Keittiömestarit

Tv-kokkien uranuurtaja Julia Child oli kova luu – Avec jututti HBO Maxin uutuussarjan tähtiä ja tekijöitä

Kun Julia Childia (Sarah Lancashire) haastateltiin televisiossa keittokirjansa tiimoilta, hän tempaisi laukustaan keittolevyn ja valmisti juontajalle (Jefferson Mays) ranskalaisen omeletin suorassa lähetyksessä. Se siivitti oman ohjelman saamista. KUVA Seacia Pavao

Avec haastatteli Hollywoodissa uuden Julia-sarjan tähtiä ja tekijöitä. Sarja kertoo Julia Childista (1912–2004), joka raivasi elämäntyöllään tietä nykyajan ruokaohjelmille ja tv-kokeille.

HBO Maxin komediallisessa draamasarjassa kuvataan elämäniloisen Childin kautta myös televisiohistorian alkutaipaletta, julkisuutta ja amerikkalaisen kulttuurin kehitystä.   

Child oli omaperäinen, päättäväinen ja naisvoimasta energiaa ammentanut kokki ja keittokirjojen kirjoittaja. Kulinaristi halusi tuoda amerikkalaisiin ruokapöytiin tuulahduksen ranskalaisesta keittiöstä ja ruokakulttuurista ohjelmassaan The French Chef, joka pyöri julkisen palvelun televisiokanavalla kymmenen vuotta (1963–1973).  

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

The French Chef oli maailman ensimmäinen ruokaohjelma televisiossa. KUVA Seacia Pavao
Julia Child (Sarah Lancashire) kokkaa ruokaohjelmassaan The French Chef. KUVA Seacia Pavao

Child viljeli viihdyttävässä ohjelmassa hurttia huumoriaan, eikä ottanut itseään liian vakavasti. Kaikki ei aina mennyt tv-keittiössä käsikirjoituksen mukaan, joten häneen oli helppo samastua.  

”Hänen ohjelmaansa on ilo katsella. Olisin halunnut olla hänen seurassaan, sillä Julia sai maailman tuntumaan paremmalta”, Childia näyttelevä Sarah Lancashire kertoo Avecille. 

Julkkiskokki tuli Lancashirelle tutuksi vasta 2009 ilmestyneestä elokuvasta Julie & Julia. Siinä Childia näytteli kolminkertainen Oscar-voittaja Meryl Streep.  

”Pääsin elokuvan kautta tutustumaan Julia Childiin ensimmäisen kerran. Muuten se ei vaikuttanut valmistautumiseeni tätä sarjaa ajatellen, sillä nämä ovat täysin erilaisia projekteja”, Lancashire kertoo.  

Näyttelijällä on myös jotain yhteistä Childin kanssa. 

”Meidän molempien suosikkiresepti on sole meunière.”   

Kirkastetussa voissa paistettu meriantura teki Childiin suuren vaikutuksen, kun hän muutti Ranskaan 1948. Maan ruokakulttuuri innosti häntä eteenpäin urallaan. Child valittiin ensimmäisenä naisena opiskelemaan Le Cordon Bleu -kokkikouluun Pariisissa. Hän kirjoitti siellä keittokirjansa Mastering the Art of French Cooking, josta tuli bestseller.  

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Sarah Lancashire näyttelee kokkipioneeri Julia Childia. KUVA Seacia Pavao

Ei tuumaakaan periksi 

Suurin osa amerikkalaisnaisista oli vielä 1960-luvulla kotiäitejä, mutta ruoanlaiton sijaan he heittivät uuniin pakasteannoksia, avasivat säilykepurkkeja tai tekivät tonnikala-makaronilaatikkoa, jonka päälle murskattiin perunalastuja. Ruokaa ei arvostettu eikä sitä osattu valmistaa tuoreista raaka-aineista.     

”Hän vei kotiäidit makumatkoille uusien ruokaelämysten pariin. Hän oli influensseri, joka loi television kokkiohjelmat tyhjästä. Sen takia hänen roolinsa on edelleen tärkeä monille kotikokeille”, Julia-sarjan vastaava tuottaja Kimberly Carver selittää.  

Child on ajaton, kuten kaikki suuret taiteilijat. 

Puitteet ruokaohjelman tekemiselle 1960-luvun alussa olivat yksinkertaiset teknologiasta lähtien, mutta ohjelma tavoitti katsojat osin viattomuudellaan ja suurelta osin Childin valovoiman ansiosta.   

Menestyksen taustalla hääri tarmokkaita naisia, kuten Childin ansioitunut kustannustoimittaja Judith Jones (Fiona Glascott) sekä ystävä ja ruokatoimittaja Avis DeVoto (Bebe Neuwirth). He ja aviomies Paul Child (David Hyde Pierce) puskivat pioneeria eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta.  

The French Chef -ohjelman tuottaja Russ Morash (Fran Kranz) ei ollut kulinaristi. Hän söi vain pysyäkseen hengissä, joten tuottajalla oli jatkuvia kahnauksia tv-kokin kanssa.   

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Aika ennen telepromptereita. Judith Jones (Fiona Glascott) ja aviomies Paul Child (David Hyde Pierce) auttavat Childia kuvauksissa. KUVA Seacia Pavao

Yllätyksiä täynnä 

Honkkelimaista ja erikoisella falsetilla puhunutta Childia ei pidetty alun perin sopivana televisioon.  

”Hän ei koskaan tyytynyt ei-vastaukseen, vaan jatkoi määrätietoisesti eteenpäin. Yksi hänen lahjoistaan oli ymmärrys siitä, miten television opetusohjelmasta tehdään viihteellinen uhraamatta tiedon jakamisen tavoitetta”, sarjan luoja Daniel Goldfarb ihastelee.  

”Mitä tahansa hän tekikin, oli kyse kokkaamisesta tai jostakin muusta, Childin kasvoilta paistoi aina aito elämänilo. Se oli yksi syy hänen pysyvän suosionsa takana.”

Julia ensi-illassa 31.3. HBO Max, 8 x 60 min. Päärooleissa Sarah Lancashire (Julia Child), David Hyde Pierce (Paul Child), Bebe Neuwirth (Avis DeVoto), Brittany Bradford (Alice Naman), Fran Kranz (Russ Morash) ja Fiona Glascott (Judith Jones). 

Julia Child keittiössään vuonna 1978. KUVA Lynn Gilbert, Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0

LUE MYÖS: Ravintola Oobu palkittiin Kilvellä – rahoitusalalta siirtynyt ravintoloitsija Turo Jokinen kertoo filosofiastaan ja Netflix-julkisuudesta

LUE MYÖS: Suomi kohahti, kun Hans Välimäki ryhtyi Lidlin kasvoksi – ratkaisu oli hyvä molemmille, sanoo tähtikokki nyt


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi