Hinnoittelu

Helsingin ja Tallinnan Michelin-​ravintoloiden hinnoissa iso yllätys

 

Tallinna24 ja Helsingin Uutiset vertailivat Michelin-tähdillä palkittujen menujen hintoja Virossa ja osassa Suomen ravintoloita.

Ravintoloiden menuissa ruokalajien määrät voivat vaihdella suurestikin. Hintaeroihin vaikuttavat myös viinipakettiin kuuluvien kaatojen määrä.

Sekä Tallinnassa että Helsingissä on yksi kahden Michelin-tähden ravintola. Aloitetaan vertailu niistä.

Tallinnassa sijaitsevassa kahden Michelin-tähden ravintolassa 180° by Matthias Diether tarjoillaan maistelumenua, jossa on 13 erilaista annosta. Se maksaa 199 euroa ja viinipaketti menun oheen 155 euroa. Yhteensä siis 354 euroa yhdeltä henkilöltä.

Helsingissä sijaitsevan kahden tähden ravintolan Palacen maistelumenulla on hintaa 240 euroa eli reilu 40 euroa enemmän kuin Suomenlahden toisella puolella. Mutta ruokalajejakin on menussa 17 erilaista. Suositusviinit menulle maksavat 210 euroa. Hinta yhdelle hengelle on siis 450 euroa

Hintaero kahden tähden ravintoloiden osalta on Viron hyväksi 96 euroa. Kahden tähden Michelin-ravintolassa syöminen on Tallinnassa siis Helsinkiä halvempaa.

Yhden tähden ravintoloita on Virossa yksi ja Suomessa seitsemän. Tässä kohtaa hinnoittelussa tulee yllätys, eikä Tallinna olekaan välttämättä suomalaisia edullisempi.

Tallinnassa sijaitsevan yhden tähden NOA Chef’s Hall -ravintolan kymmenen ruokalajin maistelumenu maksaa 169 euroa ja sommelierin suosittelema viinipaketti oheen 125 euroa. Hinta yhdelle hengelle on siis 294 euroa.

Kuvassa 180° by Matthias Diether -ravintolan Mièral-kyyhkynen – Sikuri – Kirsikka -annos. KUVA Lauri Laan
Helsingin Palacella on kaksi Michelin-tähteä. KUVA Aapo Siippainen

Suomessa yhden tähden ravintoloiden menujen koossa sekä hinnoissa on jonkin verran vaihtelua.

Ensimmäisen Michelin-tähtensä toukokuussa saaneen Kozeen Shiwanin The Room -ravintolassa Helsingissä yhdeksän ruokalajin menu maksaa 119 euroa ja juomapaketti 99 euroa eli yhteensä 218 euroa. Tämäkin siis Viron yhden tähden ravintolaa halvempi.

Sama meno jatkuu Rukalla sijaitsevassa ravintola Tapiossa. Kahdeksan ruokalajin menun hinta on 135 euroa ja viinipaketin 75 euroa eli yhteensä 210 euroa.

Helsingissä sijaitseva ravintola Olo on hinnoitellut 11 ruokalajin menunsa 189 euroon. Juomapaketti oheen maksaa 175 euroa eli yhteensä 364 euroa. Tämä on Helsingin ainoa yhden Michelin-tähden ravintola, joka on Viron vastaavaa kalliiimpi. Hinta on jopa korkeampi kuin Tallinnan kahden tähden ravintolassa. Helsingin Palacen hintoihin Olo ei kuitenkaan yllä.

Tallinnassa sijaitsevan kahden Michelin-tähden 180° by Matthias Diether -ravintolan annokset ovat täynnä yksityiskohtia.Kuvassa Helgolandin hummeri – Paprika -Bouillabaisse -annos. KUVA Lauri Laan

Helsingin Finnjävel Salongissa kahdeksan ruokalajin menun hinta on 135 euroa ja viinien 112 euroa. Ravintola Grönissä 15 ruokalajin menu puolestaan maksaa 158 euroa ja viinit 122 euroa.

Turun Kaskis-ravintolassa kahdeksan ruokalajin menu maksaa 129 euroa ja viinit 89 euroa. 218 euron yhteishinta on sama kuin Helsingin The Roomissa. Myös Porvoon Vår on samanhintainen kuin Kaskis.

Suomessa syö siis lähes kaikissa yhden tähden ravintoloissa noin 70–80 euroa halvemmalla kuin Virossa. Vain ravintola Olossa menun ja juomapaketin hinta oli kalliimpi.

Voisi luulla, että hintaeroa olisi virolaisravintoloiden eduksi enemmänkin, mutta tähtiravintoloiden käyttämien laadukkaiden raaka-aineiden hinta ja huippuunsa hiottujen annosten vaatima työvoiman määrä tasoittaa selvästi hintaeroa maiden välillä.

Lue myös: Jättiyllätys: Michelin-tähti Kuusamoon! Tässä kaikki Suomen Michelin-ravintolat

Lue myös: Tässä ovat Viron Michelin-ravintolat 2024

Yhden Michelin-tähden NOA Chef’s Hall -ravintolan jälkiruoka-annos on saanut inspiraationsa argentiinalaisista Alfajores-kekseistä. KUVA NOA Chef’s Hall
NOA Chef’s Hall -ravintolan Langoustiini-annoksessa maistuvat omena, valkosipuli, tomaatti ja korianteri. KUVA NOA Chef’s Hall
Kokki Kozeen Shivan toi helsinkiläiselle The Room -ravintolalle Michelin-tähden viime keväänä. KUVA Sami Kuusivirta

Lue myös: Modernia kreikkalaista kohtuuhintaan: Avec vieraili Helsingin keskustan kiinnostavassa uutuusravintolassa


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi