksi Flow’ssa elokuussa.

”Olemme uusi tekijä, josta ihmiset ovat kiinnostuneita. Haluamme, että ensivaikutelma meistä vastaa todellisuutta. On täysin perusteltua nostaa festareille hintoja, mutta patonkia ei voi hirveästi kalliimmalla myydä. Asia on eri burgereiden ja pizzan kohdalla”, Sinkkonen sanoo.

Etenkin savustetuista lihoista kuten naudan brisketistä ja possunkyljestä tunnetulla Buli Foodtruckilla hinnat vaihtelevat hieman festarista riippuen. Festareilla ruokalista on tavallista suppeampi ja koostuu lähinnä hampurilaisista. Niiden hinnat liikkuvat 12–17 euron välillä, kertoo Bulin toinen omistaja Joonas Alhainen. Buli myy kesällä ruokaa esimerkiksi Craft Beer Helsinki -tapahtumassa, Tikkurila Festivaalilla ja Flow’ssa.

Hiljattain Vallilaan ravintolan avannut Slicemonger-pizzeria osallistuu tänä vuonna Flow-festivaaleille. Ravintola on erikoistunut New York -tyylisiin pizzapaloihin.

”Ihan tarkkaa hintaa yhdelle pizzaslicelle ei ole vielä päätetty, mutta hinta tulee nousemaan ravintolaan verrattuna. Sanotaan, ettei ainakaan kaksinkertaistu, kertoo Slicemongerin perustaja Jukka Salminen.

Salmisen mukaan tavoitteena on kuitenkin pitää hinta festaritarjonnan edullisimmassa päässä.

Flow on linjannut, ettei punaista lihaa saa tarjota lainkaan. Tämän takia pepperonipizzaa ei ole valikoimassa, vaikka se yleensä vastaa puolta koko tapahtumamyynnistä, Salminen sanoo.

”Meillä on listalla yksi vaadittu täysin vegaaninen annos. Sen lisäksi tarjoamme sienipizzaa ja kasvissyöjille sopivaa juustopizzaa.”

Salminen on laskenut, että Slicemongerin kapasiteetti riittää noin 1 500 pizzapalan myymiseen päivän aikana.

Kuva Flow-festivaalilta vuonna 2022. Petri Anttila

Miksi ruoka on festareilla kalliimpaa?

Festareille lähtö ei ole yrittäjille halpaa lystiä. N4ku on vuokrannut kesää varten ruokarekan, jonka hinta on kova. Lisäksi päälle tulee festareiden järjestäjien perimät maksut, joita Valtteri Sinkkonen kuvailee suuriksi. Hän kuitenkin uskoo, että maksut ovat perusteltuja.

Buli Foodtruckin Joonas Alhainen luettelee muutaman festarikulun, joita ovat muun muassa paikkamaksu, sähkömaksu ja provisiomaksu koko myynnistä. Kallein paikkamaksu tänä vuonna on Alhaisen mukaan yli 10 000 euroa.

”Jos järjestäjä ottaa meiltä esimerkiksi 30 prosentin provision myynnistämme, niin hintoja on nostettava, jotta meillekin jää tuotteesta katetta. Lisäksi meille tulee paljon lisäkuluja esimerkiksi majoituksesta. Ruisrockin aikaan kahdeksan hengen majoitus Turusta ei ole halpa.”

Alhainenkin kertoo ymmärtävänsä suuret maksut.

Myös Slicemongerin Jukka Salminen kertoo, että logistiikkakustannukset ja provisiot nostavat hintoja.

”Aika yleinen provikka on noin 20 prosenttia. Kyllä se katteita syö.”

Slicemongerin pizzaslicet maksavat ravintolassa 3,90-5,50 euroa kappaleelta, mutta festareilla hinnat tulevat nuosemaan. Kuvassa pepperoni ja regular. KUVA Aapo Siippainen

Kuluista huolimatta festareilla on täysin mahdollista pyörittää kannattavaa liiketoimintaa, Salminen toteaa.

Helppoa se ei välttämättä kuitenkaan ole. Bulin Joonas Alhainen kuvaa festareita riskialttiiksi ympäristöksi.

”Maksamme isoja kuluja etukäteen, ja jos sataa vaikka vettä kaksi päivää ja myynti jää todella pieneksi, otamme takkiin kaikissa maksuissa. Sen lisäksi meillä menee valtava määrä ruokaa hävikkiin josta tulee vielä niin sanotut tuplatappiot.”

N4kun Valtteri Sinkkonen sanoo, että hekin ottivat tietoisen riskin.

”Laskimme, ettei käteen jää välttämättä mitään, kun päätimme lähteä festarikesään mukaan. Hyvin pitää onnistua. Esimerkiksi Sidewaysissa myynnin pitäisi olla noin 10 000 euron paikkeilla. Lisukkeilla saa oman palkan maksettua.”

Hävikkiä N4ku pyrkii estämään sillä, että ylijäämäruoat siirretään kylmäketjulla festarilta toiselle.

Tikkurila Festivaalilla oli noin 30 000 kävijää vuonna 2022. Arkistokuva. Niki Soukkio

”Pääsee tekemään töitä ihan kunnolla”

Mikä saa sitten yrittäjät lähtemään festareille tappionkin uhalla?

Ainakin näkyvyydellä on iso merkitys. Jukka Salminen kertoo, että Slicemongerilla on ollut keskusteluja Flow’n kanssa jo aikasemmin, mutta nyt osallistuminen on järkevää.

”Helsingin ravintola on avattu, ja koin festareille osallistumisen erittäin hyvänä. Uskon, että Flow’ssa on meidän asiakaskuntaa paljon liikkeellä.”

Myös N4kun Sinkkonen sanoo, että uudehkona ravintolana näkyvyydellä on iso merkitys.

Bulin Alhainen sanoo, että festarikesässä kiehtoo aina pieni jännitys. Pysyvätkö esimerkiksi laitteet ehjänä ja onko ruokaa riittävästi mukana, Alhainen kuvailee.

”Onhan se mukava kun pääsee tekemään töitä oikein kunnolla, eikä tarvitse nysvätä jossain kadunkulmassa, ja odotella, jos joku tulisi ostamaan burgerin.”

Lue myös: Näkökulma: Festivaali, joka suututti lihansyönnin puolustajat – tapahtumien arvot mitataan teoissa

Hampurilaiset ovat tapahtumien vakioeväs. KUVA Istock


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi