Uusi ravintola

Japanilaistyylisiä sandoja saa pian Turustakin – Aurajokirannan uusi ravintola uskoo ”turboahdettujen” leipien voimaan

Kanan- tai porsaanleike on Japanissa tyypillinen täyte sando-kerrosleivälle. Janne Juvonen esittelee turkulaista sandoa. KUVA Voiveljet

Aurajokirantaan maaliskuussa avautuva Brunndeli tuo Turkuun rennon ja leikkisän ravintolakonseptin, jossa yhdistyvät voileipäbaari ja kahvila.

Aboa Vetus Ars Nova -museon yhteyteen avautuvaa Brunndelia pyörittää ravintola-alan yritys Voiveljet. Toimitusjohtaja Janne Juvonen luonnehtii uutta ravintolaa rennoksi kulttuurin, taiteen ja hyvän ruoan ystävien kohtaamispaikaksi.

Brunndeli keskittyy tarjonnassaan voileipiin, ja ravintolan erikoisuus ovat japanilaiset sando-kerrosleivät.

”Sando-leivät ovat olleet trendaava juttu maailmalla jo pidempään, esimerkiksi Kööpenhaminassa ja Berliinissä, mutta meillä Aurajoen rannassa niitä ei ole juuri näkynyt. Koska burgerit ovat Turussa todella suosittuja, uskon, että tällaisille turboahdetuille leiville tulee myös olemaan kova kysyntä”, Juvonen sanoo Avecille.

Helsingissä avattiin syksyllä sandoihin erikoistunut kahvila Tampopo.

Brunndelissä sandot tulevat olemaan yksi ravintolan leipävaihtoehdoista. Kaikkiaan listalta voi tilata 4–5 vaihtuvaa leipää.

Lisäksi tarjolle tulee muun muassa smörrebrödejä, jotka myydään vitriinistä.

Brunndelin ruokalistaa suunnitellaan parhaillaan, Janne Juvonen kertoo.

Tällä viikolla testikeittiössä on kokeiltu esimerkiksi rapudogia. Myös ruotsinlaivoilla suosittu katkarapuleipä tulee jossain kohtaa listalle.

”Lounaalla tarjoamme päivittäin alkukeiton ja gratinoidun leivän. Eikö esimerkiksi currykanaleipä olisi mahtavan retro annos johonkin päivään?” nauraa Juvonen.

Pillimehuista viineihin

Brunndelin on tarkoitus avautua maaliskuun aikana.

Aboa Vetus Ars Nova -museon yhteydessä oleva ravintolatila on parhaillaan mittavan remontin alla.

Aiemmin tila on ollut porrastettuna eri tasoihin. Ravintolatilasta tulee kokonaan yksitasoinen, tavoitteena viihtyisyys ja helppo saavutettavuus.

Juvonen on paikan potentiaalista innoissaan.

”Arkeologian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus Ars Nova on erittäin vetovoimainen kohde, ja esimerkiksi Vanha Suurtori, Turun tuomiokirkko ja Taiteen talo ovat Brunndelista vain kivenheiton päässä. Tänne pääsee myös helposti keskustasta suoraan Kirjastosiltaa pitkin”, Juvonen listaa.

Sijainti museon sisällä tuo paikalle paljon asiakasvirtaa. Asiakkaita on odotettavissa aivan laidasta laitaan, joten juomalista ulottuu viineistä pillimehuihin.

Brunndelin ravintolatiloja Aboa Vetus Ars Nova -museon yhteydessä remontoidaan parhaillaan. Kuvassa Voiveljien markkinointipäällikkö Sini Hallisto ja toimitusjohtaja Janne Juvonen museon ulkopuolella. KUVA Voiveljet

Juvonen ennustaa esimerkiksi limsoille kysyntäpiikkiä toukokuun luokkaretkiaikaan.

Viineihin taas panostetaan erityisesti viikonloppuisin. Sunnuntaisin Brunndelista kuoriutuu herkullinen brunssipaikka, ja suunnitelmissa on myös jatkaa tilan jazz-brunssiperinteitä.

Sisätilojen jatkeena oleva suojaisa ja vehreä sisäpihaterassi nousee tulevana kesänä uuteen kukoistukseen.

Elektronisen musiikin artistin ja dj:n Jori Hulkkosen Ydintalvipuutarha-klubi palaa kahdeksan vuoden tauon jälkeen sisäpihalle torstai-iltaisin.

Lisäksi luvassa on dj-vetoisia viini-iltoja, vinyylikirppis ja teatteria.

”Jotain erilaista ja kiinnostavaa”

Brunndeli toivoo puhuttelevansa myös kaupungin laajaa opiskelijakuntaa sekä perheitä.

”Se on ihan fakta, että ravintolaruoka maksaa monelle tällä hetkellä liikaa. Jos nelihenkinen perhe menee syömään ravintolaan ja pääruokien hinta on 30 euron tietämillä, se on tässä maailmantilanteessa monelle aivan liian suuri summa”, Juvonen miettii.

Brunndelin leivät tulevat maksamaan noin 15 euron molemmin puolin raaka-aineista riippuen.

”Haluamme tehdä Turkuun jotain erilaista ja kiinnostavaa. Uskon, että juuri tällaiselle, helposti lähestyttävälle ja hintatasoltaan edukkaalle paikalle on tilausta.”

Sando tarjoillaan paperiin käärittynä. KUVA Voiveljet

Suolaisten tuotteiden lisäksi Brunndeli panostaa makeisiin leivonnaisiin ja erikoiskahveihin. Tulossa on esimerkiksi juhlaleivos tänä vuonna 30 vuotta täyttävälle Aboa Vetus Ars Nova -museolle.

”Leipurimme on juuri palaamassa äitiyslomalta takaisin töihin ja hän odottaa oikein sormet syyhyten sitä, että pääsee luomaan uusia tuotteita Brunndelin asiakkaille.”

Nimi kaivosta

Mutta mistä tulee paikan erikoinen nimi?

Aboa Vetus Ars Nova -museosta löytyy keskiaikainen kaivo, ruotsiksi brunn. Paikan nimeen ei haluttu ravintolaa eikä kahvilaa, joten päätettiin, että parhaiten konseptia kuvaa sana deli. Siispä nimeksi keksittiin Brunndeli.

Voiveljet on hyödyntänyt ruotsia ravintoloidensa nimissä ennenkin, esimerkkinä Michelin-oppaassakin mainittu fine dining -ravintola Smör. Turun tuomiokirkon lähellä sijaitseva suosittu lounas- ja juhlapaikka on puolestaan Grädda.

Brunndeli on Voiveljien yhdeksäs paikka. Yrityksen tuoreimpia ravintoloita ovat viime vuonna avattu, Söderlångvikissa toimiva Amos Krog ja Vähätorin kupeessa sijaitseva Viinihuone Vinossa.

Voiveljien ravintoloita ovat myös E. Ekblom, Grädda, Göran, Panini, Tiirikkala ja Smör. Sesonkiaikaan yritys työllistää noin 150 henkilöä.

Lue myös: 5 kiinnostavaa baaria Turusta – alan aktiivi esittelee suosikkinsa kaupungista

Lue myös: Iso ravintola-avaus lähestyy Helsingissä: sadan metrin korkeuteen Kalasatamassa rakentuva ravintola tarjoaa bisneslounasta


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi