Esihenkilötyö vaatii rohkeutta, kykyä sietää muutosta ja mahdollisuuksien näkemistä, sanoo Jaana Ketonen. Juttusarjassa kohdataan aihe ongelman, syyn ja ratkaisun kautta.

Ongelma

”Esihenkilön työ on päätöksiä, painetta, alaisia, ristiriitoja ja jatkuvaa muutosta. Työmäärä on valtava, kenttä muuttuu koko ajan, ja työnkuva elää muutosten mukana.

Haastekerrointa lisäävät eri suunnilta sinkoilevat paineet. Mistä voi löytää ristitulessa virtaa omaan työhön ja keinoja jakaa paineiden ristitulessa intoa ja puhkua työyhteisöön?”

Syyt

”Työmäärä on suuri, työ vaatii paljon itsensä johtamista, eikä aina ole selvää, mitä minulta odotetaan. Esihenkilöön kohdistuu monenlaisia, osin ristiriitaisiakin odotuksia. Niiden keskellä inspiraation löytäminen on joskus haastavaa. Kiirettä luo myös työnkuvan laajuus ja nopea muutostahti.

Alaisiani ovat keskuskeittiön esihenkilöt sekä moniosaajatiimin esihenkilö, asiakkaina kaupungin ja kuntayhtymän toimijat, sote-toimijat sekä koulut ja päiväkodit.

Paineita työhön tulee niin omasta yhtiöstä, työntekijöiltä kuin poliitikoiltakin. Niiden keskellä on osattava luovia.

Haastetta tuo myös valtava henkilöstöpula ja epätietoisuus siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Ratkaisu

”Saan virtaa työhön ratkaisukeskeisyydestä, asioiden palastelusta, joustava ajattelusta ja verkostoitumisesta. Tärkeää on myös huomata pienetkin onnistumiset.

Minua auttaa se, kun näen, että jotain asiaa on viety eteenpäin ja että muutkin hyötyvät onnistumisesta. Välillä onnistumisia pitää tosin kaivaa esiin.

Esihenkilötyössä olennaista on ratkaisukeskeisyys. Ei voi jäädä miettimään menneitä tai suremaan menetettyä. Täytyy katsoa eteenpäin, kulkea kohti tulevaisuutta. Se vaatii rohkeutta, kykyä sietää muutosta ja mahdollisuuksien näkemistä.

Jos ajattelee, ettei voi muuttaa mitään, pitää katsoa peiliin. Sama koskee niin itseäni kuin työyhteisömme muita työntekijöitä.

Työtä on valtavasti. Siinä auttaa se, että keskittyy yhteeen asiaan kerrallaan.

Työmäärä voi tuntua suurelta möykyltä, mutta koetan palastella asioita. Se auttaa henkisesti. Työ vaatii myös itsensä kehittämistä ja oman arjen organisoimista.

Virtaa tuo myös etäisyyden ottaminen, jotta asiat eivät mene liian henkilökohtaisiksi.

Sen oppiminen on ollut haasteellistakin, mutta olen oivaltanut, että jos ei itse muuta asioita, ei sitä tee kukaan muukaan.

Asenne ja fiilis lähtevät jokaisesta itsestään. Kaikesta pitää voida puhua, mutta ei intoa voi kaataa toisen päähän. Esihenkilönä ei pidä ottaa liikaa vastuuta muiden ajatuksista. Antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Viisautta on ymmärtää, että se on työyhteisön rikkaus.

Akuuteissa ongelmatilanteissa puhun asiasta jollekin tai lähden vaikka ulos kävelemään.

Jos ärsytyskynnys nousee, annan tunnekuohun tulla ja mennä, mietin mikä sen aiheuttaa. Usein kyse on siitä, että omat odotukset eivät täytykään.

Myös verkostoituminen on tärkeää. Se, että jokaista kuullaan, jokaisen ajatus on tärkeä.

Jotta inspiraatio säilyisi, täytyy myös uskaltaa mennä eteenpäin. Pitää uskaltaa loikata eteenpäin. Se vaatii rohkeutta, mutta auttaa myös löytämään intoa työhön. Jos on tunne, että tulevaisuus ja muutokset pelottavat, voi päättää onnistua ja mennä kohti tavoitetta. Eteenpäin meno on parempi vaihtoehto kuin jäädä vanhaan ja toimimattomaan ympäristön muuttuessa.”

LUE MYÖS: Tomi Lantto: Osaatko sinä ohjata esihenkilöäsi?

LUE MYÖS: Riikka Mantilan kolumni: Hyvä pomo!

LUE MYÖS: Pitäisikö ravintola-alalla ottaa taas käyttöön prosenttipalkka? Tekijäpula on valtava ongelma

---

---