Teksti on julkaistu alun perin Evento-lehden Puheenvuoro-palstalla, jossa tapahtuma-alan vaikuttajat ja kiinnostavat persoonat nostavat ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja esiin.
Olin 25-vuotias, kokematon ja pihalla, kun kiipesin pylly edellä korkeaan puuhun aloittaessani lavamanagerin urani yhdellä Euroopan suurimmista festivaalilavoista. Lisäksi olin johtavassa asemassa ja ainoa nainen lähes sadan hengen tiimissä. Tuolloin en pitänyt tätä seikkaa juuri minään. Paitsi ehkä seikkailuna.
Oma sukupuoli-identiteettini on muotoutunut veljeskatraan kanssa kasvaen ja potkien palloa poikaporukoissa, joten minun on ollut aina helppo sopeutua miesvaltaiseen ympäristöön. Stage manageriksi ryhtyessäni olen vasta todella ymmärtänyt, kuinka yllättävän monelle sukupuolella on jotain väliä.
”Tytön tekemiin päätöksiin haettiin vahvistus vanhemmalta miespuoliselta kollegalta.”
Kun seikkailuni lavamanagerina osoittautui kiviseksi, painin pitkään epävarmuuden ja häpeän tunteiden kanssa. Aluksi järkytti se, että en saanut tehdä fyysistä työtä, vaan laatikot suorastaan revittiin käsistä ja minua pidettiin pomoni tyttöystävänä. Minun piti todistaa, että osaan, kykenen ja haluan. Totuin siihen, että tytön tekemiin päätöksiin haettiin vahvistus vanhemmalta miespuoliselta kollegalta. Olen kohdannut tytöttelyä, naureskelua ja pahimmillaan myös fyysisen koskemattomuuden rikkomista.
Samaan aikaan lavamanagerointi on parasta hommaa ikinä. Pääosin olen tuntenut oloni lavalla turvalliseksi ja hyväksytyksi, ja nykyään lava on yksi lempipaikkojani maailmassa. Kohtaan edelleen sukupuolista syrjintää, mutta onneksi sitä ei enää painella villaisella. Kysynpä silti, että olisiko seikkailuni lavamanagerina ollut kivinen, jos omistaisin pallit?
Minulle oli alusta asti selvää, että itse rakentamani tiimit koostuisivat naisista. Tarkoituksenani ei ole nousta barrikadeille feministisenä kannanottona, vaan tuoda näkyväksi sitä, että sukupuolella ei ole väliä. Siis murskata patriarkaatti rakkaudella.
Olen urani aikana koonnut naisvaltaisia tiimejä ympärilleni klubeilta festivaalien päälavoille. Viime kesänä ympyrä sulkeutui ja uusi sivu aukesi, kun neljä naispuolista stagehandia matkusti kanssani sille yhdelle Euroopan suurimmista festivaalilavoista. Samalla päätin, että aion tehdä tästä liiketoimintaa.
Palaute on kaikkialla ollut pelkästään hyvää. Näissä hommissa sukupuolen sijasta väliä on oikeasti sillä, että on hyvä meininki.
Nyt olen 34-vuotias, kokeneempi ja edelleen pihalla, mutta työni on huomattu ja maailma muuttunut. Sydäntä lämmitti tulla valituksi Tulevaisuuden suunnannäyttäjäksi Industry Awards -gaalassa. Pysti on osoitus siitä, että tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella on väliä.
Teen kaikkeni sen eteen, että tulevaisuus on meille kaikille tasa-arvoisempi, kivempi ja turvallisempi.
On maailman parasta ja inspiroivinta seurata tyttäreni touhuja, kun 3-vuotiaalla ei ole sukupuolesta käsitteenä vielä mitään ymmärrystä. ”Minä olen kunkku”, hän sanoo ja vastaan, että ”sä voit olla ihan mitä vaan.”
Lue myös: Suoraa ja epäsuoraa rasismia kohdannut manageri Lilli Keh antaa äänen ruskeille naisille
Lue myös: Syrjintää, vitsailua, väkivaltaa – tällaista on rasismi ravintola-alalla
