Olutravintolat

Olutbaarilla tekee tiukkaa Helsingin ydinkeskustassa: ”Jätkäsaaressa vuokra on alle puolet tästä”

Kaivopiha on vilkas paikka, mutta ihmisillä on taipumusta kävellä Barskin ohi. Tänä vuonna asennetuilla craft beer -kylteillä yrittäjä Mikki Nyman on halunnut viestiä ohikulkijoille selkeämmin, että täältä saa pienpanimo-olutta. Lokakuisena torstai-iltana Barskissa oli väljää. KUVA Jaakko Sandqvist

Barskille tuli syyskuun loppupuolella vuokrarästien takia konkurssiuhkainen maksuvaatimus vuokranantajalta. Olutravintolan toiminta Helsingin Kaivopihalla jatkuu toistaiseksi normaalisti, mutta jännitystä on ilmassa.

”Tilanne on nyt se, että meillä on saneeraushakemus sisällä ja olemme toimittaneet lisätietoja käräjäoikeuteen pariin otteeseen. Odottelemme rauhassa saneerauskäsittelyn etenemistä. Tässä tilanteessa kuuntelen lainoppineita enkä tee hätiköityjä tunneperäisiä päätöksiä”, ravintoloitsija Mikki Nyman kertoo Avecmedialle.

Barskin ongelmien taustalla on Nymanin mukaan erityisesti kolmen kuukauden mittainen metroremontti Helsingin rautatieasemalla. Kun metroliikenne kesällä katkesi, yritykset asematunnelin läheisyydessä kärsivät asiakaskadosta. Barskin liikevaihto romahti yli kolmanneksella.

Nyman pyrki neuvottelemaan vuokranalennusta dramaattisesti pudonneiden asiakasvirtojen takia, mutta neuvottelut päättyivät yllättäen niin, että Barski saikin konkurssiuhkaisen maksuvaatimuksen.

Nyman toivoo vuokranantajalta suopeutta saneeraushakemukselle. Se pelastaisi yrityksen tulevaisuuden tässä osoitteessa. Käräjäoikeuden sanotaan olevan tukossa konkurssihakemuksista, ja käsittely kestänee pikemminkin kuukausia kuin viikkoja.

Kova vuokra mutta pienet myynnit

Isossa kuvassa markkinatilanne keskikaupungilla on Nymanin näkemyksen mukaan mennyt huonoksi. Moni Helsingin keskustan katutason vuokratiloista on tyhjillään.

”Ydinkeskustassa on paljon lopettaneita liikkeitä ja yrittäminen on mennyt vaikeaksi. Yleisesti kiinteistöt ovat isojen omistajien hallussa, eivätkä ne laske vuokratasoa, koska kiinteistön arvo perustuu oletettuun vuokratuloon”, Nyman toteaa.

Ensi vuonna tyhjiä liiketiloja voi olla luvassa lisää. kun muun muassa HOK-Elanto vie päätökseen muutosneuvottelunsa ja ravintoloita saatetaan sulkea.

Nykyinen vuokrataso tekee Nymanin mukaan olutbaarin pyörittämisestä tässä sijainnissa mahdotonta. Vertailukohtana hän käyttää Jätkäsaaren kaupunginosaa, joka sijaitsee parin kilometrin päässä ydinkeskustasta.

”Barskin kokoinen olutbaari Jätkäsaaressa myy vuodessa 630 000 eurolla. Kaivopihalla olemme 2,5 vuodessa myyneet saman. Meiltä pyydetään vuokraa reilusti yli 8 000 euroa kuussa, Jätkäsaaressa vuokra on alle puolet tästä”, Nyman latelee lukuja.

Mikki Nymanin vetämä Barski on haastavassa tilanteessa. ARKISTOKUVA Mariaana Nelimarkka

Niinpä Nymanin tavoitteena on ollut neuvotella reilu vuokranalennus, jotta toiminta nykyisessä osoitteessa voisi olla kannattavaa.

”Vuokran pitäisi pudota alle puoleen, että on edes teoreettinen mahdollisuus maksaa se nykyisillä asiakasmäärillä. On olemassa mittareita, mikä vuokran osuus saa liikevaihdosta olla, eikä se toteudu nykyehdoilla”, Nyman sanoo.

”Onko tämä uusi baari?”

Kun baaria oltiin avaamassa koronan jälkimainingeissa, uskottiin että edessä on paluu entiseen ja ihmiset palaavat ravintoloihin totuttuun tapaan. Näin ei koskaan käynyt, ja kaiken lisäksi tuli Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen myötä maailmaa sekoittava sota Euroopassa.

”Ihmisten ostokäyttäytyminen ja sosiaalinen elämä ovat muuttuneet pysyvästi. Etenkin aivopesu koronan aikana muutti pysyvästi monien ihmisten käyttäytymistä”, Nyman toteaa.

Barskin taipaleelle mahtuu jo ennen metroremonttia merkittävästi osoitteen viihtyisyyteen vaikuttanut työmaa: Nyman sanoo vastapäisen hotellin rakennustyömaan haitanneen liiketoimintaa huomattavasti. Hän harmittelee, että vuokranantaja ei ole tunnustanut näitä ongelmia, jotka eivät ole yrittäjästä johtuvia.

Nyman on sitä mieltä, että nykyisellä ylläpidolla Kaivopiha ei ole vuokratasonsa arvoinen.

Hän on halunnut välttää äkkiliikkeitä uuden ravintolan kanssa ja yrittänyt kärsivällisesti tehdä kaikkensa. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä: Barskista on annettu Googlessa 104 arviota, ja niiden keskiarvo asteikolla nollasta viiteen on 4,7.

Asiakkaita vain saisi olla enemmän.

”Tämä taitaa olla Kaivopihan kuollut kulma, jonka ohi kävelee helposti.  Vielä 2,5 vuoden jälkeenkin moni kysyy, onko tämä uusi baari – jopa ihmiset, jotka kulkevat päivittäin Kaivopihan halki”, Nyman aprikoi.

Nymanilla on ideoita, miten tehdä Barskista entistä vetovoimaisempi. Joitakin niistä hän pohti jo joulukuussa 2023 Avecin jutussa. Toisin kun hän silloin suunnitteli, isommat pöydät ovat vielä sahaamatta kahtia.

”Jos jatkamme, tarvitsemme katteen terassille, isot neonvalot, uuden baaritiskin ja pienemmät pöydät. Näitä muutoksia ehdotan kannattavuuden parantamiseksi, mutta en tee mitään ennen kuin varmistuu, että Ylva suostuu, että jatkamme alemmalla vuokratasolla”, Nyman summaa. Ylva on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama konserni, joka omistaa ja vuokraa Kaivopihan liiketiloja.

Ylvan kiinteistöjohtaja Ville Vaarala toteaa Avecmedialle, että Ylva on hakenut Barskia konkurssiin ja on tietoinen, että samana päivänä on jätetty yrityssaneeraushakemus.

”Tämän enempää en voi kommentoida yksittäisten tahojen keskeneräisiä prosesseja”, Vaarala sanoo.

Ytimen ironia

Mikki Nyman kertoo, että alun perin baarin muut osakkaat ja hän olivat onnellisia, että löysivät tilan näin keskeltä kaupunkia.

”Et voi olla keskemmällä Helsingin keskustaa. Mutta tämä on sisäpiha, joka pitää tietää”, Nyman toteaa vielä.

Barski on ollut aktiivinen olutharrastajien suosimilla somealustoilla, kuten Untappd-kännykkäsovelluksessa.

Barski on Mikki Nymanin ja ruotsalaisen Brewski-panimon yhteisyritys. KUVA Mariaana Nelimarkka

”Olemme tehneet kaikkemme muun muassa Untappdissa, ja turistit tulevat meille, koska osaavat käyttää kännykkää. He löytävät meidät yleensä olutvalikoiman ansiosta”, Nyman paljastaa.

Nyman jaksaa vielä katsoa tulevaan, vaikka tilanne on haastava. Hän kertoo saaneensa paljon vertaistukea, sparrausta ja yhteistyötarjouksia.

”Joskus tarvitaan sykäys, joka pakottaa luomaan asioita uudelta pohjalta. Olen paljon viisaampi nyt kuin kolme vuotta sitten.”

Nyt Nymania kiinnostaisi kimppadiili jonkun kanssa, joka hallitsee ruoanlaiton. Tarkemmat suunnitelmat jatkosta Nyman pitää vielä salaisina.

Lue myös: Ravintoloita kaatuu yhä hurjempaa tahtia – kysyimme kolmelta alan vaikuttajalta, mitä nyt pitäisi tehdä

Lue myös: Syyrialainen huippukokki avasi ravintolan Helsinkiin – nyt Tawook Lab kerää ylistäviä arvioita


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker