”Ensimmäinen keikka, jonka ruoat kokkasin itse, oli Kulttuuritalolla. Meillä ei ollut juuri muita välineitä kuin leikkuulauta ja veitsi, ja joku taisi sanoa, että ”tuo pitäisi erottaa”. Mutta siitä se pikkuhiljaa lähti.
1980- ja 90-luvulla olin jo roudannut, ollut tikasmiehenä ja runnerina. Siitä päädyin pikkuhiljaa keittiön puolelle. Kansainväliset artistit toivat tuolloin omia keittiöitä mukanaan, ja kävin heidän keittiömestariensa kanssa tukussa. Aluksi ruokia tilattiin myös ravintoloilta, mutta se oli kallista. Tällä alalla tilanteet muuttuvat nopeasti, eikä tavallinen ravintola oikein pystynyt reagoimaan niihin. Päädyttiin sitten tekemään itse.
Työskentelin pitkään Cosa Nostralla, josta siirryin Welldonelle. Oman firmani perustin vuonna 2012. Nykyään vastaan Live Nationilla bändien ruokailusta ja catering-toiminnasta. Olen tehnyt paljon töitä Warnerillekin, mutta aina freelancerina.
Työni alkaa raiderista. Tarkastan ensin, mitä Suomesta ylipäätään saa. Raiderin perusteella teen menu-ehdotukseni. Tarjoamme yleensä keitto- ja salaattipöydän ja pääruoasta liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtoja. Kasvisruoan pyrimme tekemään suoraan vegaanisena.
Paul McCartneyn kiertueella Helsingin Olympiastadionilla oli tarkastajat, jotka valvoivat, ettemme tehneet liharuokia.
Katri Helenan jäähyväiskeikalle Warner haki Joutsenmerkkiä. Lisäsimme kasvisten ja luomutuotteiden määrää ja tarjosimme reilun kaupan teetä ja kahvia. Siinä oppi uutta itsekin.
Urani alkuvuosina ei mietitty tarjoilujen vastuullisuutta. Päinvastoin, piti olla vastuutonta.
Artistien ruoat eivät ole ihmeellisiä. Olen tehnyt Bruce Dickinsonille nahatonta kananrintaa hänen ohjeensa mukaan 28 kertaa. Mitä vanhempi rocktähti, sitä terveellisempää ruokaa. He yrittävät epätoivoisesti jatkaa elämäänsä, kun ovat nuorina tuhonneet itseään. Bändien alkoholinkäyttö on vähentynyt paljon.
Työolosuhteet riippuvat tilanteesta. Yleensä päivä alkaa siitä, että viemme uunit ja hellat paikan päälle ja rakennamme keittiön vaikkapa pukuhuoneeseen. Kerran grillasin kanaa smokki päällä lavan reunalla. Oopperalaulaja Luciano Pavarotti näki lapsena nälkää ja pelkäsi näläntunnetta koko elämänsä ajan. Hänellä oli tapana syödä kesken esitysten, eikä hän laskeutunut välillä lavalta ollenkaan.
Sonispheressä Porin Kirjurinluodolla pystytettiin ensin teltat ja vedettiin vedet ja sähköt. Bändejä oli niin paljon, että tukussa meni neljältä ihmiseltä kokonainen työpäivä. Kahdeksan tunnin ajan vain keräsimme ja keräsimme tavaraa kärryihin. Metallican Lars Ulrichille etsittiin juuri tiettyä, täysin rasvatonta jogurttia kissojen ja koirien kanssa.
Emme tee fine diningia, mutta ruokamme on hyvää. Sitä kehutaan usein koko kiertueen parhaaksi. Eräs artisti sanoi kerran, että heidän on helpompi saada ihmisiä töihin keikalle, jos he tietävät, että me hoidamme cateringin. Se oli minulle suuri kunnianosoitus. Samoin se, kun Haloo Helsingin Elli kiitti minua lavalta. He ovat yksi Suomen ystävällisimmistä bändeistä, liiankin pyyteettömiä. Olen sanonut heille, että pyytäkää nyt edes jotain, sen takiahan minä olen täällä.
Kaikki vaikeatkaan artistit eivät ole aina vaikeita. Eräällä keikalla Lou Reed oli huonolla tuulella. Hän avasi pukuhuoneen oven ja kysyi: ”Kuka nämä viinit on valinnut?”. Kaikki osoittivat minua, että tuo joutuu nyt teuraaksi. ”Kerrankin tällä rundilla on hyvät viinit”, hän sanoi ja sulki oven perässään.
Tässä työssä on oltava paineensietokykyä. Yleensä ruokimme bändin, teknikot ja muun henkilökunnan. Isoilla keikoilla keittiössä voi olla jopa 15 ihmistä töissä. Koko ajan tapahtuu jotakin: aamiainen, lounas, pukuhuonetarjoilu, illallinen ja ehkä vielä yöruoka. Aikataulun pitää olla koko ajan hallussa. Myöhästyä ei saa yhtään.
Päivät ovat pitkiä. Parhaimmillaan menemme töihin viideltä aamulla ja lähdemme aamuyöllä. Se vaatii turnauskestävyyttä. Ajattelin aikoinaan, että olisi kiva päästä pois lavahommista, jotta työpäivät lyhenisivät. Nyt menen töihin ensimmäisenä ja lähden viimeisenä. Uravalinta ei siinä mielessä toiminut.
Mutta työ on kivaa, enkä enää tekisi mitään muuta. Olen ehkä jäänyt tähän kiinni, työ on vähän kuin huumetta. Ei tätä tehdä rahasta – mukana on hieman hulluutta.
Matkan varrelta
Onnistuminen?
Jääkiekon MM-kisat 2012 olivat oman yritykseni ensimmäinen keikka. Projekti oli iso ja työpäivät pitkiä ja hektisiä. Vastasimme henkilöstön ja vapaaehtoisten ruokailuista. Ruokailijoita oli 500–600 päivässä, ja tapahtuma kesti viikkoja. Välillä olimme 100 000 euroa tappiolla, välillä saman verran voitolla. Heräilin yöllä laskemaan budjetteja, vaikka yöllä ei kannattaisi koskaan miettiä numeroita. Suuret urheilutapahtumat ja stadionkeikat ovat erityisiä. Kun kaiken saa lopulta onnistumaan, tunne on ainutlaatuinen.
Hauska sattuma?
Rammsteinilla oli tapana pukeutua konserteissaan Mein Teil -kappaleensa ajaksi kokkiasuihin. Olin menossa Hartwall-areenan keikan jälkeen putsaamaan pukuhuoneita kokin vaatteissani, kun yksi bändin jäsenistä tuli vastaani. Hän luuli minua faniksi, joka oli pukeutunut kokiksi heidän lavashow’nsa inspiroimana ja kiitteli vuolaasti, että olin odottanut heitä niin myöhään.
Tiukka paikka?
Sonisphere-festivaali järjestettiin Porin Kirjurinluodossa vuonna 2010. Kesken päivän nousi ukkosmyrsky. Syöksyvirtaus alkoi lentokentältä, jossa se kaatoi Iron Maidenin lentokoneen kyljelleen. Festivaalialueella toinen lavoista sortui, monia loukkaantui ja yksi ihminen kuoli. Keittiötelttaamme alkoi pullistua uhkaavasti ja pelkäsin, että se lähtee lentoon. Se oli kova paikka, mutta pian homma taas jatkui.
Jari Ikonen
- Yrittäjä, Rock Chef Catering
- Töissä? Tehnyt tapahtumacateringia yli 30 vuoden ajan. Pyörittää omaa Rock Chef Catering -yritystään ja vastaa Live Nationin artisti-cateringista.
- Vapaalla? Harrastaa moottoripyöräilyä, kalastusta ja chilien kasvattamista.
- Kotona? Asuu Tapiolassa, Espoossa. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä.
Lue myös: Backline-teknikon työpäivä etenee kellon tarkkuudella – näin rakentui Black Eyed Peasin keikka
Lue myös: Olli-Pekka Kallio on tapahtumatuotannon grand old man – vältä paniikki palkitun osaajan opeilla
