Ensimmäistä kertaa järjestetty I Was Here -tapahtuma kutsui Helsingin Suvilahteen viikonloppuna noin kaksituhatta vierasta nauttimaan cocktaileista, ruuasta ja musiikista.
Tapahtuman järjestäjä Half and Half Events tunnetaan Pohjoismaiden suurimman cocktail-festivaali Helsinki Drink Festivalin tekijänä. I Was Here ei yltänyt kävijämäärissä lähelle HDF:ää, jossa yksittäisiä tapahtumapäiviä on myyty usein loppuun.
I Was Here -tapahtumassa vieraili Half And Halfin Mika Koivulan mukaan noin tuhat kävijää per päivä. Koivulan saaman alustavan palautteen mukaan yhteistyökumppanit toivoivat tapahtumaan enemmän väkeä, mutta laatu korvasi puuttuvaa määrää.
”Brändityön ja myynnillisyyden kannalta saimme paikalle laadukasta porukkaa, saatiin keskustelua ja asiakaskohtaamisia. Yksi asia jota yhteistyökumppani hakee on se, että pääsee esittelemään omaa tuotettaan tai baarin tai ravintolan ideologiaa. Toivottavasti tämä poikisi asiakaskäyntejä festarien ulkopuolella”, Koivula kertoo.
Helsinki Drink Festivalilla on menty selkeästi cocktail-kulmalla, kun taas I Was Here -festareilla painotus musiikkiartistien ja juomapuolen välillä oli tasaisempi. Tapahtumassa esiintyi peräti yhdeksän artistia, mutta varsinkin päiväsaikaan esiintymislavan edustalla oli väljää.
”Molempina iltoina viimeisen artistin aikana oli hyvä meininki”, Koivula summaa.
”Nyt ensimmäisenä vuonna nähtiin, että painopistettä on laitettava jompaankumpaan suuntaan, joko kasvattaa artistipuolta tai cocktail-tarjonnan puolta.
I Was Here -festari järjestettiin Suvilahden tapahtuma-alueella sopukassa, jonka ohi ei kulje vilkasta kävelyliikennettä. Opasteita olisi voinut olla enemmän. ”Olimme tukeutuneet siihen, että porukka osaa Suvilahteen. Saimme palautetta, että Redin ja Kurvin suunnalta olisi voinut ohjata paikalle”, sanoo järjestäjä Mika Koivula. KUVA Jaakko SandqvistCocktail-kojut reunustivat nurmialuetta. KUVA Jaakko SandqvistNurmialueelta erillään oli hiljaisempi soppi riippumattoineen ja kuvausseinineen. KUVA Jaakko SandqvistHalf and Half Events tunnetaan Helsinki Drink Festivalin järjestäjänä. Seuraava HDF on suunnitteilla ensi keväälle, mutta paikka ja tarkka aika ovat vielä auki, kertoo Mika Koivula. KUVA Jaakko SandqvistRuokakojut oli rajattu omalle alueelleen. Kuvien ulkopuolelle jää vielä alue, jossa järjestettiin muun muassa cocktailkouluja. KUVA Jaakko SandqvistBagel-ravintola Yeastie Boi jalkautui I Was Here -festareille ravintoloitsijoidensa Johanna Nelsonin ja Juho Pajusen voimin. KUVA Jaakko Sandqvist
Oheistuotteilla ei itsessään lyö rahoiksi, mutta ne ovat hyvä lisä festarikojun valikoimaan. ”Kulut saa katettua ja samalla markkinoitua omaa brändiä”, kertoo Juho Pajunen. Yeastie Boin ruokalista I Was Here -tapahtumassa oli rajattu kahteen bageliin. KUVA Jaakko Sandqvist
Sörnäisten uuden The Firm -baarin I Was Here -juomakattauksessa hyödynnettiin muun muassa sushilautasilta tuttua pikkelöityä inkivääriä, johtoajatuksena hävikin minimointi. KUVA Jaakko SandqvistCocktail löytää tiensä yhä useammin pulloon, josta se on vaivatonta tarjoilla. KUVA Jaakko SandqvistHanacocktailiakaan ei tarvitse hävetä. Kuvassa kegejä. KUVA Jaakko SandqvistYhdistetty fillaripaja, ravintola, baari ja kahvila Peloton majailee pysyvästi Suvilahdessa. I Was Heren aikaan oli hiljaisempaa, mutta Flow’n odotetaan tuovan elokuussa runsaasti kävijöitä. KUVA Jaakko Sandqvist
Tilaa Lehti
Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (17) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten eväste- ja tai mobiilitunnisteita, tarjotakseen sinulle parempia palveluita. Valitsemalla "Hyväksy kaikki" annat suostumuksesi seuraaviin:
Tarkoitukset
Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.
Mainontaa voidaan näyttää rajallisten tietojen perusteella. Mainonnan suorituskykyä voidaan mitata.
Mainonta voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa varten.
Sisältö voidaan yksilöidä profiilisi perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä sisältöä varten. Sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.
Erityisominaisuudet
Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.
Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.
Erityiset tarkoitukset
Tietojasi voidaan käyttää epätavallisen ja mahdollisesti petollisen toiminnan valvontaan ja ehkäisyyn (esimerkiksi mainonta, bottien mainosklikkaukset) sekä järjestelmien ja prosessien asianmukaisen ja turvallisen toiminnan varmistamiseen. Niitä voidaan käyttää myös sellaisten mahdollisten ongelmien korjaamiseen, joita sinä, julkaisija tai mainostaja saatatte kohdata sisällön ja mainosten toimituksessa ja vuorovaikutuksessasi niiden kanssa.
Tiettyjä tietoja (kuten IP-osoitetta tai laiteominaisuuksia) käytetään sisällön tai mainonnan teknisen yhteensopivuuden varmistamiseen ja sisällön tai mainonnan välittämisen helpottamiseen laitteellesi.
Erityiset tarkoitukset ovat välttämättömiä ja ovat käytössä aina. Ei-välttämättömien evästeiden asettaminen (tietojen tallentaminen laitteelle ja/tai laitteella olevien tietojen käyttö) perustuu suostumukseen, mutta joidenkin kumppanien osalta evästeillä kerätyn datan jatkokäyttö voi perustua oikeutettuun etuun. Voit tehdä tarkempia valintoja ja vastustaa oikeutettuun etuun perustuvaa käsittelyä "Muokkaa asetuksia" -painikkeella. Voit muuttaa valintojasi, kuten peruuttaa antamasi suostumuksen, valitsemalla sivuston alalaidasta "Evästeasetukset". Valintasi koskevat tätä sivustoa.