Ravintolat

Ravintola Demo avautuu uudelleen Ruoholahdessa – kattoravintolan jokaisesta pöydästä hulppeat merinäköalat

Demo jatkaa toimintaansa We Land Ruoholahti -toimistotalon kattokerroksessa, josta avautuu merinäköala Lauttasaareen. KUVA Jaakko Sandqvist

Helsinkiläinen ravintola Demo avaa ovensa uudelleen lokakuussa tuliterän We Land Ruoholahti -toimistotalon 14. kerroksessa. Uusien isompien tilojen myötä Demon tiimi tulee kaksinkertaistumaan, ja tavoitteena on panostaa entistäkin tiukemmin huipputason ruokatuotteeseen.

Alkuvuodesta Demo ilmoitti sulkevansa ovensa lopullisesti Uudenmaankadulla heinäkuussa. Uutinen otettiin ravintolapiireissä vastaan haikein mielin. Yli 20 vuotta samassa osoitteessa toiminut Demo on ollut yksi suomalaisen ravintolakulttuurin merkittävistä uudistajista, ja ennen kaikkea ravintola, joka oli säilyttänyt Michelin-tähtensä yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2007. Pidempään kuin yksikään muu ravintola Suomessa.

Ravintoloitsija Tommi Tuominen tiesi kuitenkin jo tuolloin, että Demon tarina tulee jatkumaan uudella sijainnilla, mutta julkisuuteen asiasta kerrottiin vasta nyt.

Uusi ravintolatila ei Tuomisen mukaan ollut varsinainen syy vanhan sulkemiseen, mutta sillä oli vaikutusta asiaan.

”Tämä projekti on ollut aika pitkäänkin työn alla. Varsinainen ajatus Demon sulkemisesta Uudenmaankadulla ei lähtenyt tästä, mutta kun mahdollisuus uuteen tilaan tuli, se oli viimeinen sinetti päätökselle sulkea Uudenmaankatu ja siirtää toiminta uuteen tilaan.”

Tommi Tuomisen ravintola Demo on säilyttänyt Michelin-tähden vuodesta 2007 saakka. KUVA Dan Skugge

Jokainen pöytä on näköalapöytä

Rakennuksen 14. kerroksessa sijaitsevasta ravintolasalista avautuu merinäköala Lauttasaaren suuntaan. 180 astetta ravintolatilan ympäri ulottuvat kuusimetriset lasiseinät takaavat Tuomisen mukaan sen, että jokainen pöytä on näköalapöytä.

Demo tulee olemaan jo toinen Tuomisen avaama kattoravintola tänä vuonna. Ravintola Toppa avautui maaliskuussa Helsingin Kauppatorin tuntumaan Enso Gutzeitin entisen pääkonttorin katolle, josta avautuu  niin ikään upeat näkymät sekä merelle että Helsingin kattojen ylle.

Tuomisen mukaan kyse on onnekkaasta sattumasta, että molemmille ravintoloille löytyi tilat kattotasolta.

”Se ei ollut mitenkään tarkoituksenmukaista, mutta onhan se aina kivempaa tiirailla asioita huipulta. 14. kerros tarjoaa aika hulppeat näkymät. Kun pääsin käymään siellä ensimmäistä kertaa, leuka putosi aika lailla polviin asti.”

Lokakuussa avautuvassa ravintola Demossa on kuusimetriset lasiseinät. KUVA Martin Sommerschield, Kuvatoimisto Kuvio

Näköala tuo mukanaan oman elementtinsä, mutta fokus on edelleen tiukasti ruoassa.

”Liiketoimintamme tulee jatkossakin perustumaan sille, että tarjoamme poikkeuksellisen hyvää ruokaa ja juomaa sekä poikkeuksellisen hyvää palvelua miellyttävissä olosuhteissa. Emme ala tekemään mitään sirkustemppuja vaan luotamme siihen, että ravintolatoiminta on edelleen ravintolatoimintaa”, Tuominen sanoo.

Toukokuussa Helsingissä järjestetyssä Michelin-gaalassa Demo säilytti edelleen tähtensä, vaikka oli jo ehtinyt julkisesti ilmoittaa sulkevansa ovensa heinäkuussa.

”Olimme käyneet Michelin-instituution kanssa hyvissä ajoin läpi, että tulemme vaihtamaan liikepaikkaa ja tulemme tekemään asiat tulevaisuudessa vielä isommin ja paremmin. Saimme tähden myös tänä vuonna, ja se on meillä ja pysyy. Nyt menemme uusiin hienompiin tiloihin tekemään niitä lisää.”

Isommat tilat mahdollistavat tiimin kasvattamisen

Tuominen on päässyt suunnittelemaan uutta ravintolatilaa itse tiiminsä kanssa, joten vastavalmistuneet tilat tarjoavat huippuluokan puitteet ravintolatoiminnalle. Kun Uudenmaankadulla tilaa oli reilut sata neliömetriä, Ruoholahdessa ravintolan käytössä on yli 350 neliötä.

”Se mahdollistaa huomattavasti miellyttävämmän tilankäytön, kun on paljon isommat keittiötilat ja taustatilat”, Tuominen kertoo.

Uusissa ja toimivammissa tiloissa on myös mukavampi työskennellä.

”Tähän asti on toimittu aika ahtaissa, kuumissa ja epämukavissa tiloissa. Nyt saadaan työolosuhteet huipputasolle, ja se tulee näkymään palvelussa ja tuotteessa.”

Ravintola Demo toimi yli 20 vuotta Helsingin Uudenmaankadulla. Kuva vuodelta 2017. KUVA Wikimedia Commons CC BY-SA 3.0

Uudet tilat mahdollistavat myös tiimin kasvattamisen, ja henkilökunnanmäärä tulee kaksinkertaistumaan. Mukaan on Tuomisen mukaan saatu alan huipputekijöitä, vaikka nimiä hän ei vielä tässä vaiheessa voi paljastaa.

Michelin-tason bisneslounas

Uusien tilojen myötä Demo laajentaa myös palveluvalikoimaansa. Illallisten rinnalla ravintola alkaa tarjota lounasta.

”Meiltä on kysytty viimeisen 20 vuoden aikana ainakin tuhat kertaa, onko tulossa lounasta, ja aina olen vastannut, ettei missään tapauksessa”, Tuominen sanoo.

Kyse on kuitenkin ollut siitä, että Uudenmaankadun pienissä tiloissa ei ole ollut resursseja tarjota sekä laadukasta lounasta että Michelin-tason illallisia, joten painopiste on ollut tietoisesti illoissa.

”Nyt kun tilat antavat myöten ja ollaan ympäristössä, missä on valtavasti yrityksiä, niin ajattelimme kokeilla, että mitäs jos pyöräytettäisiin kaupungin hienoin lounas ja katsotaan miten se lähtee vetämään.”

Kyseessä on puhtaasti useamman ruokalajin edustuslounas. Lounassetelihintaista vaihtoehtoa Demossa ei tulla näkemään.

”Tavoitteena kuitenkin on, että pidettäisiin se aikataulullisesti hyvin tiiviinä niin, että työtä tekevillä ihmisilläkin olisi mahdollisuus käydä syömässä ja edustamassa ilman että siinä menee puoli päivää hukkaan.”

Tuominen ottaa tietoisen riskin lähtiessään tarjoamaan edustuslounaita etätöiden ja etäpalavereiden kulta-aikana. Hän kuitenkin uskoo, että markkinarakoa tämän tason bisneslounaalle löytyy.

”Ravintoloitsijana olen nähnyt, että lounaiden kysyntä on pudonnut kuin lehmänhäntä, mutta minulla on vahva usko siihen, että tietyntyyppiselle porukalle löytyy kysyntää tämän tason edustuslounaille. Vaikka hintalappu olisikin vähän korkeampi, niin myös kaivataan tiettyä laatua ja luksusta siihen lounastuotteeseen.”

Tuliterä toimistotalo palveluineen ja yhteiskäyttötiloineen tarjoaa hyvät puitteet myös erilaisiin cocktailtilaisuuksiin ja juhliin, joten Demo laajentaa toimintaansa myös cateringiin.

Lue myös: Toimintansa lopettava ravintola Demo tullaan muistamaan uudistajana – Tommi Tuominen kertoo, mistä hän on erityisen ylpeä

Lue myös: Tommi Tuomisen kattoravintola Toppa hätkähdyttää


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi