Ravintolaterassi

Tee ravintolaterassista houkutteleva viherkeidas – nyt toimii mummolatyyli

Ravintolat houkuttelevat edelleen koronavuosina kotiin unohtuneita ihmisiä takaisin palveluiden äärelle. Asiakkaat kaipaavat ravintoloilta nyt joko kodikkuutta tai jännitystä, toteaa liiketiloihin vihersisustuksia toteuttava Emma Henriksson Garden Livingiltä.

”Ihmiset etsivät tiloja, joissa tuntuu, että ei ole enää kaupunkimiljöössä. Haetaan paikkaa, joka vie jonnekin muualle, kuten ulkomaille, ja tuo jännitystä.”

Ravintolan tunnelmaa saa helposti piristettyä kasvien avulla. Henriksson onkin huomannut vihersisustuksen kiinnostavan liiketilojen pitäjiä nyt aiempaa enemmän. Sisätilojen viherkasvivillityksen lisäksi kasveja voi hyödyntää terassilla.

Ravintola Penelopé
Ravintola Penelopén terassilla oli pohjana vihreä murattimeri, johon vaihdettiin pitkin kesää erivärisiä kukkia tehosteeksi. Keinokasvien laatu on vuosien aikana parantunut, eikä niitä välttämättä enää edes erota aidoista. KUVA Laura Hujanen

Viime vuosina puutarhapuolen iso trendi ovat olleet niin sanotut niittypuutarhat, joiden luonnollista, rentoa ja mummolasta muistuttavaa kukkaloistoa halutaan tuoda nyt myös ruukkuistutuksiin. Ravintoloiden terasseilla kestosuosikkeja ovat Henrikssonin mukaan myös hyötykasvit ja yrtit. Toisaalta terasseille toivotaan mahdollisimman isoja kasveja. Usein ei kuitenkaan huomioida, kuinka suuren ruukun puu tai palmu tarvitsee.

”Suurelle kasville optimaalinen ruukku on kasvualustaltaan vähintään 60 senttimetriä syvä.”

Terassin vihersisustamisen suunnittelu lähtee ravintolan liikeidean ja brändin pohtimisesta. Kasvivalintojen ja istutusratkaisujen tulisi tukea kokonaisuutta. Toinen merkittävä tekijä ovat olosuhteet. Aurinkoiselle ja varjoisalle paikalle soveltuvat erilaiset kasvit. Lisäksi kaupunkimiljöössä tuuli on suuri haaste. On mietittävä, minkälaiset ruukut ja kasvit pysyvät pystyssä puhurissa. Lisäksi
tuuli haihduttaa ruukuista kosteutta enemmän kuin suoraan maahan istutettaessa.

”Pyrin aina tarjoamaan mahdollisimman isot ruukut, koska niissä kosteus säilyy paljon pidempään ja painavampina ne eivät kaadu niin helposti.”

NOP-ravintola, Tallinna
Tallinnalaisen NOP-ravintolan sisäpihan terassilla kasvit oli istutettu tilanjakajina toimiviin lavakauluksiin. Istutuksissa on sekaisin kukkia ja syötäviä kasveja, kuten raparperia. KUVA Laura Hujanen

Ruukkujen koossa ja sijoittelussa on muistettava kuitenkin paikalliset terassisäädökset. Niissä saatetaan määritellä esimerkiksi istutusten korkeus tai ruukkujen väri. Lisäksi esteettömyydelle on saatettu asettaa vaatimuksia, mikä vaikuttaa ruukkujen asemointiin.

Myös eräs ikävä ilmiö tulee huomioida terassin kasveissa: Henrikssonin mukaan viime kesänä oli liikkeellä varkaita, jotka veivät pieniä kasveja liiketilojen ulkoruukuista. Isomman kasvin varastamiseen saattaa olla suurempi kynnys.

Julkisessa tilassa tulee huomioida, että vaikka terassi olisikin vain täysi-ikäisten käytössä, saattaa sen ympäristössä liikkua myös lapsia ja lemmikkejä. Siksi myrkyllisten kasvien tai marjojen käyttöä terasseilla tulisikin välttää.

”Ei voi tietää, milloin lapsi nappaa jotain kivan näköistä ja laittaa suuhun. Siksi meillä ei koskaan käytetä myrkyllisiä kasveja julkisiin tiloihin tulevissa suunnitelmissa.”

La Famiglia, Helsinki
Aitoja ja keinokasveja saa sekoittaa. Helsinkiläisen La Famiglian terassilla oli suuri keinopuu ja pienempiä aitoja kasveja ruukuissa. KUVA Laura Hujanen

Siitepölyä levittävistä kasveista Henriksson sen sijaan ei olisi huolissaan, koska siitepölyä esiintyy kaupunkiympäristössä joka tapauksessa.

Aitojen kasvien lisäksi terassin koristamiseen voi käyttää keinotekoisia silkkikasveja. Henrikssonin mukaan ne tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia. Esimerkiksi näyttävä viherkatos tai pergola syntyy silkkikasveilla saman tien, eikä kasvua tarvitse odottaa. Keinokasveista saa myös rakennettua esimerkiksi logon tai muun kuvion.

”Niissä on paljon potentiaalia. Silkkikasveja voi myös yhdistää aitoihin kasveihin.”

Silkkikasvitkin vaativat jonkin verran huoltoa. Ulkotilassa niiden pintaan kertyy katupölyä ja muita saasteita, joten ne pitää puhdistaa säännöllisesti. Helpoiten se hoituu, kun vetää käteen kostutetut puuvillakäsineet ja sivelee kasvit puhtaiksi niiden avulla.

Pauli’s Pizza & Grill, Helsinki
Kasveja voi ulkonakin istuttaa roikkuviin amppeleihin, mutta tuulen vaikutus kosteuden haihtumiseen lisää kastelutarvetta. Kuvassa Pauli’s Pizza & Grill Helsingissä. KUVA Laura Hujanen

”Käytän niitä myös, kun putsaan aitoja kasveja. Silloin kannattaa käyttää mäntysuopa-vesisekoitusta, joka estää tuholaisia.”

Puhdistamisen lisäksi aitoja kasveja tulee tietenkin kastella. Henriksson on huomannut, että ihmisille on vaikea hahmottaa, kuinka paljon vettä kasvit tarvitsevat. Pieni sade kastelee multaa vain pinnasta, mikä ei riitä.

”On kasteltava juuristoa, ja sitä varten pitää kastella paljon.”

Lisäksi on seurattava lämpötilaa ja tuulta. Kesällä ruukuissa olevat terassikasvit saa kastella jopa neljä kertaa viikossa. Jos ravintola on kiinni useita päiviä putkeen, tulisi sekin huomioida.

Kiska, Helsinki
Näyttäviä toteutuksia, kuten holvikaaria ja pergoloita, saadaan tehtyä helposti ja nopeasti keinokasveilla, kuten Kiska Helsingissä. KUVA Laura Hujanen

”Tärkeää on, että multa pysyy kosteana.”

Rikkaruohot tulee poistaa viikoittain. Jos kasvit lähtevät rehottamaan, niitä voi leikata. Lisäksi kasveille tulisi tehdä vuosihuolto keväällä ja syksyllä. Syksyllä kasveille annetaan vahvistavia ravinteita, jotta juuristo vahvistuu talvea varten. Uutta multaa ei välttämättä tarvita, mutta jos kasvi on kasvanut kesän aikana runsaasti, kannattaa se siirtää suurempaan ruukkuun. Keväällä on vuorossa mullan vaihto.

Jos kasvien hoitaminen ei kiinnosta tai siihen ei ole aikaa, kannattaa huoltotoimenpiteet ulkoistaa. Henriksson suosittelee tätä erityisesti isojen kasvimäärien kohdalla, mutta myös muutaman kasvin huollon voi jättää ammattilaiselle, etenkin jos kasvienhoito ei ole tuttua.

Tukholma
Tukholmassa kasvit toivat näkösuojaa ja rajasivat vilkkaan kävelykadun varrella olevaa terassia. KUVA Laura Hujanen

Parhaimmillaan kasvien hoitaminen saattaa kuitenkin parantaa terassin oman henkilökunnan työtyytyväisyyttä. Useissa tutkimuksissa on havaittu jo viherkasvien läheisyyden parantavan työntekijöiden tyytyväisyyttä ja tehokkuutta. Muutamia tunteja kestävän puutarhanhoidon on myös todettu vähentävän ahdistus- ja masennusoireita.

Lue myös: Kun perustat baarin, kannattaako lattiatkin luututa itse? Kaksi ravintoloitsijaa kertoo, mitä he yrittäjinä tekisivät nyt toisin


Satoa terassilta

  • Valitse yrteiksi puuvartisia kasveja, jotka kestävät hyvin aurinkoa ja tuulta. Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi rosmariini.
  • Kokeile kasvattaa marjapensaita ruukuissa. Nykyään on tarjolla pienikasvuisiksi jalostettuja lajikkeita, jotka sopivat ruukkuistutuksiin.
  • Hedelmäpuunkin voi istuttaa ruukkuun, kunhan kasvualustaa on vähintään 60–70 senttimetriä.
  • Maissi on erikoisempi ruukkukasvi, josta saa sekä satoa että näkösuojaa.
  • Raparperi kasvaa ruukussa suureksi pensaaksi. Lehdet ovat näyttävät, mutta niitä ei voi syödä korkean oksaalihappopitoisuuden vuoksi.
  • Muista huuhdella kaupunkiympäristössä kasvatetut kasvit erityisen hyvin ennen käyttöä ruoassa tai juomassa.

  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker