Yökerhot

Yli 30-vuotiaille suunnattu yökerho avautui keskustassa – Helsingin yöelämä on murroksessa: ”Juomia tilataan etukäteen 300–500 eurolla”

Erottajalle avautuneen Babylon Club & Gardenin ravintolapäällikkö Pekka Kaislama sanoo, että kuuden litran vodkapullolle löytyy oma asiakaskuntansa. Hinta lähentelee 2000 euroa. KUVA Aapo Siippainen

Äänet kaikuvat arvorakennuksen korkeista kiviseinistä vaikuttavalla tavalla. Saako sisäpihalla luukuttaa hittimusiikkia tosiaan läpi yön?

Tätä asiaa ovat ihmetelleet useat Babylon Club & Garden -ravintolan suurella terassilla käyneet asiakkaat.

”Täällä on tyylikästä. Osa ikkunoista näyttää asunnoilta. Mutta ne ovat kaikki toimistoja. Musiikin suhteen ei ole ongelmaa”, ravintolapäällikkö Pekka Kaislama sanoo Helsingin Uutisille.

Erottajankatu 2:een vappuna auennut Babylon on Helsingin uusimpia yökerhoja. Tullihallituksen talona tunnetussa rakennuksessa ei ole ollut aiemmin yleisölle auki olevaa ravintolaa.

”Tässä oli ennen kellari”, Kaislama esittelee klubin sisätiloja.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Babylon-yökerhon sisustuksessa on käytetty paljon värejä. Tummanpuhuvat yökerhot ovat mennyttä aikaa. KUVA Aapo Siippainen
Vuoropäälliköt Vilma Jansson ja Aliisa Kivelä virittivät sisäpihan terassia valmiiksi. Ruusumaja on instagram-kuvaajien suosiossa. ”Asiakkaat haluavat esteettisiä kokemuksia ja kerätä puhelimeen ’somematskua'”, Jansson sanoo. KUVA Aapo Siippainen

18-vuotiaiden paikkoja vain vähän

Kaislama on pyörittänyt aiemmin muun muassa julkkisten suosimia Teatteri- ja Bläk-yökerhoja. Hän sanoo, että Babylonissa käy paljon samaa porukkaa kuin Teatterissa ja viereisessä Groteskissa.

”Kohderyhmä on yli 30-vuotiaita. Sellaisia aikuisia, joilla on varaa olla täällä”. Ikäraja on 24.

Babylonin omistavan Katang Mgmt -yrityksen toinen bilepaikka on Stokkan kattoterassin Rooftop Miami. Siellä ikäraja on illasta riippuen 19 tai 20.

18 vuoden ikäraja on Helsingin keskustan yökerhoissa melko harvinainen.

”19-vuotiailla käytös alkaa olla jo parempaa, kun ensimmäiset ’kännisekoilut on koettu'”, Babylonin vuoropäällikkö Vilma Jansson tietää.

Kaislama sanoo, että viime vuosikymmenien tummanpuhuvat ja teollisuushallin kokoisen yökerhot ovat historiaa.

”Nyt halutaan eri värejä, jotka voivat olla rohkeitakin. Intiimillä klubilla voi olla olohuonemaista tunnelmaa”, Kaislama kertoo.

”Voiko jonon ohittaa?”

Babylonin varsinainen tanssilattia on pieni pätkä käytävää dj-kopin vieressä. Sen sijaan sohvaryhmiä on paljon. Tämä kertoo Kaislaman mukaan yökerhojen viime aikaisesta muutoksesta.

”Asiakkaat haluavat erityistä palvelua ja tekevät pöytävarauksen esimerkiksi kymmenelle hengelle. Varauksen yhteydessä juomia tilataan etukäteen noin 300–500 eurolla. Klubi-iltaan halutaan nyt panostaa eri tavalla ja loppuiltaa suunnitellaan valmiiksi hyvissä ajoin.”

Kaislama jatkaa, että ennen yökerhoon meneminen saattoi olla se ”pakollinen paha” ja sisään tultiin useimmin etukäteen ilmoittamatta. Nyt tulee soittoja muun muassa mahdollisuudesta jonon ohitukseen.

”Emme anna pöytää ilman etukäteisvarausta.”

Vaikka sohvat ovat mukavia istua, ei tanssiminen ole kadonnut yökerhoista mihinkään.

”Yökerhoihin tullaan yhä useammin hyvän musiikin perässä”, Jansson kertoo.

Millaista musiikkia Babylonissa soitetaan?

”Discoa ja radiosta tuttuja hittejä 1990–2010 lukujen väliltä. Musiikki on kaupallisempaa kuin esimerkiksi Kallion yökerhoissa. Tällä sijainnilla pitää olla kaupallinen, ja haluamme olla sitä. Sisäpihan terassilla soi enemmän suomimusiikki.”

Babylonin terassilta saa myös ruokaa.

”Pihalle tulee Holy Döner -ravintolan pop up -kärry.”

Koronarajoitukset pakottivat ihmiset tulemaan ravintoloihin huomattavasti aiempaa varhaisemmin. Tämä tottumus näkyy Kaislaman mukaan yhä.

”Jonoa alkaa syntyä Espan lähellä oleviin ravintoloihin yhdentoista aikaan. Yöelämän toiseksi keskittymäksi on noussut Katajanokka.”

LUE MYÖS: Pullo vodkaa pöytään! Porukalle kannattaa tarjoilla pilke silmäkulmassa ja huumori myy, tietää Minttu Tapiola

Babylon-yökerho sijaitsee Erottajalla Tullihallituksen talossa, jossa toimi viimeksi sisäministeriö. KUVA Aapo Siippainen
Musiikkina soi radiosta tuttuja hittejä viime vuosikymmeniltä. KUVA Katang MGMT oy


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker