Heurekassa järjestetään perjantaina 30. lokakuuta aikuisille suunnattu H18: Halloween-tiedebileet kello 19-24. Teemana on liskojen yö.
Tapahtumassa osallistujat voivat muun muassa tehdä kaljasorbettia Fat Lizardin Lake Bodom -oluesta. Työpajassa Fat Lizardin asiantuntijat kertovat myös tämän oluen valmistuksesta.
Halloween-illassa voi myös maistaa makuaistia muuttavaa taikamarjaa ja tehdä ötökkätikkareita.
Kuolemanlaakso-työpajassa voi haudata murheet kuoleman ränniin ja hakea todistus omasta sosiaalisesta kuolemasta, kerrotaan tapahtuman tiedotteessa.
Kuolemanlaakso on toteutettu yhdessä hautakiviä valmistavan Kivilähteen ja Hautaustoimisto Mikko Monosen kanssa. Mononen tunnetaan tapahtuma-alalla rohkeista ja kekseliäistä yhteistöistä muun muassa festivaalien kanssa. Yritys palkittiin Evento Awardsissa 2026 parhaasta promootiosta, joka toteutettiin Tuska Festivaleilla.
Illan asiantuntijaluennoissa kauhukirjailija Marko Hautala puhuu positiivisesta pelkäämisestä ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusjohtaja Pia Siljander kertoo veren monimutkaisuudesta.
Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja pohtii ihmiskunnan mahdollista sukupuuttoa. Muusikko ja tehostetaiteilija Mr. Lordi kertoo rakkaudestaan elokuvataiteeseen. Seksuaalineuvoja Heikki Laine luennoi aiheesta ”Kenen munat ja missä pesässä – pariutumisen lyhyt historia T. rexistä nykyihmiseen”.
Tapahtumassa on myös mahdollisuus tutustua vasta avattuun Dinosaurusten evoluutio -näyttelyyn.
Lauantaina 31. lokakuuta on lasten vuoro. Tällöin Heurekassa järjestetään koko perheen Lasten Halloween.












