Tulevaisuuden tekijä

Taitaja-kisassa menestynyt Jemina Oravasaari haaveilee Vuoden kokki -kilpailusta ja omasta ravintolasta

Minut innosti ravintola-alalle

Minua kiinnostaa ravintola-alan monipuolisuus. Siellä on niin paljon mahdollisuuksia työskennellä erilaisissa paikoissa. Haluaisin päästä ulkomaille isoille laivoille töihin, kun silloin pääsee samalla matkustelemaan.

Koulutuksen paras anti

Sain mahdollisuuden osallistua Taitaja-kilpailuun, josta olen saanut paljon tosi hienoja kokemuksia ja pääsin tutustumaan muihin alan ihmisiin. Siellä oppi hyvin paineen alla työskentelyä ja sai käytännön kokemusta työhön. Koulun kanssa olemme käyneet tutustumassa Rauman ravintoloihin, joissa ammattilaiset ovat kertoneet työstään. Myös laivojen työntekijät ovat käyneet kertomaan työmahdollisuuksista laivoilla ja ulkomailla. Siitä on saanut paljon ideoita, mitä voisi itsekin tehdä jatkossa.

Työharjoittelussa ulkomailla opin

Kesällä olin Espanjassa työharjoittelussa suomalais­omisteisessa Sabores Bistro y Clubissa. Siellä pääsin verkostoitumaan alasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa ja sain myös käsitystä siitä, millaista olisi tehdä ulkomailla töitä. Olosuhteet olivat ihan erilaiset kuin Suomessa. Täälläkin keittiössä on kuuma, mutta siellä oli vielä kuumempi.

Haen inspiraatiota

Uusin ruokiin ja erinäköisiin annoksiin saan aika paljon ideoita netistä ja somesta. Ja tietysti työkavereilta oppii paljon. Myös se inspiroi, kun tutustuu uusiin ihmisiin, jotka kertovat omista kokemuksistaan.

Suurin haasteeni

Vielä viime kesänä, kun olin alaikäinen, oli vaikeaa päästä töihin. Nyt kun täytin 18, ei ole sitäkään haastetta.

Inspiroin muita

Inspiroin muita sillä, että olen tosi innoissani ja kiinnostunut tästä alasta ja kerron muille hyvistä kokemuksistani, työharjoitteluista ja kisatoiminnasta.

Esikuva, jota ihailen

Ei ole ketään yksittäistä henkilöä, jota ihailisin, mutta tykkään seurata alalla menestyneitä ihmisiä. Olen seurannut Vuoden kokki -kilpailua, ja olin viime vuonna laivalla katsomassa semifinaaleja. Kisoja seuratessa tuli sellainen olo, että olisihan sinne aika siistiä päästä, ja haluaisin tulevaisuudessa osallistua itsekin Vuoden kokki -kilpailuun.

Kerron muille ravintola-alasta

Tällä alalla saa toteuttaa omia ideoita. Luovuudesta, kekseliäisyydestä ja kaikenlaisista kädentaidoista on tosi paljon hyötyä. Tarvitaan myös taiteellisesta silmää, kun kootaan annoksia ja tehdään pikkutarkkaa työtä.

Viiden vuoden kuluttua

Toivon, että pääsen kartuttamaan työkokemusta mahdollisimman monipuolisesti Suomessa ja ulkomailla. Haaveenani olisi perustaa joskus oma ravintola, mutta sen aika ei ole vielä.


Jemina Oravasaari

  • 18 vuotta
  • Laitila
  • Koulutus: Rauman Winnowa, ravintola- ja cateringalan perustutkinto
  • Työkokemus: Useita työharjoitteluja Suomessa ja Espanjassa

Lue myös: Kokiksi opiskeleva Lotta Pajunpää, 18, tähtää huipulle – opettajan tsemppaus auttoi oikeassa paikassa

Lue myösPalomestari Riikka Oravainen sai burnoutin ja vaihtoi ravintola-alalle – ”Nyt tuntuu, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan”


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi