Tapahtumatuotanto

Helsingin Lego-tapahtuma jäi kävijätavoitteestaan – ”Aika pahasti jäimme tappiolle”

Pii Poo on järjestänyt legotapahtumia aiemmin muun muassa Turussa. KUVA Pii Poo Oy

Lelukauppa Pii Poon järjestämä Lego-rakennustapahtuma jäi kävijämäärältään vähäiseksi viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa.

Tapahtumaan odotettiin lauantaina ja sunnuntaina yhteensä noin 25 000 kävijää.

”Kokonaiskävijämäärä jäi 9 000–10 000 kävijään. Eniten kävijöitä oli lauantaina. Aika pahasti jäimme tappiolle”, tapahtumavastaava Timo Ranto kertoo Helsingin Uutisille .

Viime vuonna yli 20 000 ihmistä kerännyt tapahtuma aiheutti kohua ja kritiikkiä, kun ruuhkien vuoksi lipunmyynti jouduttiin keskeyttämään. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet tapahtumaan.

Vastauksena edellisvuoden kaaokseen tämän vuoden tapahtuma järjestettiin tuplasti isommissa tiloissa. Kun edellisvuonna käytössä oli pienemmät tilat Messukeskuksen yläkerrassa, nyt tapahtuma järjestettiin isommassa hallissa Messukeskuksen alakerrassa.

Taloudellisesta tappiosta huolimatta Timo Ranto uskoo tapahtuman saavan jatkoa.

”Ensi vuonna emme tule käyttämään noin isoa hallia”, Ranto sanoo.

Ranto kuvailee itse tapahtuman sujuneen tänä vuonna ”melkein täydellisesti”.

Pii Poo on järjestänyt legotapahtumia eri puolilla Suomea vuodesta 2018 lähtien.

Lego-rakennustapahtumaa on järjestetty vuodesta 2018. Kuva Turun Messukeskuksesta. KUVA Pii Poo Oy

Lue myös: 20-vuotias Flow Festival riehaantui eeppiseen lätäkkötanssiin – ”Mä oon Suomen mestari!”


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento