Istuin illallispöydässä ravintola-alalla tunnetun, jo eläkepäivistä nauttivan naisen vieressä. Keskustelu kääntyi uralla sattuneisiin kömmähdyksiin ja takavuosien kummallisuuksiin. Hän kertoi tarinan 1970-luvun yksityistilaisuudesta, jossa hän oli hovina. Bankettitarjoilun kulkiessa vieraalta toiselle eräs herra sai idean: hän ei nostanutkaan lautaselleen ruoka-annosta vaan hovimestarin. Tarttui tätä vyötäisiltä ja sanoi ”sinut minä syön!” Siinä hovi sitten hämmentyneenä keräili itsensä lautaselta, marssi keittiöön ja ilmoitti, että tuohon pöytään en enää tarjoile. Piste.
Olennaista tarinassa ei ole se, että asiakas oli ääliö, vaan se, että nuori hovi meni kertomaan esihenkilölleen, että peli ei vetele, häntä kuultiin ja kyseistä pöytäseuruetta ei tarvinnut enää kohdata. (Sitä tarina ei kerro, saiko asiakas koskaan palautetta törkeästä käytöksestään.)
2020-luvun Suomessa naisten asema alalla on toinen. Simputtaminen ja rasvaiset puheet alkavat olla mennyttä maailmaa, jota nuoret työntekijät eivät edes tunne. Silti monesti kokemus on, että naisten pitää todistaa osaamistaan enemmän kuin miesten ja hyvävelikerho suosii sisäpiiriä, kertoo ravintola Murun keittiöpäällikkö-keittiömestari Karoliina Narkiniemi. Tehtävää on vielä.
Tämä teksti julkaistaan myös tuoreen Aromin erikoisnumeron pääkirjoituksena. Keskiviikkona ilmestyvän lehden journalististen juttujen haastateltavina ja kuvissa on vain naisia. He edustavat Suomen kirkasta kärkeä keittiössä, salissa ja johdossa – varuskuntamuonituksesta koulun keittiöön, fine dining -pöytiin ja kultamitalipalleille.
Aivan yksinkertaista lehden tekeminen ei ollut, sillä tasa-arvokysymykset ovat välillä arkoja ja osa haastatteluun pyydetyistä kieltäytyi osallistumasta.
Joku kysyi, onko asiasta keskustelu enää vuonna 2024 niin olennaista. Se on olennaista niin kauan kuin kokit äänestävät keskuudestaan Kokkien kokki -listalle 19 miestä ja yhden Helena Puolakan.
Aromin digilehden pääset lukemaan täällä.
