Suomen gastronomien seura myönsi helsinkiläiselle ravintola Kosmokselle tiistaina tunnustuspalkinnon erityisistä gastronomisista ansioista.
Seura on myöntänyt tunnustuspalkintoa harvakseltaan. Aikaisemmin sen ovat saaneet ravintola Finnjävel vuonna 2018, ravintolakoulu Perho 2010, Tertin Kartano 2010 ja ravintola Karljohan 2008.
Ravintola Kosmos on toiminut sata vuotta samassa osoitteessa, samalla omistajasuvulla ja samalla nimellä.
”Kosmos on antanut iloa jo useammalle gastronomien sukupolvelle. Hyvän ruoan ja palvelun ystäville Kosmos on ollut varma valinta ja suositus, jonka on voinut jakaa niin koti- kuin ulkomaisille ystäville”, gastronomit kehuvat tiedotteessa.
Vuonna 1945 perustettuun Suomen gastronomien seuraan kuuluu yhteensä noin 300 jäsentä ja kannatusjäsentä. Yhdistys valitsee vuosittain Vuoden ravintolan.