Olutravintoloitsija Petri Päivinen, 59, on erikoisessa tilanteessa. Hän on asettanut kaksi helsinkiläistä olutravintolaansa huutokaupattavaksi.
Päivinen omistaa olutravintola Malmgårdin Malminkartanossa ja olutravintola Sockenbackan Pitäjänmäessä.
”Onhan tämä uniikki tilanne, että olen laittanut ravintolat huutokaupattavaksi. Huutokaupan pitäjäkin muisteli, että vain kerran aiemmin on toiminnassa oleva ravintola ollut huutokaupattavana”, Päivinen kertoo Helsingin Uutisille.
Olutravintola Malmgård on perustettu jo vuonna 1993. Olutravintola Sockenbacka avattiin marraskuussa 2022, mutta sen vuokrasopimus oli allekirjoitettu jo helmikuussa päivää ennen kuin Ukrainan sota alkoi. Sodan vaikutukset talouteen ovat olleet kova isku ravintoloitsijalle. Asiakkaita on käynyt viimeiset kaksi vuotta liian vähän.
”Olen töissä käytännössä koko ajan. Aikaa yrittämiseen menee ihan tolkuttomasti eikä perheelle jää aikaa. Olen päättänyt, että haluan viettää enemmän aikaa lasteni kanssa”, Päivinen sanoo.
Hänellä on kolme alaikäistä lasta. Jos molemmat ravintolat menisivät huutokaupassa kaupaksi, niin Päivinen aikoo olla vähän aikaa tekemättä mitään.
”Lapset ovat isoin syy, miksi luovun ravintoloista. Lapseni ovat 12-, 14- ja 16-vuotiaat, ja nyt on viimeinen hetki viettää heidän kanssaan aikaa”, Päivinen sanoo.
Ravintola Malmgårdin huutokauppailmoitukseen on tullut jo yksi tarjous. Sen lähtöhinta on 60 000 euroa. Sockenbackan lähtöhinta on 50 000 euroa. Ravintoloiden huutokaupat päättyvät 19. syyskuuta.
”Huutokaupat toimivat niin, että ihmiset alkavat tarjota vasta juuri ennen kuin huutokauppa umpeutuu.”
Päivinen kertoo, että ravintolat myydään usein vähin äänin, koska ravintoloitsijat eivät halua myymisen säikäyttävän asiakkaita. Hän on kuitenkin ollut omien ravintoloidensa myymisestä avoimena myös asiakkailleen, jotka ymmärtävät tilanteen.
Päivinen uskoo, että nuoremmat yrittäjät saavat ravintoloita kukoistamaan eri tavalla haastavassakin taloustilanteessa.
Hiljainen olutkesä
Odotusten vastaisesti lämmin kesä ei ole tuonut hyvää myyntiä olutravintoloille eikä panimoille.
”Panimoilta on tullut tietoa, että juomamäärällisesti tämä on ollut todella heikko kesä. Olisi voinut säiden puolesta kuvitella, että myyntiä olisi ollut paljon enemmän”, Päivinen sanoo.
Hän kertoo kesän tapahtumien olleen kovana kilpailijana ravintoloille.
”Viikonloppuisin on paljon tapahtumia kesäaikaan. Se näkyy niin, että lähiössä ei ole ketään. Ihmiset saattavat kävellä sisään lähiöravintolaan, ja ihmetellä että missä kaikki ihmiset ovat, kun on hieno ilmakin.”
Etenkin juomiin keskittyvät festivaalit vievät ravintola-asiakkaita.
”On viinifestaria ja olutfestaria sekä keikkoja ympäri kaupunkia. Nämä tapahtumat näkyvät vahvasti meillä lähiössä. Ymmärrän toki ihmisiä, että näitä tapahtumia priorisoidaan.”