Kun kondiittori- ja leipurimestari Eila Kiilamaa valmistui opettajaksi vuonna 1996, oli kouluruoka arvossaan. Ammattikoulussa ruoka-alalle opiskelevat nuoret söivät Kiilamaan mukaan kunnolla eivätkä valittaneet pienestä. Hän harmittelee sitä, että vaikka kouluruoka on noista ajoista kehittynyt huimasti, on nirsoilun kulttuuri hiipinyt ruokaloihin.

”Nykyään tulee moitetta, että ruoka ei ole muka hyvää. Silloin ei ollut varaa valita ja syötiin nälkään.”

Kiilamaa toivoisi, että nuoret ymmärtäisivät ruoan ja syömisen vaikutuksen jaksamiseen niin koulunpenkillä kuin myöhemmin työelämässä.

”Lautasella saattaa olla yksi peruna ja vähän kastiketta. Otetaan vain vähän ruokaa ja maistetaan. Sitten on iltapäivällä jo nälkä.”

Nyt jo eläkkeellä oleva Kiilamaa muistelee, että aikoinaan yksi opettajista kierteli ruokalassa ja katsoi, mitä oppilaat ottivat lautaselleen. Syömisen tärkeydestä muistutettiin aktiivisesti.

Pitkä ura alan opettajana ja kisatuomarina

Kiilamaalle kasvoi jauhopeukalo varhain. Yrittäjän lapsi oppi jo 10-vuotiaana äitinsä leipomossa tekemään kaikkia alan töitä. Tulevia leipureita hän opetti 25 vuoden ajan, minkä lisäksi hän on toiminut ammattiosaamisen suomenmestaruuskisojen eli Taitaja-kilpailun tuomaristossa konditorialajin päätuomarina. Tuomarointitehtäviä on riittänyt ulkomailla asti myös World Skills -kilpailussa. Nuorten lisäksi Kiilamaa on arvioinut leipomoalan yrittäjien suorituksia, kun nämä ovat tehneet näyttöjä tutkinnon suorittamista varten.

Suurelle yleisölle Kiilamaa on tullut tutuksi Nelosen Mestarileipurit-ohjelman mummotuomarina.

”Olen viettänyt paljon aikaa ympäri Suomea eri leipomoissa ja järjestänyt teoriaopetusta. Sieltä on niin ikään tullut vahva osaaminen alalle.”

Kiilamaa on jättänyt laajemmankin jäljen alan tulevaisuuteen, sillä hän on työstänyt Opetushallitukselle elintarvikealan ja leipomoalan opetussuunnitelmia. Kiilamaa on ehtinyt työskennellä myös miehensä Kauko Kiilamaan leipomossa opettajan työn ohella. Nuo vuodet olivat kiireisiä, kun muu perhe asui Jyväskylässä ja Kiilamaa toimi opettajana Lahdessa. Viikonloppuisin hän leipoi tilauskakkuja häihin ja hautajaisiin.

Ruoan valmistaminen alusta asti on Kiilamaalle sydämen asia. Nyt eläkkeellä ollessaan hän kasvattaa itse kasvikset ja juurekset, nostaa järvestä kalaa verkolla ja leipoo leipää. Kiireisen työelämän ja lapsiperhearjen aikana otettiin kuitenkin välillä oikoteitä – luonnonmukaisuudesta kuitenkaan tinkimättä. Siinä apuna oli entisen työpaikan Jyväskylän koulutusyhtymä Gradian myymälä, johon oppilaat valmistivat tuotteita.

”Melkein joka päivä kävin katsomassa, mitä siellä on. Se oli meille työelämässä tosi hyvä apu: sieltä sai ruoat, ja kotona tarvitsi vain lämmittää.”

Koko perhe mukaan ruoanlaittoon

Kiilamaa toivoisi, että perheissä opittaisiin muutenkin hyödyntämään arkea helpottavia kikkoja. Esimerkiksi uuniruokia voisi tehdä enemmän, sillä ne eivät sido vanhempia keittiöön koko valmistuksen ajaksi. Hän kannustaa luopumaan ajatuksesta, että joka päivä pitäisi olla eri ruokaa.

”Esimerkiksi kalakeittoa syö vaikka kaksi päivää, jos tekee kerralla riittävästi.”

Myös tähteitä voisi katsoa uusin silmin. Edellisenä päivänä keitetyt perunat saavat uuden muodon, kun ne paistaa pannulla tai pyöräyttää muusin kautta rieskoiksi.

Kiilamaan perheessä arjen pyörittämisessä on ollut apuna, että molemmat vanhemmat ovat osallistuneet ruoanlaittoon ja muihin kotitöihin. Tutkimusten mukaan monet päivittäiset tehtävät ovat kuitenkin suomalaisissa perheissä edelleen enemmän naisten kuin miesten vastuulla, vaikka sukupuolittaiset erot ovat kaventuneet.

Kiilamaa korostaa, että tulevaisuuden roolit rakennetaan jo pikkulapsiperheissä. Huomiota tukevat myös tutkimukset, joiden mukaan lapsuudessa opitut sukupuoliroolit vaikuttavat kotityön jakoon myös myöhemmin elämässä. Siksi Kiilamaa pitää tärkeänä, että myös pojat otetaan mukaan keittiöön.

”Meillä myös poika opetettiin tekemään ruokaa, ja nyt isänä hän osallistuu oman perheensä ruoanlaittoon. Pitää tehdä perheen kanssa yhdessä. Pienempänä lapsia saattaa harmittaa, jos kaikki ei onnistu. Mutta pitää vain kehua ja antaa maistaa.”

Lasten lennettyä pesästä ovat Kiilamaan talouden ruokamäärät pudonneet. Pienempään syöjämäärään on totuteltu, ja Kiilamaat pyrkivät ostamaan vain sen verran ruokaa kuin tarvitsevat, jotta mitään ei mene hukkaan. Jos jotain jää yli, pyöräyttää kompostori sen mullaksi kasvimaalle. Hyvän ruoan poisheittämistä Kiilamaa ei katso hyvällä.

”Ihmisten pitäisi katsoa, mitä ostetaan, jotta tämä hulluus muuttuu.”

Säästeliästä elämää helpottaa se, että omasta maasta saadaan perunat, tomaatit, kurkut, marjat, omenat ja sienet.

Mistä keittiökoneista leipuri ei luovu?

Viikonloppuisin lapset ja lapsenlapset käyvät kylässä tiuhaan, ja silloin pöytä laitetaan koreaksi. Isossa avokeittiössä kelpaakin kokata suuremmallekin porukalle. Lapsenlapsiakin saa pidettyä silmällä, kun ikkunat aukeavat suoraan rantaan.

Talvella takan kyljessä olevassa leivinuunissa paistuu viisikiloisia keskisuomalaisia ruisleipiä tai tyttären puolison tuomaa hirveä. Monet Kiilamaan resepteistä ovat peruja hänen omalta äidiltään, ja hän luottaa muutenkin perinteisiin.

Entä mitkä ovat leipurin tärkeimmät keittiövälineet kotona? Vispauskoneita Kiilamaalla on sekä pienenä että suurena eri tarpeisiin. Niillä kuohkeutetaan kermat sekä tuorejuustot ja sekoitetaan taikinat.

Kondiittorin työkaluista Kiilamaa mainitsee yleisimmin käytössä olevan kaulimen. Se käy niin marsipaanin työstämiseen kuin pikkuleipien ohentamiseen. Molemmat välineet ovat avuksi myös, kun Kiilamaa käy lempipuuhansa kimppuun eli valmistaa hyydytettyjä kakkuja. Niiden tekemiseen hänellä on arkea helpottava vinkki: tee kakku hyvissä ajoin pakkaseen ja ota käyttöä edeltävänä päivänä sulamaan jääkaappiin.

”Sitten vain pääruoan jälkeen viimeistellään kakku.”  

---

---