Kokin jääkaapilla

Vuoden kokki 2000 viihtyy nyt lounasravintolassa – kurkistimme Peppi Aralehdon kotikeittiöön, jossa ei ole tingitty mistään

Peppi Aralehto aloitti N2-mediatoimiston lounasruokalan vetäjänä seitsemän vuotta sitten. Hän tekee päivittäin vaihtuvan liha- tai kalaruoan sekä kasvisvaihtoehdon noin 70 ruokailijalle. KUVA Laura Hujanen

Keittiömestari Peppi Aralehto kurvaa pyörällä espoolaisen omakotitalon pihaan. Takana on työpäivä mediatoimisto N2:n lounasruokalassa, jossa hän valmistaa päivittäin yksin lounaan alusta alkaen noin 70 hengelle. Pyöräily on Aralehdolle henkireikä, joka pitää yllä peruskuntoa ja hyvää mieltä.

”Töissä jaksaa, kun polkee työmatkat. Silloin on virkeämpi töihin tullessa, kun on tehnyt pienen treenin alkuun.”

Työmatkojen lisäksi Aralehtoa kiinnostaa kaikenlainen pyöräily, ja hän harrastaa myös maastopyöräilyä. Vapaa-aika kuluu muutenkin urheillen välillä painonnoston parissa, välillä suunnistaen.

”Urheilu on minulle intohimo, johon menee kaikki vapaa-aika.”

Viime aikoina urheilulta aikaa on vienyt uuden talon pihan rakentaminen. Vapaa-aika on muutenkin kortilla, kun arki-illat kuluvat omien harrastusten lisäksi lasten treenikuskailuun ja läksyissä avustamiseen.

Jääkaappi
Jääkaappi on harvoin aivan täynnä, koska Aralehto käy mieluummin usein pikkukaupassa kuin kerran viikossa hypermarketissa. Lisäksi hän vierailee mielellään aasialaisissa kaupoissa, joista mukaan tarttuu nuudeleita, riisiä, maustetahnoja ja erikoisempia makuvesiä. KUVA Laura Hujanen

27 vuotta ravintola-alalla ollut Aralehto hakeutui päivätöihin lasten tulon myötä. Sitä ennen hän ehti työskennellä pitkään fine dining -ravintoloissa.

2000-luvun alussa hän voitti Vuoden Kokki -kilpailun vain 20-vuotiaana ja kiersi Helsingin huippuravintoloita Chez Dominiquesta G. W. Sundmansiin ja Savoyhin.

Ulkomailla Aralehto on työskennellyt niin Kaliforniassa, Alpeilla kuin Norjassa. Ulkomailta mukaan tarttui erilaisia makumaailmoja.

”Kaliforniassa meksikolainen keittiö oli aika lähellä, samoin aasialainen. Niitä tulee käytettyä kotona paljon, ja miksei töissäkin. Pieniä juttua, joita yhdistelee suomalaiseen makumaailmaan.”

 Aralehto kertoo tehneensä nuorena töitä tukka putkella, ja päivät olivat pitkiä. Tehdyt työtunnit kirjattiin miten sattuu.

”Ei varmaankaan saanut korvausta kaikista tunneista.”

Aralehto pitää hyvänä sitä muutosta, joka alalla on tapahtunut. Hänen mukaansa nykynuoret ovat todella tiedostavia eivätkä suostu tekemään pitkää päivää ilman korvausta.

Aralehto muistuttaa, että siellä, missä henkilökunnasta pidetään huolta, porukka viihtyy.

”Jos henkilöstökemiaa tai työhyvinvointia ei hoideta, porukka vaihtuu enemmän.”

Kilpailuhenkinen työympäristö ajoi Vuoden Kokiksi

Aralehto on edelleen ainoa nainen, joka on voittanut Vuoden Kokki -kilpailun. Tänä vuonna semifinaalissa ei ollut yhtään naista.

Aralehto kokee olleensa nuorena töissä ympäristöissä, joissa oli kilpailuhenkisiä ihmisiä.

”Siitä on tarttunut halu kokeilla.”

Kun kaikki ympärillä oli uutta, oli Aralehto inspiroitunut ja kiinnostunut kaikesta. Hän koki kilpailemisen hyvin luonnolliseksi. Syytä naisten puuttumiseen Vuoden Kokki -kisasta hän ei osaa suoraan sanoa.

”En näe mitään syytä, miksi naiset eivät osallistuisi. Eivätkö naiset uskalla hakea? Tuskin se on intohimosta kiinni.”

Yksi selittävä tekijä voi olla se, että naiset eivät hakeudu fine dining -ravintoloihin, joista kilpailijat usein tulevat. Aralehdolle juuri kilpailuhenkinen ympäristö oli kimmoke kisaamiseen.

Peppi Aralehdon keittiö
Keittiössä ei alkuperäisessä suunnitelmassa ollut ollenkaan yläkaappeja tiskipöydän päällä. Muuton jälkeen kuitenkin huomattiin, etteivät kaikki tavarat mahdu keittiöön, ja yläkaapit lisättiin jälkikäteen. KUVA Laura Hujanen

”Ehkä Vuoden Kokkia pitäisi myös markkinoida enemmän naisille, jotta se houkuttelisi heitä osallistumaan.”

Tuoreena Vuoden Kokki -voittajana Aralehto teki ruokaa mielellään myös kotona. Parikymppisenä tuli kokeiltua kotikeittiössä haasteellisempiakin annoksia.

”Olen aina ollut intohimoinen ruoanlaittaja. Pienestä pitäen olen viihtynyt keittiössä kokeillen erilaisia sörsseleitä, ja perhe on ollut koekaniinina.”

Riista ja kala toimii arkenakin

Nykyään Aralehdon kotiruoka on asteen yksinkertaisempaa, koska arjessa ruoan on valmistuttava harrastusten ja menojen keskellä nopeasti.

Iän myötä huomiota tulee kiinnitettyä myös enemmän siihen, mitä suuhunsa laittaa ja miten se vaikuttaa omaan terveyteen.

Aralehto kärsi aiemmin selittämättömistä oireista, joita selvitettiin useiden lääkäreiden voimin. Tuolloin hän kiinnostui ruokavaliosta ja luki paljon ravinnon vaikutuksesta.

”Yksikään lääkäri ei kysynyt, millainen ruoka­valioni on.”

Omat johtopäätöksensä tehtyään hän jätti pois viljatuotteet ja syö nyt vähähiilihydraattisesti. Olo onkin parantunut uuden ruokavalion myötä.

Kokkina hän kuitenkin maistelee kaikkea. Mielitekoina viljapohjaiset herkut myös menevät, mutta ne eivät ole päivittäisessä käytössä.

Kotiruoanlaitossa Aralehto välttelee myös pitkälle prosessoituja tuotteita ja pyrkii käyttämään aitoja raaka-aineita.

Myös Aralehdon aviomies Ari Ruoho on kokki, joka myös metsästää ja kalastaa. Pariskunnan pakkasesta löytyykin aina riistaa, ja kalaa on ruokalistalla usein.

”Lapsetkin tietävät, miltä riista maistuu ja osaavat arvostaa harvinaisempia juttuja, joita ei joka kodissa laiteta. Hirven jauheliha ei ole heille outo juttu vaan arkinen asia.”

Jääkaapin luottokaveri on kaali, joka taipuu Aralehdon käsissä moneen. Kaalisalaatti on perheen vakkari, josta myös lapset tykkäävät. Limeä ja chiliä löytyy kaapista usein.

Rasvattomilla maitotuotteilla, kevytmargariinilla tai eineksillä puolestaan ei ole Aralehdon jääkaappiin asiaa.

Kaupassakävijänä Aralehto pyrkii sesonginmukaisuuteen, ja siksi ostoslistalla ovat usein vain kuiva-aineet.

Ruokalista syntyy kaupassa sen perusteella, mitä on tarjolla.

”Minulle ei ole ongelma keksiä ruokaa tarjonnan perusteella.”

Aralehto käy mieluummin pienessä kaupassa muutaman päivän välein kuin kerran viikossa hypermarketissa, koska käytävillä haahuilu ei häntä innosta.

”Pitää olla kauppa, joka on hyvin hahmotettavissa. Hypermarketeista en tykkää yhtään.”

Keittiöstä ei tingitty

Kun kaksi huippukokkia rakentaa omakotitalon, on keittiöltä lupa odottaa paljon. Sen kohdalla ei tingittykään mistään.

”Haluttiin laittaa keittiö vimpan päälle, ja kaikki liedet ja pöytätasot juuri sellaisiksi, kuin oli unelmoitu. Tuohon tilaan se on täydellinen.”

Olohuoneen yhteydessä olevassa avokeittiössä mahtuu hyvin kokkailemaan ja seurustelemaan samaan aikaan. Katosta ei roiku liesikupua, vaan höyryt imeytyvät hellan pinnassa olevaan tuulettimeen. Puolet hellasta on varattu kaasulle, puolet induktiolle.

”Tykkäämme käyttää kuparikattiloita, jotka eivät käy induktiolle. Myös espressopannua saa käytettyä kaasuliedellä.”

Pöytätilaa on varattu runsaasti, jotta leikkuulaudat, kulhot ja monitoimikoneet mahtuvat vierekkäin ilman, että tila loppuu. Sen sijaan kaappitila tuntuu täyttyvän nopeasti.

”Vuosien varrella on kertynyt aika paljon kaikenlaista konetta, astiastoa ja välineitä. Pitää miettiä, miten ne laittaa kaappeihin.”

Kotona Aralehdon lempiväline on terävien veisten lisäksi mandoliini, jolla esimerkiksi kaali muuntuu salaatiksi sukkelaan.

Kun töissä tekee ja maistelee ruokaa koko päivän, ei kotona enää tee mieli jatkaa samalla linjalla. Aralehdon mielestä kotona on helpompi tehdä vahvan makuisia ruokia kuin isolle ihmismäärälle lounasruokalassa.

Työpaikalla pitää myös miettiä raaka-aineiden hintaa ja valmistustapaa tarkemmin.

”Kotona tulee käytettyä paljon erityyppisiä äyriäisiä, joita ei pysty valmistamaan töissä tarvittavalle määrälle. Myöskään riistan käyttö töissä ei olisi mahdollista.”  


Aina kun tulen töistä kotiin…

…kuuluu ensimmäiseksi huuto ”Hei onks mitään ruokaa?” Ruoanlaitto siis jatkuu. Ensimmäisenä pitää kuitenkin siivota eteinen takeista ja kengistä sekä keittiö, koska lapset ovat tehneet voileipiä, eikä kaikkea ole laitettu pois. Ilta jatkuu siis ruoanlaiton merkeissä.

Peppi Aralehto

  • Keittiömestari, N2 Creativen lounasravintola, Helsinki
  • Koti Asuu muutama vuosi sitten rakennetussa omakotitalossa Espoon Haukilahdessa aviomiehen ja kahden lapsen kanssa.
  • Vapaalla tykkään… urheilla.
  • Olen taitava… maustamisessa, makupaletti ja kokonaisuus on hallussa.
  • Bravuurini kotikeittiössä… riippuu tilanteesta ja siitä, mitä tekee mieli.
  • Panostan… laadukkaisiin raaka-aineiisin ja työvälineisiin.
  • Pihistän… yöunista. Päivän aikana tapahtuu niin paljon kaikkea, että illalla tulee otettua oma hetki, ja puhelimen selailu venähtää. Yöunet jäävät vähemmälle kuin pitäisi.

Lue myös: Kurkistimme ”Hodariukko” Ossi Lahtisen jääkaappiin – reissumiehen viikonloppuherkku on brittiläinen klassikko


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi