Hotellit

Tampereen superhalpa hotelli avautui – kuvat pikkuruisista huoneista

Neljän hengen huone muistuttaa laivan hyttiä. KUVA Vesa-Pekka Latvala / Uumen Hotels

Tampereella keskiviikkona avautunut hotelli Uumen tarjoaa majoitusta erityisen halvalla.

Yö yhden hengen huoneessa maksaa edullisimmillaan 39 euroa. Kahden hengen huoneiden hinnoittelu vaihtelee 49–99 euron välillä ja neljän hengen huoneiden 89–119 euron välillä.

”Uumenin hotellikonsepti on rakennettu budjettitietoisille matkailijoille ja sellaisena se myös pysyy. Olemme kuitenkin hyvin tyytyväisiä, että käytännönläheisellä suunnittelulla olemme päässeet luomaan ehjän kokonaisuuden, jossa tilatehokkuus, viihtyvyys ja kauneus kohtaavat. Tehokas tilankäyttö mahdollistaa edullisen yöhinnan tarjoamisen ja muusta meidän ei tarvitse konseptissamme tinkiä”, Uumen Hotelsin yrittäjiin kuuluva Eetu Rahkola sanoo tiedotteessa.

Kylpyhuoneet ja vessat ovat yhteiskäyttöisiä. Suihku- ja pukeutumistilan saa lukkoon peseytymisen ajaksi.

Uumen sijaitsee Finlaysonin historiallisella entisellä tehdasalueella Tampereen keskustassa. Hotellin rakentaminen aloitettiin viime syksynä. Tiedotteessa arvellaan esimerkiksi urheilujoukkueiden ja opiskelijaryhmien olevan kiinnostuneita edullisesta majoituksesta.

”Uskomme, että varsin merkittävä osa matkailijoista pitää matkansa ensisijaisena funktiona muuta kuin itse majoitusta. Tähän ajatusmaailmaan Uumen on suunniteltu, sillä pystymme usein jopa puolittamaan tavanomaisten hotellien yöhinnat. Tällöin matkailijoille jää enemmän resursseja käytettäväksi muiden palveluiden parissa. Olemme myös sopineet asiakkaidemme iloksi tähän mennessä jo yli 20 asiakasetua kaupungin parhailta palveluntarjoajilta, joten keskeinen osa konseptiamme on kannustaa vieraitamme ottamaan Tampere-vierailusta kaikki irti”, Rahkola kertoo.

Hotellissa ei ole omaa kiinteää ravintolaa. Croissanteistaan tunnetun Boulangerie Marco -kahvilan popup palvelee aamuisin kesän ajan hotellin aulassa, Uumenen yrittäjä Eetu Rahkola kertoo Avecmedialle. Huoneen varauksen yhteydessä voi ostaa kahdeksan tai 14 euron hintaisen aamiaisen.

Kesän jälkeen aamiaistarjoilun on määrä hoitua läheisessä Frenckellin talossa, johon Boulangerie Marcon yrittäjät Marco Kaniecki ja Tapio Alanko ovat avaamassa uutta ravintolaa.

Uumen Hotels suunnittelee laajentumista myös muihin Suomen suuriin kaupunkeihin ja Lapin lomakohteisiin.

Yhden hengen huone. KUVA Vesa-Pekka Latvala / Uumen Hotels
Kahden hengen huone. KUVA Vesa-Pekka Latvala / Uumen Hotels
Hotellissa ei ole ravintolaa. Vastaanoton yhteydessä on välipala- ja juoma-automaatteja. KUVA Vesa-Pekka Latvala / Uumen Hotels
Vessat ja suihkut ovat yhteiskäyttöisiä. KUVA Vesa-Pekka Latvala / Uumen Hotels

Lue myös: Tampereen keskustaan suunnitellaan uutta hotellitornia


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi