Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: On aika glögin ja laskennan

Monessa yrityksessä vuosi sitten suunnitellut budjettitaulukot on rustattu kerta toisen perään uusiksi, kun työelämässä yllätyksistä on tullut uusi normi. Osassa yrityksiä onnistumista mitataan taulukkojen ja analyysien sijaan enemmän mutulla.

Tärkeintä on, että mitataan. Vaikka elämystalouden tuloksen mittaaminen ei ole yhtä suoraviivaista kuin joidenkin toisten alojen, hyviä mittareita on.

Yritys- ja yleisötapahtumissa voidaan mitata osallistujamäärää, lipputuloja tai sitä, kuinka aktiivisesti kävijät osallistuivat eri aktiviteetteihin. Tapahtuman jälkeen voidaan mitata tehtyjä kauppoja, liidejä tai kerätä kävijäpalautetta. Nämä ovat tietoja, jotka tulevat näkyviksi, kun mietitään, satsataanko ensi vuoden tapahtumabudjettiin enemmän vai vähemmän.

LUE MYÖS: Miten mittaat tapahtumasi onnistumista? Ammattilainen, ota termit ja ajatusmallit haltuun

Tiedämme kuitenkin, että tapahtumien vaikuttavuus on jotakin isompaa kuin numerot viivan alla. Onpa mietitty sitäkin, pitäisikö tapahtuma-ala linkittää vahvemmin terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Onhan elämä ajassa, jossa tapahtumia ei ole, lähes hyvinvoinnin vastakohta.

Joulun alla tapahtumien hyvinvointia edistävä vaikutus korostuu. Joulukadun avajaiset, joulutorit ja -konsertit kokoavat perheet ja ystävät rentoutumaan. Firman joululounailla ja pikkujouluissa ollaan työporukalla pitkästä aikaa aidosti yhdessä ja käännetään katseet toiveikkaana tulevaan.

Ei mitata mennyttä, glögilasi kädessä, yksin villasukissa.

Tunnelmallista loppuvuotta!

LUE MYÖS: Pääkirjoitus: Pelkkä kiitos ei riitä – tapahtuma-alalla on painettu kahta kovemmin


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento