Helsingissä sunnuntain vastaisena yönä järjestetty konemusiikkitapahtuma oli menestys, kertoo järjestäjä. Adrenaline vol 2 -nimisen teknoklubin erikoisuus oli kuvauskielto. Kännykkäkameroiden linssit peitettiin tarralla.
Kuvauskielto on ollut Suomessa käytössä epävirallisemmissa tapahtumissa, mutta varsinaisilla klubeilla se on vielä harvinaisuus, promoottori Martin Karm kertoi Avecille ennen tapahtumaa.
”Tuli idea lähteä rakentamaan jotakin vähän erilaista. Nykypäivän bileissä ihmisten tulee vähän huomaamattaankin otettua puhelin käteen. Puhelimen selailu on aina biletyskokemuksesta pois. Tämä ei ole mainostuskikka, vaan konseptin ideana on saada ihmiset olemaan enemmän läsnä.”
Karm tiimeineen kokeili kuvauskieltoa jo edellisessä Adrenaline-sarjan tapahtumassa.
”Koska tällaiseen ei ole vielä totuttu, kännykkä tulee helposti kaivettua taskusta. Tarra kameran päällä auttaa ihmisiä muistamaan, että kuvaus on kielletty. Edellisessä tapahtumassa kuvauskielto toimi tosi hyvin, ja kännykkä laitettiin pian takaisin taskuun. Ihmiset eivät kauheasti ylipäätään selailleet puhelimiaan, syntyi yhteinen mindset. Jos huomaamme, että joku kuvaa, niin käymme antamassa varoituksen. Jos kuvaaminen jatkuu varoituksesta huolimatta, henkilö lentää ulos. Suosittelemme jättämään puhelimen kokonaan narikkaan, mutta moni ymmärrettävästi haluaa pitää sen mukana, jos tulee esimerkiksi tilanne että pitää tavoittaa kaverit.”
Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetyn Adrenaline Vol 2 -tapahtuman ovet avattiin lauantai-iltana kello 22. Aamuneljään kestänyt teknoklubi veti lähes tuhat kävijää, promoottori Karm kertoo.
Ovella klubikävijöiden puhelinten kamerat peitettiin tarroilla. Järjestäjät olivat Karmin mukaan teettäneet tarrat sellaisiksi, ettei niistä tartu liimaa kameran linssiin. Tarrasta myös huomasi, jos se on irrotettu paikaltaan.
”Toki muutama ihminen yritti kuvata illan aikana, niihin tilanteisiin puututtiin suhteellisen nopeasti. Yleisesti ottaen kukaan ei oikeastaan edes selannut puhelinta tapahtuman aikana.”
Järjestäjät joutuivat yllättävään tilanteeseen, kun tapahtuman ranskalainen pääartisti 6ejou tapahtumapäivänä ilmoitti joutuvansa peruuttamaan esiintymisensä ruokamyrkytyksen takia.
Paikkaajaksi löydettiin belgialainen Marhu muutaman tunnin varoitusajalla.
”Löysimme korvaavan artistin ja pystyimme välttämään katastrofin. Muutamat asiakkaat toki pahoittivat mielensä, mikä oli odotettavissa”, Karm luonnehtii.
Marhun lisäksi tapahtumassa esiintyivät suomalaiset DJ Orion, Agnia, Andress Conde ja To the Limit.
”Tapahtuma itse oli nappisuoritus. Meillä oli jo ovien avauksissa 50–100 ihmisen jono ja tanssilattia oli täynnä ensimmäisen tunnin aikana. En ole rehellisesti sanottuna koskaan kokenut vastaavaa reiviä elämässäni, edes ulkomailla. Vaikka onkin oma tapahtuma, en sanoisi näin jos sitä en tarkoittaisi. Vasta nyt ymmärrän ihmisten puheet siitä, että 90-luku oli reivien kulta-aikaa. Veikkaan, että tässä kävi vähän sama ilmiö, kun ihmiset olivat oikeasti läsnä ilman puhelimia.”
Myös esiintyjän asettelu poikkesi tavallisesta. Lavalle nostamisen sijaan dj soitti keskellä tanssilattiaa yleisön joukossa.
Tapahtumakonseptin taustalta löytyy tiimi, jossa ovat mukana Martin Karm, Janari Nõmmik, Aldo Villarreal, Anastasija Issaeva sekä Jonna Mäkelä. Tekniikan toteutti Aleksandr Zarudnin ja hänen yrityksensä Top Stage.
Lue myös: Roosa Keto ja Miro Kukkola tekevät Suomesta konemusiikkimaata yksi tapahtuma kerrallaan (2023)
Päivitys 31.10.24 klo 18.15: Lisätty tapahtumatiimiin Jonna Mäkelän nimi.