Uusi naturalviinifestivaali Let Me Wine Festival järjestetään ensimmäistä kertaa maaliskuussa Helsingin Hakaniemessä vanhan pankkikonttorin tiloissa. Festivaalin järjestää naturalviineihin keskittyvä helsinkiläinen maahantuontiyritys Let Me Wine.
Tapahtumassa järjestetään viinitastingeja ja keskusteluohjelmaa, ja mukana on viinintuottajia ympäri Eurooppaa. Paikalle pystytetään myös Let Me Winen oma viinibaari sekä ruokatoimijoiden myyntipisteitä. DJ:t luovat tunnelmaa koko päivän, ja iltaa kohti tapahtuma kääntyy energiseksi viinibaariksi.
Let Me Wine on järjestänyt kahtena aiempana kesänä pienempiä viinitapahtumia Karhupuiston kioskillaan. Suuren suosion innostamana tapahtuma kasvaa nyt festivaaliksi.
”Maaliskuu on erinomainen aika saada paikan päälle paljon kiinnostavia tuottajia; tapahtumaan saapuu toistakymmentä viinintuottajaa eri puolilta Eurooppaa. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa masterclasseja, keskusteluja, hyvää ruokaa ja tietysti musiikkia, Let Me Winen toimitusjohtaja Toni Feri kertoo tiedotteessa.
Ohjelmaa myös ensikertalaisille
Järjestäjien tarkoituksena on luoda viinitapahtuma, johon kenen tahansa on helppo tulla, oli sitten ensikertalainen tai konkari naturalviinien maailmassa.
”Ei haittaa, vaikkei tietäisi mitään. Tulen itse pitämään päivän aikana Natuviinien perusteet -masterclasseja, joiden avulla maailma avautuu enemmän. Jos taas on jo kokenut tekijä, tapahtuma tarjoaa uskomattoman kattauksen eri viinejä ja tietysti keskusteluja tekijöiden kanssa”, Feri kertoo.
Kovassa nosteessa olevia alkoholittomia ja matala-alkoholisia tuotteitakaan ei unohdeta, vaan niitäkin on tarjolla sekä tuottajien tastingeissa että Let Me Winen baarissa.
Viinitapahtuma kääntyy viinibaariksi
Let Me Wine on aina halunnut olla muutakin kuin viinien maahantuoja. Se on pyrkinyt luomaan helposti lähestyttäviä tapahtumia ja tuomaan yhteen eri alojen tekijöitä. Tämä on tavoitteena myös Let Me Wine Festivalissa.
”Olemme itse kiertäneet paljon viinimessuja ja -tapahtumia Euroopassa. Let Me Wine Festivalin kautta haluamme tuoda niiden parhaat palat yhteen: rento ja avoin tunnelma, hyvää juomaa ja ruokaa, kiinnostavia ihmisiä ja kivaa musiikkia.”
Tarkoituksena onkin, että iltaa kohti Let Me Wine Festivalilla siirretään tasting-pöydät sivuun ja käännetään musiikin volyymia kovemmalle.
”Let Me Wine on pitkään parittanut musiikkia ja viiniä julkaisemalla DJ:n kuratoimia, ajankohtaisiin viineihin sopivia soittolistoja. Samoja DJ:tä nähdään varmasti myös Let Me Wine Festivalilla soittamassa.”
Let Me Wine Festival, 1. maaliskuuta 2025, Paasivuorenkatu 3, Helsinki.
Lue myös: Ravintolatykit Toni Feri ja Lauri Kähkönen paljastavat ratkaisut suosionsa takana
Lue myös: Natuviineistä innostunut sommelier Joona Liesilinna: ”Kaikki viini on maistamisen arvoista”
Lue myös: Glönkero on nyt in, mutta tunnetko punkeron? Baarien oudoimmat tilaukset