Andreoun perheellä on yrittäminen verissä. Oulussa 22 vuotta Crecian-nimistä kreikkalaista ravintolaa pyörittäneet Virpi ja Andreas Andreou olivat jo ehtineet vetäytyä varhaiseläkkeelle Andreoun kotisaarelle Kyprokselle, kun elämä yllätti ja he pääsivät avaamaan ravintolan Helsingin paraatipaikalle yhdessä jälkikasvunsa kanssa.
”Myimme Crecianin vuonna 2022 ja muutimme takaisin Kyprokselle. Sitten syntyi ensimmäinen lapsenlapsi, ja tuli sellainen olo, että haluan olla lähempänä. Andreas sanoi Suomeen paluulle ok, mutta hän tiesi, ettei 55-vuotiaana halua olla tekemättä mitään. Vanhin poikamme Spiros oli sitä mieltä, että Helsingistä puuttuu hyvä kreikkalainen ravintola, ja niinpä aloimme etsiä sopivia tiloja”, Virpi Andreou kertaa parin vuoden takaisia tapahtumia.
Tiloja etsiessä tuhraantui aikaa, ja muun muassa moderni kreikkalainen ravintola Le Grec ehti sillä välin avata naapurikadulle. Nyt koko perhe on kuitenkin yhtä hymyä, kun puolentoista vuoden odotus palkitaan ja käsillä on avajaispäivä Kevan Pohjoisesplanadi 37:ään rakennuttamassa korttelissa. Ravintolat Brasserie Lionne, Café Esplanad, Hua Du ja Mon Lillet reunustavat katettua sisäpihaa, jolta jokaiselle on lohkaistu oma ympäri vuoden avoinna oleva lämmin terassialue.

Sijainti Espalla ja lämmin, ympärivuotinen terassi ovat osa Papa Andreaksen vetovoimaa. Siirtyminen Oulusta Helsingin ytimeen ei hirvitä, vaikka investointi on iso.
”Tämä on iso satsaus ja kova panostus, tänne ei laiteta mitä tahansa muovituoleja. Olemme tyytyväisiä, tila on muodostunut kauniiksi ja toivon, että se välittyy asiakkaille”, hankkeen primus motor Spiros Andreou sanoo.
Pääkaupunki mahdollisti ylisukupolvisen tiimin
Spiros Andreou ei ollut valmis jatkamaan vanhempiensa elämäntyötä Oulussa, mutta on nyt täysillä mukana uudessa avauksessa. Hän omistaa Papa Andreaksen yhdessä vanhempiensa kanssa, ja mukana on myös Crecianin nykyinen omistaja Mari Ceçen Oulusta.
Kreikkalainen kokki perusti Helsinkiin ravintolan, jonka keittiötä hän pyörittää yksin: ”Teen kaiken itse”Ravintolapäälliköksi saatiin lisäksi mukaan toinen neljästä sisaruksesta, Kyproksella psykologiksi opiskellut Marianna Andreou. Myös nuorimmainen, Thomas, on mukana perheyrityksessä.

Perheen vanhin lapsi Spiros on kasvanut ravintolassa, mutta tehnyt uransa muualla. Hän on kauppatieteiden maisteri ja työskentelee teknologia-alalla.
”Haluan olla mukana perustamassa uutta ravintolaa perheeni kanssa, koska olen aina ollut ylpeä sukujuuristani ja kreikkalaisesta kulttuurista. Haluan olla mukana tuomassa sitä Helsinkiin ja rikastuttaa suomalaista ruokakulttuuria. Näen myös, että kreikkalaiselle ruoalle on tilaa Suomessa ja meillä on siihen annettavaa”, Spiros Andreou kertoo.
Andreas Andreou on antanut ravintolalle nimensä ja kouluttanut kokit mummo reseptien saloihin. Jatkossa hän ottaa isännän roolin – välillä keittiössä, mutta mieli palaa myös salin puolelle.
”Mehän saamme tässä ravintolassa olla emäntä ja isäntä, keskittyä seurusteluun, kun nuoret hoitavat työt. Olemme perheyritys, ja haluamme olla läsnä”, Virpi ja Andreas Andreou toteavat.
Tunnelma muutamaa päivää ennen heinäkuun 1. päivä tapahtuvaa avausta on rauhallinen. Sitä selittää se, että Andreas Andreoulle avaus on jo seitsemäs, ja toinen Helsingissä. Perhe on avannut Suomeen useita kreikkalaisia ravintoloita, joille on sittemmin löytynyt uusi yrittäjä.
Hinnoittelulla pidetään matala kynnys saapumiselle
Suunnitelmissa on pitää Espalla kaupungin ytimessä sijaitseva ravintola auki päivittäin. Hinnoittelussa on tavoiteltu matalaa kynnystä.
”Pyrimme siihen, ettei hinta olisi kynnyskysymys ja että sijainti ei näkyisi hinnoissa. Esimerkiksi juomissa meillä on laaja hintaskaala: viinejä ja samppanjoita on kaikissa hintaryhmissä”, Virpi Andreou sanoo.
Oulussa Crecian oli ja on yhä etenkin urheilijoiden suosiossa. Välimeren ruokavalio vetoaa moniin, joille terveellisyys on tärkeää, ja muun muassa mummon lihapullat ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.
”Moni Oulusta Helsinkiin muuttanut on jo kysynyt, saako meiltä varmasti mummon lihapullia yrtti-fetakastikkeella. Saa kyllä, ja toivomme, että kreikkalaistyylinen vieraanvaraisuus ja yhdessä syöminen voittavat niille yhä uusia ystäviä”
Mummon reseptit trendeillä twistattuna
Monet ruoat valmistetaan mummon resepteillä Lefkarasta. Esimerkiksi Kyproksen tyyliin tehty moussaka poikkeaa perinteisestä, sillä siihen tulee perunan, munakoison ja jauhelihan lisäksi kesäkurpitsaa ja bechamel-kastike. Ruukussa kypsennettävä moussaka on aina ollut yksi asiakkaiden suosikeista.
Mummon lihapullat tarjotaan lämpimän yrtti-fetakastikkeen kanssa. Lihapullien aromikkuuden salaisuuksia ovat minttu ja paistettu sipuli. Spiros Andreou lupaa myös moderneja kokeiluja kuten avokadotzatzikia.
Papa Andreaksesta saa klassikoita, kuten moussakaa, souvlakia ja kleftikoa, lampaan rosvopaistia, mutta kaikki tehdään modernilla twistillä. Keskeistä on esillepano ja maustaminen.
”Pleittaus erottaa meidät perinteisestä tavernasta. Lisäksi käytämme mausteita eri tavalla kuin perinteinen kreikkalainen keittiö. Kreikkalainenhan syö suolapurkki yhdessä ja sitruuna toisessa kädessä! Me taas käytämme paljon yrttejä, se on meidän juttu”, Virpi Andreou paljastaa.

Yksi onnistunut modernisointi on yleensä hunajatäytteisen loukoumades-munkin täyttäminen pistaasilla. Trendiin tarttuva pistaasiloukoumades on heti avauksessa listalla. Appelsiinijälkiruoka portokalopita sen sijaan on täysiverinen kreikkalainen klassikko.
Paikan ykköstuote on nimeltään Symposion eli pidot, ja silloin pöytään katetaan runsas meze-kattaus keittiön parhaita annoksia. Symposion tarjoillaan vähintään kahden hengen seurueille, näyttää mitä kreikkalainen keittiö Papa Andreaksen tapaan on.
”Pidot on mezeateria, jossa on riittävästi alkuruokia, pääruokia ja jälkiruokia. Se on meidän paras juttumme varsinkin isommille seurueille, sillä siinä toteutuu kreikkalainen tapa syödä yhteisöllisesti: lautaset kiertävät ja jaetaan ruokaa. Se on kokonaisvaltainen elämys, jossa sosiaalisuus korostuu, sillä Suomessa tarvitaan usein jään rikkomista! Kokin parhaat palat tulevat pöytään, lisäksi tarvitaan vähän viiniä ja ouzoa”, Spiros Andreou kuvailee.
Pidoissa kiteytyy kaikki.
”Pidot yhdistää koko konseptin ja filoksenian eli vieraanvaraisuuden. Se on lämmin sosiaalinen ruokailukokemus, johon kuuluvat kokkien rakkaudella laittamat maukkaat annokset. Filoksenia on avainsana siinä, mitä teemme”, perhe selostaa kuin yhdestä suusta.
Helsingin kreikkalaiset eivät syö toistensa markkinoita
Spiros Andreou arvioi jokaisen Helsingin kreikkalaisen tarjoavan Kreikkaa eri tavalla, siinä mielessä ne eivät kilpaile keskenään vaan kaikki voittavat, kun yrittäjiä on useita. Papa Andreas identifioi itsensä estiatorioksi eli ravintolaksi, ei bistroon vertautuvaksi tavernaksi.
”Meidän vivahteemme tulevat Kyprokselta, sillä Andreas on kyproksenkreikkalainen. Joka saarella on omat erikoisuudet. Papa Andreas ei kuitenkaan ole sama taverna kuin Crecian Oulussa, olemme ottaneet askeleen ylöspäin estiatorioksi”, Virpi Andreou kuvailee.
Ravintola on halunnut pitää myös maistelumenun hinnan kohtuullisena.
”65 euroa per henkilö on sellainen hinta, jolla voimme antaa parastamme”, Andreout sanovat.

Talon cocktail on kunnianosoitus mummolle
Kreikkalaisen perheen lämpimistä väleistä ja välittömyydestä kertoo myös se, että mummolle tehdään aina nimikkococktail. Papa Andreaksessa on viisi signature-cocktailia, joista Spiros Andreou nostaa esiin Lefkara Rosen.
”Se on ginipohjainen ruusucocktail kunnianosoituksena mummon ruusupensaille. Meille kaikille rakas mummon terassi on aina täynnä ruusuja, siksi halusin tämän cocktailin meille”, Spiros kertoo.
Ruusu on muutenkin tämän hetken trendi, joten uusi kreikkalainen ravintola on aallonharjalla paitsi pistaasin, myös ruusun trendikkyydessä. Spiros Andreou huomauttaa, että myös sijainnillaan ravintola on juuri siellä missä nyt pitää olla:
”Espa on nyt the place to be!”
Kreikka trendaa globaalisti
Taste Atlas, joka laittaa maailman keittiöt joka vuosi paremmuusjärjestykseen, on nostanut Kreikan jo vuosien ajan kärjen tuntumaan, ja vuonna 2024 kreikkalainen keittiö valittiin maailman parhaaksi.
Spiros Andreouta ilahduttaa maailmanlaajuinen trendi, jossa kreikkalainen keittiö on noussut kiinnostavaksi. Se heijastuu Suomeenkin: viime vuonna avautuivat jo mainittu Le Grec Helsingin Rikhardinkadulle ja Mandraki Herttoniemenrantaan.
”Suomessa on todella vähän kreikkalaisia ravintoloita verrattuna muihin Euroopan maihin. Se on ihme, onhan Välimeren ruoka terveellistä, raikasta ja luonnollista”, Spiros Andreou toteaa.
Suunnittelutiimi, johon kuuluivat Spiros ja hänen puolisonsa, haki inspiraatiota oman ravintolan tyyliin maailmalta, ja hillityn vaalea, valoisa ravintolamiljöö voisikin löytyä mistä hyvänsä isosta eurooppalaisesta tai amerikkalaisesta kaupungista, sillä tavoitteena oli sama raikas tyyli kuin maailmalla trendaavissa kreikkalaisissa.
”Tällainen estiatorio voisi olla myös Kyproksen isommissa kaupungeissa Limassolissa tai Nikosiassa. Tämä ei ole taverna vaan moderniin kaupunkiin kuuluva ravintola”, Spiros Andreou sanoo.
Juttua muutettu 14.7.2025 klo 15.07: Le Grec on tyyliltään moderni kreikkalainen ravintola, ei taverna.