Kaupunkifestarit

Viikonloppuna Helsingin keskustassa järjestettävä maksuton korttelifestivaali Bassline Festival on viimevuotista laajempi

Bassline Festival levittäytyy Torikortteleiden sisäpihojen lisäksi tänä vuonna myös Katariinankadulle. KUVA

Bassline Festival levittäytyy Torikortteleiden sisäpihojen lisäksi Katariinankadulle. Torikorttelit tarkoittaa Helsingin Senaatintorin ja Kauppatorin välissä sijaitsevia kortteleita. Bassline Festival järjestetään 28.–29.6.2024.

Bassline Festivalin viidellä lavalla nähdään yli 40 DJ:tä. Festivaali laajenee Torikortteleiden sisäpihojen lisäksi Katariinankadulle, jossa on tarjolla vintage-tuotteita, vinyylilevyjä ja katuruokaa.

Viime vuonna Bassline Festival keräsi yli 6 000 kävijää, ja tänä vuonna yleisöä odotetaan entistäkin enemmän. Tapahtuma järjestetään 12:nnetta kertaa. Vuonna 2016 Torikortteleihin muuttanutta Bassline Festivalia järjestää tapahtumatila Valkoinen sali.

Tapahtuma on kävijöille maksuton.

”Olen erittäin iloinen, että kustannustason noususta huolimatta olemme jälleen onnistuneet löytämään tavan toteuttaa ilmaisfestivaali ja pääsemme nostamaan helsinkiläistä klubikulttuuria esille sen ansaitsemaan valokeilaan”, Valkoisen salin yrittäjä Alvar Tallskog hehkuttaa.

Katariinankatu suljetaan festivaali-iltoina ja -öinä liikenteeltä, ja raitiovaunureitteihin tulee muutoksia.

Basslinen vierailevat klubikonseptit:

Anomaly
Club U-Haul
Dose of Throwbacks
Elos Club
Liitto
London Zoo
Marble Club
OK Sound Helsinki
Paha Vaanii
Soli
Soul Search

DJ:t:

Alessia, Alvar, Andre Pozusis, Bibi, Bloom, Bonanza Boyz, Carlina Carpelan, Cleansweep, Dj Aleksi, Dj M-Baby, Dj Smokey, Dj Wekesa, Freakycent, Hamm, Henr:k, Juicy, Khid, Ketter, Kuya Kai, Laura Vartio, Lina Schiffer, Mari, Mary Young, MC Pehmee, Niffi D, Pakyo, Sapphire, Siivoussujuu, Sombadi, Styrkka Myygalo, Suinner, TBOY, Timur Tan, Toby One, Trabelsi, twenpettie, Veetiossi, Volpe, Willnams, Yeboyah (dj set) + lisää julkistuksia

Brooklyn Street Market (Katariinankatu):

N4ku, El Fant, OK Sound Helsinki, Fintage Store, Almost New, Unique Design By Maria, Studio Kupu, Camu.flage, The Label is Juicy, Thrifted, Moody Monday, K.A.S.I.N.O. + lisää julkistuksia

Lue myös: Kiinalainen nuoripari muutti Suomeen ja osti ravintolan Helsingin keskustasta ‒ luottamus ja suosittelukulttuuri yllättivät

Lue myös: Suuntana Viro? Tässä etelänaapurin parhaat tapahtumat kesällä 2024


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento