Risteilylaivat

Finnlines tuo Suomenlahdelle uusia laivoja kylpylöineen ja ravintoloineen – kokeille kova kysyntä

Finnlinesin Naantali-Långnäs-Kapellskär-linjalle tulee ensi vuonna kaksi uutta alusta. Uudessa Finnsirius-aluksessa on eri tyyppisiä ravintoloita, kokoustiloja sekä spa-osasto. KUVA Finnlines

Finnlinesin matkustajaliikenne suuntautuu Helsingistä Saksan Travemündeen ja Naantalista Ahvenanmaan kautta Ruotsin Kapellskäriin. Liikenne on palautunut korona-ajan jälkeen hyvälle tasolle.

”Kesä-heinäkuu olivat meille todella hyviä. Saksan liikenne on melkein palautunut vuoden 2019 tasolle”, Finnlinesin matkustajaliiketoiminnasta vastaava Marco Palmu sanoo.

Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä tullaan jo ylittämään vuoden 2019 taso. 

”Olemme päässeet siellä tosi hyvin vauhtiin. Toki matkustajamäärissä näkyy Ahvenanmaan liikenne, joka on kasvanut mukavasti. Viime vuosi oli erittäin hyvä Ahvenanmaalla, koska Ruotsiin ei päässyt.”

Palmun mukaan Finnlinesin vahvuutena Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä ovat hyvät lähtöajat Naantalista, Ahvenanmaan Långnäsiin saavutaan mukavaan aikaan.

”Uutena asiana tänä vuonna on näkynyt se, että matkavaraukset tehdään aivan viime hetkellä. Ja se koskee myös Saksan reittiä. Saksalaiset ovat muuttaneet matkustustapojaan ja varaavat matkansa Suomeen aivan viime hetkellä.”

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Naantali-Långnäs-Kapellskär-linjalla ajavat tällä hetkellä Europalink ja Finnswan. KUVA Janne-Petteri Kumpulainen

Uusiin laivoihin mahtuu tuplamäärä asiakkaita

Finnlinesin uusien alusten rakentaminen etenee aikataulussa ja ensimmäistä niistä odotetaan Naantali–Långnäs–Kapellskär-linjan liikenteeseen syyskuun alussa 2023. Uudet laivat edustavat ropax-konseptin uusinta Superstar-luokkaa. Laivat Finnsirius ja Finncanopus saavat nimensä taivaan kirkkaimpien tähtien mukaan.

”Finnlines ottaa ensi vuonna ison askeleen eteenpäin. Siinä missä meillä on nyt laivalla yksi ravintola, baari ja myymälä, uudella aluksella on monta erityyppistä ravintolaa, kokoustilat, spa-osasto, iso kauppa ja monia uusia palveluja, kuten business-lounge”, Palmu luettelee.

Uusiin aluksiin mahtuu tuplasti asiakkaita nykyisiin aluksiin verrattuna, 1100 matkustajaa. Samoin rahtiliikenne saa enemmän tilaa, peräti tuhat kaistametriä.

Superstar-laivojen ruokatuote on jo suunnitteilla, ja ropax-laivoilla panostetaan jo tänä vuonna enemmän ruoka- ja palvelutuotteeseen.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Naantalin laivoilla on tarjolla matkan hintaan sisältyvä buffet-ruokailu kaksi kertaa matkan aikana. KUVA Kari Martiala

Kokkeja tarvitaan töihin laivalle

Naantalista Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä buffetpöydän tarjontaa uudistettiin kesäksi.

– Päivällisellä on tarjolla Saaristolaispöytä-teema. Pöytään on katettu aikaisempaa enemmän kalatuotteita, valikoima on runsaampi kuin aikaisemmin. Saaristoteema jatkuu myös syksyllä, M/S Finnswanin keittiömestari Peter Sundström kuvailee.

– Kala on toki ollut aina suosittua laivoilla, mutta nyt kylmässä pöydässä on enemmän vaihtoehtoja. Erilaisia sillejä, savustettuja silakoita, silakkarullia ja lohisalaattia. 

Laivoilla on tarjolla aikaisempaa monipuolisempaa ruokaa. Syksyn satoa, kauden sesonkituotteita. Jälkiruokavalikoima on myös aikaisempaa runsaampi,

Maapuolen tavoin laivoillekin on ollut vaikeaa saada kokkeja.

– Olemme kuitenkin onnistuneet siinä ja saaneet hyviä tekijöitä keittiöön. Tosin olen joutunut nyt itsekin soittelemaan ja laittamaan viestejä sopiville henkilöille, Sundström sanoo.

LUE MYÖS: Avec neitsytristeilyllä: työ Viking Glorylla eroaa maakravun hommista – keittiöpäällikkö painaa 10 päivän putkia

LUE MYÖS: Näin Tallink Siljalla valitaan laivan viinit – tuottajalle yhteistyö ison varustamon kanssa on lottovoitto

LUE MYÖS: Kuvat: Tältä näyttää pahamaineisessa Koplissa nyt – Tallinna houkuttelee lähimatkailijoita ruualla

Finnswanin keittiömestari Peter Sundström. KUVA Kari Martiala


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
  • Tarvitsemme suostumuksesi

    Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (17) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten eväste- ja tai mobiilitunnisteita, tarjotakseen sinulle parempia palveluita. Valitsemalla "Hyväksy kaikki" annat suostumuksesi seuraaviin:

    Tarkoitukset

    Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

    Mainontaa voidaan näyttää rajallisten tietojen perusteella. Mainonnan suorituskykyä voidaan mitata.

    Mainonta voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa varten.

    Sisältö voidaan yksilöidä profiilisi perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä sisältöä varten. Sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

    Erityisominaisuudet

    Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Erityiset tarkoitukset

    Tietojasi voidaan käyttää epätavallisen ja mahdollisesti petollisen toiminnan valvontaan ja ehkäisyyn (esimerkiksi mainonta, bottien mainosklikkaukset) sekä järjestelmien ja prosessien asianmukaisen ja turvallisen toiminnan varmistamiseen. Niitä voidaan käyttää myös sellaisten mahdollisten ongelmien korjaamiseen, joita sinä, julkaisija tai mainostaja saatatte kohdata sisällön ja mainosten toimituksessa ja vuorovaikutuksessasi niiden kanssa.

    Tiettyjä tietoja (kuten IP-osoitetta tai laiteominaisuuksia) käytetään sisällön tai mainonnan teknisen yhteensopivuuden varmistamiseen ja sisällön tai mainonnan välittämisen helpottamiseen laitteellesi.

    Erityiset tarkoitukset ovat välttämättömiä ja ovat käytössä aina. Ei-välttämättömien evästeiden asettaminen (tietojen tallentaminen laitteelle ja/tai laitteella olevien tietojen käyttö) perustuu suostumukseen, mutta joidenkin kumppanien osalta evästeillä kerätyn datan jatkokäyttö voi perustua oikeutettuun etuun. Voit tehdä tarkempia valintoja ja vastustaa oikeutettuun etuun perustuvaa käsittelyä "Muokkaa asetuksia" -painikkeella. Voit muuttaa valintojasi, kuten peruuttaa antamasi suostumuksen, valitsemalla sivuston alalaidasta "Evästeasetukset". Valintasi koskevat tätä sivustoa.

    Tietosuojalauseke