Trendit

Lager-hifistelyä ja mallasnostalgiaa – vuoden 2024 oluttrendeihin liittyy myös tuleva lakimuutos

Kymmenen vuotta sitten helsinkiläinen Olutravintola Pikkulintu myi noin kolmasosan oluesta pulloina. Nyt pullojen osuus on vain viitisen prosenttia, ja leijonanosa myynnistä tulee hanaoluesta, kertoo Pikkulinnun ketjupäällikkö, Cicerone-sertifioitu olutasiantuntija Sampo Järvi.

”Se on tosi hyvä trendi. Kun laitteistosta ja puhtaudesta pidetään huolta, hanaolut on paljon tuoreempaa ja parempaa”, Järvi sanoo.

Tuoreen oluen arvostusta on vauhdittanut ipojen, erityisesti neipojen suosio. Niille tyypilliset hedelmäiset aromit maistuvat parhailta tuoreina.

”Suosionsa huipulla ipasta tuli extreme-tuote”, Järvi sanoo.

”Aromihumalointi vietiin ihan tappiin. Ipojen äärimmäisyys on viehättänyt monia.”

Vastatrendinä ipalle on tulossa lagerin paluu. Kuten ale-oluissa, myös lagereiden kohdalla osataan jo tehdä paremmin eroa vaaleiden, tummien, mietojen ja vahvojen tyylien välille.

Käymisaromeiltaan lagerit ovat neutraaleja ja tyylistä riippuen maltaisempia tai kuivempia. Ne maistuvat ”perinteiselle” oluelle eli pääraaka-aineelleen ohralle.

”Aina halutaan kuitenkin vähän hifistellä”, Järvi muistuttaa.

”Oluen hifistelymaisteluun liittyvät hieman liioitellut maut. Kun niistä on saanut tarpeekseen, haluaa usein siirtyä hillitympään, tasapainoisempaan ja pohditumpaan makumaailmaan.”

Maltaiset maut nousussa

Epävarmojen aikojen ilmiöt, kuten nostalgian kai­puu ja paluu perusasioihin, näkyvät myös olut­trendeissä. Siksi huomio on syytä kiinnittää maltaisiin.

Viime vuosina oluen tekniset innovaatiot ovat liittyneet humalaan ja hiivaan. Maltaat nousevat nyt varjosta, kun etsitään tapoja uudistaa oluen makua.

”Maltaiden variaatio tarjoaa mahdollisuuden erottua”, Järvi sanoo.

Jos käsittelyssä oleva alkoholilain muutos toteutuu, 8-prosenttisten oluiden myynti sallitaan keväällä ruokakaupoissa. Sampo Järven mukaan perinteiset saksalaiset ja belgialaiset oluttyylit saattavat nousta muutoksen myötä kukoistukseen.

”Esimerkiksi bockeja, strong aleja, dubbeleita ja vahvempia stoutteja ilmestyy ruokakauppojen valikoimiin. Se edistää näihin oluttyyleihin tutustumista ja siten maltaisen maun nousua.”

Tuoreus on kuitenkin vahva oluttrendi, ja sitäkin alkoholilain muutokset voivat edistää. Ensi syksynä voi olutta ehkä tilata suoraan panimon tynnyristä tai ravintolan hanasta kotiinkuljetuksella.

”Tämä voi synnyttää pienen real ale -olutbuumin ja vahvistaa tuoreudesta eniten hyötyvien oluttyylien suosiota.”

Vireillä olevat lakimuutokset eivät kuitenkaan Sampo Järven mielestä riitä. Anniskelussa myytävien juomien arvonlisäveron poistaminen tekisi toiminnasta kannattavampaa.

”Se on perusteltua, koska oluen nauttiminen on sosiaalinen tapahtuma, ja ravintolassa se tapahtuu valvotuissa olosuhteissa”, Järvi sanoo.

LUE MYÖS: Millaisia oluttrendejä New Yorkissa on luvassa, Garrett Oliver?


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
  • Tarvitsemme suostumuksesi

    Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (17) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten eväste- ja tai mobiilitunnisteita, tarjotakseen sinulle parempia palveluita. Valitsemalla "Hyväksy kaikki" annat suostumuksesi seuraaviin:

    Tarkoitukset

    Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

    Mainontaa voidaan näyttää rajallisten tietojen perusteella. Mainonnan suorituskykyä voidaan mitata.

    Mainonta voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa varten.

    Sisältö voidaan yksilöidä profiilisi perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä sisältöä varten. Sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

    Erityisominaisuudet

    Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Erityiset tarkoitukset

    Tietojasi voidaan käyttää epätavallisen ja mahdollisesti petollisen toiminnan valvontaan ja ehkäisyyn (esimerkiksi mainonta, bottien mainosklikkaukset) sekä järjestelmien ja prosessien asianmukaisen ja turvallisen toiminnan varmistamiseen. Niitä voidaan käyttää myös sellaisten mahdollisten ongelmien korjaamiseen, joita sinä, julkaisija tai mainostaja saatatte kohdata sisällön ja mainosten toimituksessa ja vuorovaikutuksessasi niiden kanssa.

    Tiettyjä tietoja (kuten IP-osoitetta tai laiteominaisuuksia) käytetään sisällön tai mainonnan teknisen yhteensopivuuden varmistamiseen ja sisällön tai mainonnan välittämisen helpottamiseen laitteellesi.

    Erityiset tarkoitukset ovat välttämättömiä ja ovat käytössä aina. Ei-välttämättömien evästeiden asettaminen (tietojen tallentaminen laitteelle ja/tai laitteella olevien tietojen käyttö) perustuu suostumukseen, mutta joidenkin kumppanien osalta evästeillä kerätyn datan jatkokäyttö voi perustua oikeutettuun etuun. Voit tehdä tarkempia valintoja ja vastustaa oikeutettuun etuun perustuvaa käsittelyä "Muokkaa asetuksia" -painikkeella. Voit muuttaa valintojasi, kuten peruuttaa antamasi suostumuksen, valitsemalla sivuston alalaidasta "Evästeasetukset". Valintasi koskevat tätä sivustoa.

    Tietosuojalauseke