Cocktailreseptit

Makeaa ilman lisättyä sokeria – kolme ihanaa cocktailreseptiä

Sokerin sijaan makeutta voi tuoda cocktailiin luontaisilla vaihtoehdoilla, kuten hunajalla, vaahterasiirapilla tai agavesiirapilla. Energiapitoisuudeltaan ne eivät välttämättä ole sen parempia kuin sokeri, mutta sisältävät erilaisia ravinteita, joiden ansiosta ne usein mielletään sokeria terveellisemmäksi vaihtoehdoksi. Ksylitoli puolestaan sisältää noin 40 prosenttia vähemmän energiaa kuin sokeri, mutta on makeudeltaan samaa luokkaa.

Keinotekoiset makeutusaineet taas ovat makeusasteeltaan yleensä moninkertaisia verrattuna tavalliseen sokeriin, minkä takia niitä käytetään huomattavasti pienempiä määriä. Erään australialaistutkimuksen* mukaan alkoholin nauttiminen makeutusainetta sisältävän virvoitusjuoman kanssa tehostaa alkoholin imeytymistä. Makeutusaineiden käyttöön cocktaileissa kannattaa siis suhtautua varauksella.

Mieltä voi myös huijata maistamaan tuotteen makeampana kuin se sokeripitoisuutensa puolesta on. Tämä onnistuu esimerkiksi käyttämällä makuja, jotka mielletään makeiksi, kuten vanilja ja mansikka.

Sokeriton, vähäsokerinen ja sokeroimaton

Sokerittomaksi ei sovi kutsua mitä tahansa. Suuntaviivoja voi hakea esimerkiksi elintarviketeollisuudesta. Elintarvikepakkauksessa tuotetta saa kutsua sokerittomaksi ainoastaan, jos sen kokonaissokeripitoisuus on alle puoli grammaa sataa grammaa kohden.

Vähäsokeriseksi nimitettävässä tuotteessa saa olla sokeria korkeintaan kaksi ja puoli grammaa sadassa grammassa. Esimerkiksi maidossa on luontaisesti maitosokeria eli laktoosia tuplaten tähän verrattuna.

Sokeroimattomaan tuotteeseen puolestaan ei ole lisätty sokeria, mutta se sisältää raaka-aineiden luontaisia sokereita.

Baaritiskin takaa löytyy erilaisia tuotteita, joissa on sokeria enemmän kuin ensisilmäyksellä voisi kuvitella. Katkeroissa sokeria saattaa olla useampi sata grammaa litraa kohden. Myös valmiit pyreet ja soseet saattavat sisältää lisättyä sokeria.

LUE MYÖS: Katkero eli bitter loi nahkansa – Aperol tuli baarivalikoimaan jäädäkseen

Lähteet: Valio – selvyyttä sokeriviidakkoon, *Artificially Sweetened Versus Regular Mixers Increase Gastric Emptying and Alcohol Absorption (Wu, Chaikomin, Doran, Jones, Horowitz, Rayner)


Bee's Knees
Bee’s Knees. KUVA Laura Hujanen

Bee’s Knees

4 cl giniä

1,5 cl sitruunamehua

0,5 cl hunajasiirappia

(3 osaa hunajaa, 1 osa vettä)

0,5 cl appelsiinimehua

Valmistustapa ravistaminen

Lasi coupe

Koriste appelsiinin kuori

Trendi hyperlokaali

Tuo drinkkiin twistiä käyttä­mällä paikallista hunajaa!

”Hunajainen klassikkococktail”

LUE MYÖSDrinkin ravistaminen: tekniikka vaikuttaa lopputulokseen

Mango Mojito
Mango Mojito. KUVA Laura Hujanen

Sokeroimaton mangomojito

4 cl vaaleaa rommia

4 cl mangopyreetä

1 cl limeä

10 lehteä minttua

tilkka soodaa

Valmistustapa rakentaminen

Lasi highball

Koriste mintun tupsu

”Makeus mangosta”

Mansikka-vanilja shrub
Mansikka-vanilja-shrub. KUVA Laura Hujanen

Mansikka-vanilja-shrub

4 cl vodkaa

4 cl sokeroimatonta mansikka-vanilja-shrubia*

soodaa

Valmistustapa rakentaminen

Lasi on the rocks

Koriste mansikka

”Vanilja saa maistamaan makeaa”

*Sokeroimaton mansikka-vanilja-shrub

500 g mansikoita

2 dl vettä

2 dl omenaviinietikkaa

1 tl vaniljauutetta

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää pilkotut mansikat ja ota pois lämmöltä. Anna maustua 10 minuuttia. Siivilöi harsoliinan läpi. Lisää joukkoon omenaviinietikka ja vaniljauute. Pullota ja säilytä viileässä.

LUE MYÖSDrinkin rakentaminen on mainettaan monipuolisempi metodi


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker